sunnuntai 30. elokuuta 2015

Paniikki!

Jos jotain luonteenpiirrettä itsessäni vihaan niin se on stressaaminen! Stressi, stressi ja vielä kerran stressi! Minulla on uskomaton lahja kääntää pieninkin vastoinkäyminen suureksi ongelmaksi ja pieninkin sotku saattaa aiheuttaa mahassa norsulauman villiintymisen. Ihan oikeasti olen turhasta stressaaja! Siksi tämänhetkinen elämäntilanne on täysi painajainen. Joo okei tiedän, että kaikki tämä härdelli kestää ehkä sen kuukauden verran, mutta silti huominen tuntuu hirveämmältä kuin mikään elämäni päivä pitkään aikaan. Oikeasti ihan turhaan!

En saa unta, enkä edes halua nukkua. Aamulla odottavat puhelut ja käynnit erilaisten "isojen ihmisten" paikkeilla saavat pääni jo nyt niin pyörälle, että haluaisin vain skipata kaikki ikävät asiat ja päästä jo siihen kohtaan kun istumme uudessa asunnossamme (jota ei vielä siis ole!) Espoon maisemia ihaillen.

Tämä yöllinen paniikki on todella turhauttavaa, varsinkin kun haluaisin vain keskittyä ihaniin Turkin kuviin ja muistella kaikkia kauniita hetkiä siellä ♥ Täytyy vain todeta, että nyt en siihen pysty sillä mahassani kumisee ja päässä humisee!

Toivottavasti huomenna tätä kaikkea kaaosta saisi vähitellen pilkottua. Pöydällä on tehtävä lista ja puhelinnumeroita on mukavan mittainen liuta. Sähköposteja on tullut läheteltyä ja huomenna niitä tulee lähetettyä vielä pari hassua lisää.  Haluan kuitenkin uskoa, että asioilla on aina tapana järjestyä ♥

Voin jo kuvitella mielessäni miten parin kuukauden päästä huokailen tällekin kirjoitukselle ja mietin miksi ihmeessä stressasin taas kerran niin paljon. Opinkohan ikinä hallitsemaan tätä käytöstä, joka vielä jonain päivänä aiheuttaa minulle sydänkohtauksen?

 Kirjoitan varmasti pitkän tarinan stressaamisesta ihan lähitulevaisuudessa sillä kuten moni minut tunteva ihminen tietää ei stressaamisesta ole minulle koskaan ollut muuta kuin haittaa.


Olen yrittänyt hallita hermostuneisuutta kuvittelemalla itseni mahdollisimman mukavaan paikkaan ja tällä hetkellä se olisi jossakin kaukana, keskellä merta oleva lautta, jossa voisin nukkua kaiken tämän rumban yli.



 Näihin merellisiin tunnelmiin....  hyvää yötä ♥

keskiviikko 19. elokuuta 2015

I want to travel the world with you ♥


Heippa taas ihanat! 


Näissä ihanissa maisemissa vietettiin viimeviikonlopun vapaat ja samalla juhlittiin meidän vuosipäivää eli neljää yhteistä vuotta ♥  Tämä vuosi on tuntunut vähän erilaiselta kuin edelliset. En ehkä osaa selittää tätä niin hyvin, mutta enään se ei tunnu miltään suurelta saavutukselta kun vuosipäivä koitti. Tuntui vaan ihan normaalilta ja jotenkin loogiselta, että niitä vuosia tulee kertymään vielä paljon lisää. Olen todellakin rakastunut ja onnellinen, joten ei se ole ihmeellistä, että taas tuli uusi yhteinen vuosi, sillä niin tulee myös ensivuonna ja sitä seuraavana. Saako tässä nyt yhtään pointista kiinni? :D 

Alkuperäinen suunnitelma oli viettää viikonloppu ihanassa Porvoossa, mutta ainoa hotelli johon halusin mennä varattiin täyteen juuri nenäni edestä ja näin ollen suuren pettymyksen ja pienen kiukuttelun jälkeen päätin, että Timppa saa päättää reissun kulun. Itse olen todella tarkka suunnittelemaan, koska kokemuksesta tiedän, että aikaa jää kaikelle kivale kunhan sen suunnittelee oikein.

Timppa on ihmisenä kaikkea suunnittelua vastaan. Niimpä kun kohteeksi valikoitui Savonlinna ja tarkoituksena oli hoitaa kaikki vähän miten sattuu oli seikkailu valmis. 



Kiersimme upeita reittejä autolla ja sain ihastella Saimaata oikein kunnolla! Kiljuin useita kertoja innostuksesta enkä voinut lopettaa  huokailua. Pääsin kyllä ihaniin fiiliksiin tuolla.


Kilometrejä kertyi mittariin todella paljon, mutta silloin tällöin pysähdyimme tienreunaan ja kävelimme hetken aikaa. Oli myös ihana istuskella näissä maisemissa täysin rauhassa, vain me kaksi ♥ Vieläkin sydän pamppailee kun mietin tuota hetkeä. Me istuskelemassa ja juttelemassa ilman mitään murheita. Minulle jutteleminen on muutenkin todella tärkeää (kaikki tuttuni varmasti tietävät tämän.) ja koen hirveitä tuskia jos molemmilla on niin kiireiset viikot ettei ehditä edes hetkeä jutella. Yleensä ne hetket vaan muuttuvat tunneiksi ja asiat hyppivät niistä tärkeistä asioista ihan turhiinkin juttuihin. Täydellistä minulle! ♥






Päätin jättää järkkärin kotiin ja kadun sitä näin jälkikäteen ihan älyttömästi. Kyllä nämä puhelimella otetut kuvat on ihan kivoja, mutta varmasti olisi enemmän näytettävää jos olisi kunnon kameralla kuvia räpsinyt. 


Kaiken tämän seikkailemisen yhteydessä piti tietysti myös syödä. Ja voi elämä miten hyvää ruokaa Savon Hovi meille tarjosi. En ole pitkään aikaan saanut niin hyvää ravintolaruokaa.


Jättimansikka bongattu!!


Savonlinnan kaduilla oli samaa viehättävyyttä kun Porvoossakin. Kaikki vanhat osat kaupungeissa vaan ovat parempia kun uudet. 

Meidän hotelli ei ollut keskustassa joten kaupunkipäivän jälkeen kun lähdettiin ajamaan kohti hotellia ei enää palattu seuraavana päivänä keskustaan vaan kierrettiin katsellen noita upeita maisemia. 


Hotelli sijaitsi kauniilla paikalla ja tunnelma oli ihanan rauhallinen, vaikka ihmisiä olikin paljon liikkeellä. Istuskeltiin hotellin viereisen ravintolan terassilla pitkälle iltaan (yöhön) ja pelattiin biljardia. Join pari siideriäkin, mutta niinkun kaikki tietää en sen enempää tarvitse :D


Näkymä terassilta. 

Reissu oli juuri niin Timon näköinen kun olla ja voi. Kaikki aikataulut on unohdettu, tehdään mitä ehditään välittämättä siitä ehtiikö kaiken. Paljon kauniita maisemia ja toistemme seura. 

Oltiin matkan jälkeen todella väsyneitä ja olin siitä aika surullinen sillä olisin halunnut nähdä Irkku perheeni jotka ovat Suomessa käymässä. Valitettavasti se ei nyt onnistunut, mutta yritän päästä Irlannissa käymään ♥ 

Tienpäällä keskustelimme paljon tulevaisuudestamme. Muutoksia on ollut jo hetken aikaa näkyvissä ja tänään Timpalla onkin työhaastattelu. Kaupunki ei ole Kotka vaan ihan joku muu, joten ihan lähiaikoina voi edessä olla ensimmäinen yhteinen muuttomme ja ehdottomasti koko parisuhteemme muuttava tapahtuma. Toiselle paikkakunnalle muutto ei koskaan ole helppoa, mutta minä niin toivon Timpan saavan sen työpaikan, Enkä malta odottaa, että saan kertoa teille siitä lisää!

Edes perheemme eivät ole asiasta sen enempää kuulleet, koska monta kertaa aikaisemmin suunitellessamme jotain tällaista ei koko juttu ole onnistunut ja siksi kaikki hälinä on ollut aivan turhaa. Nyt siis odotellaan.. 


Jenni- mansikka- nuttura friikin matka jatkuu viikon lopulla kohti seuraavaa kohdetta! Lähdetään  nimittäin  Turkin Alanyaan!! On niin super jännittävää ja siistiä ja upeeta ja ihanaa ja kaikkea!! Tietty siellä piti alkaa levottomuudet just nyt kun me päätettiin sinne lähteä, mutta toivotaan kaiken menevän hyvin.

Ensimmäinen ulkomaanmatka yhdessä, minulle ensimmäinen aurinkomatka! Kaikki on nyt taas niin jännittävää, että ihan mahassa tuntuu. Ollaan ajateltu tehdä kaikkea kivaa reissussa ja se on vähän niinkuin toinen osio meidän vuosipäivä juhlintaa. Meillä vaan on kaikki kokoajan yhtä reissua :D

Nyt täytyy lähteä jo valmistautumaan työpäivään! Huomenna taas blogissa!


tiistai 18. elokuuta 2015

Pupuja pupuja!

Olen herännyt tänä aamuna puoli kuudelta ja vihdoinkin nyt kellon näyttäessä kuusi iltapäivällä voin rojahtaa sänkyyn ja rentoutua ensimmäisen kerran koko päivänä. Viimeiset viikot ovat olleet älytöntä haipakkaa töissä ja tuntuu, että mitä lähempänä loma on sitä enemmän sen tarpeessa on jokaisen työpäivän loputtua. 

Huomenna saan painaa vielä reilu yhdentoista tunnin työpäivän, mutta sitten voin virallisesti sanoa, minun lomani alkaneeksi. Tuntuu vielä niin epätodelliselta etten hehkuta sen enempää! 

Vielä näin viimeisten työpäivien pehmikkeeksi olen viettänyt paljon aikaa meidän perheen luppakorvien kanssa. Nuo sympaattiset pomppijat ovat tuoneet elämääni ihan uutta sisältöä ja tämän postauksen ideana on vaan kertoa kuinka siistejä tyyppejä meidän kanssa asustaa :)


Ensimmäisen viikon ajan yhteiskuvat näistä tytöistä olivat täysin mahdottomia. Kotimme valtasi aina pupuralli näiden neitosten päästessä vapaalle ja tavarat lentelivät pitkin poikin tyttöjen törmäillessä kaikkeen edessä olevaan (myös toisiinsa.)


Uusi perheenjäsenemme on viisikuukautta vanha "nimetön." Aluksi sanottiin pikkuista nimettömäksi ihan vain siitä syystä ettei hyvää nimeä tullut mieleen. Hyviä ehdotuksia olivat Ruusunen, Tuhkimo ja Hertta, mutta Timpan tyrmätessä kaikki on pupumme tyydyttävä nimeen nimetön. 


Nimetön käyttäytyy välillä kuin maailman omistaja eikä todellakaan arkaile näyttää mahtavuuttaan. Hellyyttävä pupunen on myös mestari akrobaatti ja neiti on saanut itsensä ulos häkistä jo useita kertoja. Ensimmäinen karkaaminen tapahtui Timpan ensimmäisenä lomapäivänä kun minä lähdin töihin kuuden jälkeen ja puput jäivät keskenään. Nimetön oli yksinkertaisesti kiivennyt ulos häkistä siirtämällä häkissä olevan talon auki jääneen kattoluukun kohdalle. Timppa raukka heräsi ennen yhdeksää epämääräiseen rapinaan ja siinä nimetön tuijottaa pällisteli unista miestä parinkymmenen sentin päässä.


Hellyyttävän ulkokuoren alla on ainakin yksi miinus. Neiti on nimittäis täysi kusiruikku. Nimetön ei todellakaan ole sisäsiisti vaan pissaa on ihan jokapaikassa kun taas meidän valioyksilö, ärrimurri Muru on siisteyden perikuva. Oikeastaan kanit ovat tarkkoja siististä ympäristöstä, mutta sotkevat silti minkä kerkiävät. Murun asuessa yksin riitti kolmen päivän välein  pieni putsaus ja viikon välein täys siivous. Nyt Nimettömän muutettua taloon pitäisi häkki siivota päivittäin! En hitossa jaksa, joten meillä joutuu tuulettamaan ihan kokoajan.. Toisaalta olen vuosisadan oudoin tyyppi ja rakastan siivota heinää ja papanoita. Niistä tulee niin ihana tallimainen tuoksu. Vähän kuin omistaisi kaksi mini heppaa hajusta päätellen ♥

Noh sen lisäksi, että meidän papanakoneet haisevat helposti on heillä myös ilmeisen epäselvää kuinka heidän tulisi liikkua jos siis ajatellaan tyypillistä pupumaista loikkimista. 


Ikuistin tämänä koiramaisen kävelykuvan Murusta joskus talven aikaan ja ajattelin, että yksinäisen pupun on ihan ok kuvitella olevansa joku koiran tapainen tasainen tallustaja.


Mutta sitten Nimetön aloitti saman jutun!! Mikä näitä tyyppejä oikein vaivaa?!


Nimetön on heikohkosta kodista "pelastettu" suojattimme, joka opetetaan pikkuhiljaa tavoille. Unelmissani voin vuoden päästä sanoa nimettömän olevan sisäsiisti ja vähemmän ahne.

Muru kärsi lievästä lihavuudesta vielä kuukausi takaperin, mutta nyt neidin paino on siinä vähän alle kahdessa kilossa. Ylimääräisiä ruokia vähennettiin jo ennen Nimettömän muuttoa, joten paino on voinut laskea senkin takia, mutta tarkkailen toistaiseksi vielä tilannetta sillä en halua Murun kärsivän millään lailla. Halusin Murulle seuraa juuri siksi, että voisin tarjota sille mahdollisimman laadukasta elämää, jos Muru alkaa oireilemaan loppuu kokeilumme tämän uuden tytön kanssa sitten siihen. Toisaalta jos riitaantuminen näiden kahden välillä syntyisi esimerkiksi puolen vuoden päästä en tietenkään enää Nimettömästä luopuisi vaan tekisimme vain häkkijaon (isompaan häkkiin tietysti.)

Ruuan suhteen Nimetön vie kaikki herkut eikä se pelkää käyttää hampaitaan. Nimettömän huonot kokemukset edellisessä perheessä ovat tietenkin syy tähän, mutta toistaiseksi kaikki ylimääräinen pitää jakaa tarkasti, heinää on tietysti aina tarjolla ja se onkin tällä hetkellä 95 prosenttia koko viikon ruokailusta, Tämä tarkoittaa sitä, että banaania, näkkäriä tai muita herkkuja ei tarjoilla ennen kun pellettien syöminen omista kipoista onnistuu ilman, että Nimetön käy uhittelemaan Murulle tai minulle.


Tällä hetkellä eletään kuitenkin sopusoinnun aikoja ja nämä kaksi niin erilaista pupua ovat löytäneet onnen toisistaan ♥


En tiedä minkälaista hellyyden osoitusta tämä on olevinaan, mutta Nimetön on jatkuvasti kiinni Murun kyljessä tai välillä jopa päällä. Hellyyttävää!

Puput ovat ihania ♥♥


torstai 13. elokuuta 2015

Mitä täällä tapahtuu!

Kadotettu kesäkuu, hiljainen heinäkuu ja melkein eletty elokuu.

Blogi on viettänyt osaltani hyvin pitkää kesälomaa vailla minkäänlaista järkevää syytä. Minulla on tainnut olla kova kiire elää, sillä kaikki ihanat muistot jotka mielelläni olisin tallentanut tänne blogin sivuille ovat vain muistoina mielessäni. Erittäin haikein mielin käyn läpi kuluneiden kuukausien kuvia ja palaan mielessäni kesään, joka ei oikeasti koskaan virallisesti edes alkanut eikä oikeasti vielä edes loppunut.

Suurinosa koululaisista on jo aloittanut syyslukukauden, mutta oma pääni seikkailee vielä pilvissä ja tulevan kesäloman odottelussa. Oma kesälomanihan alkaa vasta ensiviikon lopulla.  

