Viimeisen parin viikon aikana on muuttolaatikoiden siirtäminen ja stressihepuleiden saaminen ollut enemmän sääntö kun poikkeus. Jatkuva paineessa eläminen on todella uuvuttavaa, mutta olen oppinut hengailemaan tässä kaaoksessa jo aika hyvin ja voin sanoa jopa kestäväni sitä. Koko elämän repiminen auki ei ole yhtään mun juttu, vaan tietyt tavarat on piilotettu sinne kaappien perälle juuri siksi, ettei niitä tarvitsisi kuukausittain nähdä! Esimerkiksi Irlannin ystävieni kirjoittamat kirjeet minulle. Olipa kiva viettää kaksi tuntia sohvan nurkassa itkuhepulin kourissa, räkävaluen jonkun pari vuotta vanhan kirjeen takia! Toinen vastoinkäyminen tapahtui tänään kun siirtelin laatikoita ja yhden kirjan välistä tippui meidän rakkaan edesmenneen Ringo- koiran kuva. Vietin taas pari hetkeä pillittäen ja lopulta nukahdin sohvan nurkkaan tämän rasittavan koitoksen jälkeen. Olen onneton..
Tässä kaaoksessa on myös se puoli, ettei töitä ole päässyt tekemään eikä kyllä ole edes tarjottu! Kauhea ikävä mummojen ja pappojen luokse on aiheuttanut minussa erikoista käytöstä ja olen viilettänyt kotona paplarit päässä ja villahousut jalassa. En malta odottaa, että pääsen töihin! Toivon, että Espoosta löytyisi mahtava työpaikka mukavine hoitajineen ♥ Ensiviikon ohjelmassa on myös vierailuja parissa vahanssa työpaikassa sillä entisiä työkavereita ja hoidokkeja täytyy käydä vielä halimassa ennen muuttoa! Kotkassa on kyllä ihania hoitajia ♥
Mitäs pidätte mun uudesta tyylistä? Mummokiharat saattaa vielä tulla muotiin? Vai pitäisikö lähteä kaupungille rullat päässä? Ei ainakaan jokainen haituva olisi silmillä tai päätämyöten lytyssä. Pitää vielä harjoitella tuota paplareiden asettelua, se on vaan niin paljon helmpompaa mummoille.
Uusin addiktioni on Snapchat ja katson sitä aina kun mahdollista. Aluksi pidin koko sovellusta ihan pöllönä, mutta nyt täytyy todeta, että koukussa ollaan.
Parin sekunnin video- ja kuvapätkät ovat yllättävän mielenkiintosia ja monesta julkisuuden henkilöstä saa paljon paremman kuvan kun he avautuvat omista jutuistaan.Tietysti haluan myös itse tehdä mahdollisimman pitkiä snäppejä, mutta olen surkea kantamaan puhelinta mukanani. (Jätän sen aina laukunpohjalle, hyllylle tai muuten vain madollisimman kauas itsestäni kun teen jotain kivaa.)
Kaikkien haikeiden muistojen lisäksi kaapeista on myös löytynyt super isoja yllätyksiä, kuten miljoona purkkia erilaisia hiusvärejä. Suurimmasta osasta olen päässyt jo eroon, mutta jokunen purkki on vielä minun ongelmana kotona, mutta jos joku siellä haluaa pinkkiä colour maskia niin saa tulla hakemaan!
Varsinkin Timoa on järkyttynyt kaapeistamme pursuneet tekohiukset. Hiuksia on kertynyt kymmeniä pakkauksia ja välillä Timppa kuvittelee minun hankkineen ne väkisin jonkun päästä ;D Hiuksia on siis heitetty pois, lahjoitettu ja pistetty pakettiin ihan älyttömiä määriä. Miten olen edes ehtinyt kolmessa vuodessa kerätä niin suuria määriä kallista karvaa?!
On tässä hyviäkin juttuja ehtinyt tapahtua. Vietettiin Rian kanssa päivä Helsingissä ja vaikka suurinosa päivää meni tatuointia ottaessa ehdittiin käydä myös syömässä ja kauppoja kiertelemässä. Tatuoinnista lisää myöhemmin....
Loppupeleissä aika on mennyt älyttömän nopeasti ja naureskelin juuri hysteerisesti huomiselle tehtävälistalle, joka sisältää kaikenmaailman puheluita ja muita jännittäviä asioita!
Taas tuntuu siltä, että kirjoitettavaa riittäisi kymmenen sivun verran, mutta montaa kirjoitusta ei tässä kodissa tulla enää kirjoittamaan. Todella haikeaa, mutta samalla niin älyttömän jännittävää ♥
Suuntaan itseni nyt unten maille ja pyrin palaamaan tänne vielä kolmen postauksen verran ennen muuttoa! Ihanaa viikkoa ihanat, ette arvaakkaan kuinka moni teistä on ajatuksissani ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti