Childhood never ends

Ennen Idaan tutustumista mulla ei ollut varmaan mitään hyvää sanottavaa ruotsalaisista. Oikeasti en sen paremmin vaivannut päätäni kyseisillä ihmisillä, mutta en mä voi sanoa, että oisin jotenkin onnellinen ollut törmätessäni Ikea-isään perus neule olalla, silmälasit ja geelitukka liehuten. Aina niissä on ollut jotain ärsyttävää ja aina ne on tehnyt jotain väärin.

Kun tulin takaisin Irlantiin huomasin, että mulla on ollut ihan kamala ikävä Idaa! Irlanti ei todellakaan tuntuisi samalta ilman maailman rauhallisinta ja hitainta ruotsalaista. Mä en koskaan pysty jakamaan mun kokemuksia ja ihania matkoja samalla tavalla kenenkään mun kun Idan kanssa ja olen erittäin kiitollinen siitä, että mulla on Ida :) Olen myös suunnitellut reissua Ruotsiin ja menen ehdottomasti katsomaan Idaa sinne, mutta sillon musta tulee varmaan ihan lopullisesti ruotsalaisten ystävä ;)

Tän kuvan otin Tiistaina heti Irlantiin palun jälkeen. Minun ihana ystävä :)
Lopetan nyt tän lässytyksen ja kerron taas yhdestä siististä jutusta mitä lentokentältä löytyi.
Normaalistihan mä olen lentänyt yksin. Se on ihanan rentouttavaa, vaikka välillä aika käy pitkäksi. Silti poikien kanssa reissaamisen jälkeen en enää ikinä valita matkustamisesta yksin vaan pidän sitä lahjana :D
Kolme poikaa ei tosiaankaan ole mikään ensimmäinen vaihtoehto mun matkaseuraksi, mutta reissut on jo tehty ja hyvin me selvittiin!!
Kuitenkin lentokentillä ei ihan hirveästi ole tekemistä lapsille ja lelukaupoissa mä saan vielä enemmän sätkyjä kun tylsällä käytävällä, koska pojat oikeasti hiplaa kaikkea ja koko ajan saa olla paniikissa ettei joku juttu mene rikki.
Ruotsissa! Asiat onkin pikkasen toisin. Siellä ymmärretään ainakin pääkaupungissa, että lapsetkin tarvitsevat jotain tekemistä. Niimpä saatiinkin aika kulumaan tosi kivasti tässä ihanassa satumetsässä Ruotsin lentokentällä.

 Yllättäen mun sivistynyt ystäväni Ida ei tiennyt koko leikkipaikasta mitään. (Puollustukseksi se sanoi, että harvoin lentää Tukholmasta yhtään mihinkään kun on kuulemma joku pikkuinen lentokenttä lähempänä. Voi elämä!)

Tällänen maisema on aika normaali Suomalaisille ja Ruotsalaisille lapsille, mutta esim meidän pojat ei kyllä koskaan ole leikkinyt tällaisessa metsässä ja siksi ton paikan hienous korostu entisestään. Nii enkä mä nyt usko, että kukaan meiltä päin voi sanoa nähneensä noin isoa kanttarellia.

Mulla tuli jotenkin hirveesti mieleen oma lapsuus taas jostain syystä. Muisteltiin tossa Suomessa vierailun aikana muutenkin omaa lapsuutta siskon kanssa ja ollaan kyllä oltu aika luonnon lapsia. Ollaan leikitty suurimmaksi osaksi poikien kanssa ja hypitty metsässä ja tehty kaikki poikien tavalla. Muistan, että olin kauhean ylpeä mun naapurin pojasta joka pystyi kävelemään terävillä kivillä ilman kenkiä. Oon myös vähän kauhulla miettinyt miten mun pikkusisko oikeasti pysyi meidän isompien perässä kun välillä mullakin oli vaikeuksia kiivetä puuhun tai juosta poikien perässä joidenkin ihme ojien yli. 