Olisi niin monia ihania asioita kerrottavana. Kaikki upeat hetket tärkeiden ihmisten kanssa, uudet työkaverit ja eläin jutut, sekä mahdolliset muutokset tuulet, jotka hiipivät oven taakse aivan yllättäen. Kaikki kuulostaa niin salaperäiseltä, mutta jatkossa aion taas panostaa tänne blogiin asioistani, sillä täytyy myöntää, että pikkuinen pettymys on selata blogin sivuja joilta kaikki nämä mielessä pyörivät muistot puuttuvat.

Aloitan kertomalla meidän perheen pikkuisesta eli Murusta ♥ 


Muru on asunut kanssamme kohta vuoden ja tämä pikkuinen punainen paholainen on saanut äidinvaistoni hyrräämään pahemman kerran. Timppa on jo useaan otteeseen huokaillut itkukohtauksilleni, jotka liittyvät huonoon omaantuntoon  liittyen tähän karvapalleroon. Esimerkiksi pitkän päivän jälkeen joutuessani lähtemään kauppaan ja jättämään Murun taas yksin nousevat tunteeni pintaan puhtaasta syyllisyydestä. Taas se pieni joutuu jäämään yksin. Saan myös itkukohtauksia Murun nuuhkiessa minua ja kerjätessä rapsutuksia. Tämä pienoinen on vain niin suurta rakkautta. 


Niinpä pienoinen rakkaamme sai uuden ystävän ♥ Tämä pieni lumilaikku on uusin rakkautemme ja tällä hetkellä nimetön. Pupuneiti tuli meille kokeiluun ja nyt viikon testailun jälkeen uskallan neidistä teille kertoa. Tytöt näyttävät nimittäin tulevan toimeen alkukankeudesta huolimatta!


Murun käytös on selvästi muuttunut aktiivisemmaksi ja nämä neidit ovat tuoneet paljon uutta iloa elämäämme. Kirjoittelen lisää pupujen tarinaa kunhan pääseen tähän blogiarkeen takaisin!



Pupuilun lisäksi kesään on kuulunut pyörän tuunausta, josta on nyt ehdottomasti mainostettava. Olen niin ylpeä tästä vaaleanpunaisesta unelmastani, jonka nimesinkin Hattara yksisarviseksi! Täydellinen nimi täydelliselle pyörälle.  Rullailen tällä rakkaudella varmasti vielä monet kesät!


Mansikkakuoria ja nutturoita. Kesän tärkeimmät jutut itseeni liittyen taitaa olla siinä. Hiukseni ovat taas kerran herättäneet monenlaisia mielipiteitä, mutta itseäni järkyttää eniten tuo oman värin tummuus. Edelleenkään en pääse yli siitä tosiasiasta, että olen kaikkien näiden vuosien jälkeen tumma!! Miksi en voi olla esim pinkki?!


Mansikkaterapian lisäksi parasta lääkettä hyvälle mielelle ovat ystävät. Täällä tippalinssissä katselen varsinkin kuvia joissa ystäväni ovat. Olen ihmisenä todella huono jakamaan aikatauluni monelle ihmiselle. Minulle ei vain ole mahdollista suunnitella samalle viikolle kymmentä eri kahvitteluhetkeä tai edes viittä. Siksi nämä erityiset hetket ovat oikeasti tärkeitä, sillä ne ovat niitä ainoita kertoja kun kesällä heidän kanssaan olen aikaa oikeasti kunnolla viettänyt.



Tärkeitä hetkiä on tietysti ollut myös Timpan kanssa ja näin loppukesästä niitä tulee vielä paljon lisää♥


Kirjoittamisen jatkaminen on yllättävän haastavaa ja tästä nyyhkyksestä ei meinaa tulla nyt loppua ollenkaan. Kiitollisena kaikesta kesän aikana koetusta ja edessäpäin olevasta ihanasta. Voin jakaa kaikille teille lukijoille vain pelkkää rakkautta. Toivottavasti teitä vielä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy, sillä kesähorros on nyt päättynyt ja blogi on palautettu takaisin henkiin.

Kunhan lopetan tämän pillityksen siirryn valmistelemaan huomista postausta. Luvassa on paljon kosmetiikkaa, hiuksia, pupuja ja rakkautta.

Sydämiä sinne kaikille teille ihanat ♥

Ps. Chisun uusin biisi -Ihana- on edottomasti se minun biisi!!