Helsinki

On ihan selvästi taas tuottanut vaikeuksia palata normaaliin arkeen niin Irlannissa elämisen kuin tämän blogin suhteen. Ei mulla ole koskaan ollut mitään paineita kirjoittamisesta vaan päin vastoin. Sen takia jotenkin tuntuu, että olenkin vähän eksyksissä kun en ole käynyt läpi uudestaan kaikkea tapahtunutta, mutta siihen tulee nyt muutos.

Suomessa en halunnut käyttää yhtään mun kallista aikaani kirjoittamiseen kun vietin sen mielummin murun kainalossa tai ystävän luona höpötellen, mutta nyt ne kaikki hetken on taas takanapäin ja mulla on aikaa arki-iltaisin hyvin täällä Irlannissa. (Vaikka tekisin mitä vaan, että yhtenä päivänä joku mun läheisistä olisi tuossa katto ikkunan takana koputtelemassa ja jakamassa tämän kaiken yhdessä mun kanssa.) Meillä on tän koko viikon pyörinyt kaiken maailman pöpöjä ja kauhea yskä ei lopu millään. Eilen perheen vanhin oli kotona ja tänään nuorin. Näistä reissuista tulee aina kauheat seuraukset! (Oli se sen arvosta.) Mulla olisi kirjoitettavaa sieltä sun täältä ja koitan tännekkin jotain saada sutaistua.

Selasin juuri kuvia Suomen reissulta ja totesin, että loppujen lopuksi kuvia missä ei esiinny muita ihmisiä on erittäin vähän. (Niimpä kuvia ei tulla näkemään niin paljoa, kun ei varmaan jokainen halua naamaansa tänne.)

Heräiltiin poikien kanssa siis Helsingissä Kampin kulmilta maanantai-aamuna kello kahdeksan. Olin siis edellisenä iltana tullut Helsinkiin takaisin Kotkasta missä ehdin jo pari päivää viettää ystävien kanssa. Sain itseni yllättävän hyvin ylös sängystä ja aamupalojen ja pienen leikkimisen, pelailun ja normaalin hengailun jälkeen lähdettiin katsomaan mun tätiä ja serkkuja.

Maanantai meni niissä merkeissä ja meillä kaikilla oli oikeasti kivaa ja mä olin todella onnellinen. Meidän irkku-poikia vähän jännitti, mutta aika nopeasti pojat pääsivät mukaan leikkiin ja yhteisenä ihailun kohteena oli ainakin jääkiekko..

Oikeasti mä rakastuin niin paljon Helsingin katuihin. Olisin voinut viettää koko päivän kuvaillen katuja, metroja, raitiovaunuja sun muita juttuja ja ihania yksityiskohtia, mutta kolmen pojan kanssa ei riitä yhtään ylimääräistä huomiota kameralle. (Ainakaan keskellä Helsingin keskustaa.)

Tiistaina me suunnattiin potsujen kanssa "Lasten kaupunkiin." eli Sederholmin taloon. Meidän ihana mummi vinkkasi tästä mahdollisuudesta ja oikeasti tää vinkki oli ihan erittäin täydellinen! Me viihdyttiin poikien kanssa todella hyvin ja oikeasti mäkin nautin! Keskimmäisen pojan kummi lähti myös mukaan, joten mulla oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuvata. (Jäi se silti aika vähälle.)

Kuva Google

                                                Sederholmin talo oli ihana niin sisältä kuin ulkoa

Taas kerran huokailin Helsingin kaduilla ja lumen sataessa rauhallisesti maahan mulla oli hyvä olo. Helsinki ei ole koskaan ollut mikään ykkös paikka mulle, enkä ole ikinä ajatellut, että haluaisin muuttaa Helsinkiin pysyvästi. Tää reissu jotenkin avasi mun silmät ja Irlannin reissun aikana mä olen vaan alkanut arvostamaan niin monia asioita Suomessa niin paljon enemmän. 

Mun mielestä oli tosi hyvä näyttää pojille pala Suomen menneisyyttä, vaikka pojat eivät vielä sitä ajattelisikaan on Suomi aina osa heitä.

 Lelumuseo oli todella hyvin toteutettu ja heti sisään astuessa tuli sellanen miellyttävä ja turvallinen olo. Sisällä kaikkeen sai koskea mikä oikeasti teki kaikesta niin paljon hauskempaa. Mun ei todellakaan tarvinnut vahtia poikia koko ajan niin tiukasti vaan saatoin itsekkin keskittyä kaikkiin kivoihin juttuihin ja huomata, että mullakin on ollut pienenä jotain näistä jutuista.