Tajusin muuten et koivut on aivan ihania puita! Pitää vissiin tehä omaan kotiin tällänen juttu kanssa. (Niin sit kun mulla taas joskus on se oma koti.)

Miksei mulla ollut pienenä kanttarelli tunnelia? 

Kukkaistytöstä pääsin taas muistelemaan kesää ja millaisia kesät oli pienenä. Muistan, että mummille ja papalla oli aina ihanaa kesäisin ja monesti hilluin niiden samojen poikien kanssa. Varsinkin naapurin pojan kanssa leikittiin aina. Pikkusisko pääsi monesti tarhaan, joten mä riekuin milloin missäkin. (Äitillä ja Iskällä oli varmaan tosi kiva yrittää miettiä paikkoja.) Kivaa mulla kuitekin aina oli!

Tuli myös mieleen miten monet kerrat vietettiin yhden tytön ja pojan kanssa aikaa lehtiroskiksessa. Siis kyllä tulee helpolla onnelliseksi kun saatettiin viettää aikaa monta tuntia sanomalehtien keskellä. Mitä ihmettä me ees tehtiin? :D

Älyttömän siisti mökki jossa oli vanhanaikainen hella ja uuni. Mökki oli niin pieni, että mä mahduin vaan konttaamaan ja istumaan tuolla sisällä.

Mä haluan oikeita Suomalaisia mustikoita! Täälläkin on mustikoita, mutta ne on valtavan kokosia eikä maistu oikeen miltään. Mustikkapiirakka ois niin ihanaa nyt! ;( 

Tää kuva tuo mulle mieleen eilisen kun pienimmällä oli ihan kamalan korkea kuume ja pikkuinen huusi, että paha sieni hyökkää. Raukka parka sai vissiin jotain traumoja kaikista näistä sienistä. 

Jossain vaiheessa meidän piti kuitenkin taas jatkaa matkaa kohti oikeaa porttia ja kiva leikkipaikka piti jättää. Tukholman lentokenttä oli kuitenkin tosi kivasti tehty ja koko kävelymatkan meillä oli jotain kivaa ympärillä. Himoitsin ihanaa Taalainmaan hevosta tai oikeasti olisin halunnut niitä kaksi, mutta kun hinta pyyntö oli jossain 50 euron paikkeilla totesin, että ei sittenkään. 

Tukholma oli kuitenkin ihan jees, vaikka lento olikin myöhässä kun koneessa oli jotain häikkää. Silti me sillä koneella lennettiin Irlantiin ja täällä mä olen. Ekojen päivien aurinko ja lämpö on kadonnut ja täällä on ollut kylmä ja nähtävästi alkoi just satamaan. 

Mulla nousee ihan varmana kuume, mutta yritän vielä huomisen tsempata kun meillä oli Lisan kanssa tarkotus nähdä. Täytyy kuitenkin varmaan jäädä nukkumaan :( 

Vielä viimeisenä juttuna!

Kuka muistaa tän pelin lapsuudesta?! Kaikki ketkä on tätä pienenä pelannu on varmasti ollut tosi onnellisia ja  iloisia. Pikkusiskon ja mun ihan ykköspeli. Muistan, että jaksettiin pelata tätä aina uudestaan ja uudestaan. Pikkusisko tosin oli aina sillä asenteella, että "jos hän ei voita, ei hän pelaa." Hahahah ihana apina sekin :D

Peli on tosi simppeli nyt kun aivosoluja on tullut pari lisää ja tarkoituksena on kerätä sisaruksia ja pariskuntia. Eli leipuri- ja leipurin vaimo yms.. Kortteja nostetaan aina toiselta ja se kelle jää viimeisenä mustapekka häviää. Pelin nimi on nykyään "Pekka-peli", mutta me kyllä tunnetaan se ihan sillä alkuperäisellä nimellä. 

Huomasin muuten olevani todellinen Tvkaistan orja. Tää on kamalaa kun se ei toimi! Mä lähden nyt parantelemaan ja lukemaan Game of Thronesia <3 Purr purr!