 Perheen pienin tykkäsi hirveesti noista pulpeteista. (Mullakin oli joskus tollanen <3 )

'

Tuolla oli oikeasti tosi paljon tekemistä ja ihan yksinkeraisista asioista tuli tosi mielenkiintoisia. Nukketeatterin  jälkeen tuli vaatehuone mistä löytyi kaikkia kivoja entisajan vaatteita. Pojat kiinnostuivat eniten hatuista. 

 Mummon kotoa löytyi ihania vanhoja esineitä ja mm. tämä ja lankapuhelin saivat paljon kiinnostusta.

 Oli erilaisia mauste ja mustepurkkeja..

Mummon oppeja! 

Oli myös laivan lastausta, eväspaikkaa, vanhanaikaisia ihania leluja sun muuta mukavaa. Mä niin suosittelen tätä paikkaa kaikille kenellä on lapsia. (Mun lukijoissa on niitä varmaan tosi paljon ;)

Sederholmin talolla on myös omat nettisivut, joten jos oikeasti heräsi kiinnostus niin sinne vaan! 

Mun ostoskoriin päätyi Sederholmin talo- kortti ja noi sympaattiset kissat oli vastustamattomia. (Sanon olevani koira ihminen.) Eniten riemunkiljahduksia mussa aiheutti kuitenkin Nekku-karamellit!!
Kuka teistä söi niitä pienenä? Oli pakko ostaa siskollekkin yksi, koska mummi osti meille aina Hakaniemen hallista nekku-tikkarit ja se oli pienenä niin siistiä! (Ostin pojille myös, mutta ei niitä oikeen kiinnostanut..) 

Oli erittäin kiva käyttää nuo kaksi päivää hyödyksi Helsingissä. Vaikken edes tunne Helsinkiä nurkasta nurkkaan oli mulla silti koko ajan se turvallinen ja tuttu olo kun tiesi olevansa Suomessa. Poikien kanssa ei aina ollut ihan helppoa ja selvä väsymys ja ehkä koti-ikävä näkyivät ajoittain käytöksessä.
Mä silti keskityn niihin hyviin ja mukaviin hetkiin.

                                                     Helsingin tuomiokirkko on niin kaunis 
Huomasin, että mulle  on kehittynyt ihan erilainen itsevarmuus asioihin eikä mua hävettänyt kysyä vastaantulevilta yhtään mitään (Kuten missä on lähin vessa ja lopputulos oli, että vessa oli noin kahden metrin päässä siitä mistä just olin kävellyt.)

Oon aina ollut todella sosiaalinen, mutta silti uusien ihmisten kohtaamisessa ennen saatoin stressata jo viikkoa aikasemmin, vaikka lopulta aina totesin ettei tässäkään tapaamisessa ollut mitään kamalaa.
Tässä suhteessa Irlanti on huomattavasti parantanut mua. Esimerkiksi just tälläsissä tilanteissa en tunnista itseäni enää yhtään. Musta on tullut kohteliaan päällekäyvä. Se on sit eriasia onko se hyvä  vai huono.

                                        Helsingin rautatieasema on oikeasti hieno.. Mä en vaan nyt onnistunut

Helsingissä oli tietysti se iso ero Kotkaan ettei tuttuja hypännyt joka nurkan takaa sanomaan moi. (Pari löyty!) Silti oli eristyksessä siitä päivittäisestä ympäristöstä mihin on tottunut, mutta ikävää ei enää ollut.
On tosi outoa ajatella, että näistäkin päivistä on jo yli viikko ja koko reissu alkaa tuntumaan koko ajan vaan kaukaisemmalta. Huh, huh mitenköhän pahan itku/parku kohtauksen saan kun alan kirjoittelemaan noista viimeisistä päivistä?
Mä innostuin nyt oikeen urakalla, joten varmaan palailen illalla kun saan pojat nukkumaan. (Saan sitten pillittää ihan rauhassa ;)
Game of Thrones on muuten oikeasti mielenkiintoinen sarja. Toivottavasti pikku tuhisija malttaisi nukkua vielä tunnin niin saisin yhden jakson katsottua.
Kaikille hyvää perjantaita! :)