Kynttilät ja kirves

"Kolme postausta ennne muuttoa." Edellisen postauksen lupaukset naurattavat minua ihan vähän sillä viikko on kulkenut ihme humussa.
Olen myös oppinut uusia asioita itsestäni ja yksi niistä on, että en enää ikinä halua myydä mitään tavaroitani tuntemattomille ihmisille tai ainakaan tehdä sitä somen kautta. Olen kärsinyt kauheasta stressihepulista ja meidän oven takana on käynyt kaiken maailman tinkijää ja vinkujaa. Ainoa sujuva myynti hetki tapahtui entisen luokkalaiseni kanssa, mutta hän onkin minulle tuttu ihminen. Mutta ei siitä sen enempää myytävää tavaraa on ihan älyttömästi jäljellä, mutta ne joudutaan heittämään pois. Tärkeimmät pyrin laittamaan uuden kodin häkkikellariin odottamaan ostajaansa.

Mihinköhän mun kirjat mahtuu :(

Muutto on virallisesti huomenna, mutta se tuntuu silti erittäin kaukaiselta ajatukselta. Ensiviikolla "joudun" viettämään ainakin pari päivää Kotkassa, joten aika sujuvasti sitä varmasti tulee "liukenemaan" Espoon asukiksi. Kotka on kuitenkin sen verran lähellä, että on helppo hiippailla käymään keskellä viikkoakin jos hätä-ikävä iskee ja vapaa-aikaa löytyy.

Kodista luopuminen on se hirvein asia. En vieläkään ole unohtanut sitä tunnetta kun kahdeksan? (en muista enää kauan olen Kotkassa asunut :D) vuotta sitten ajoimme viimeisen kerran pois Kirkkonummen kodistamme kohti Kotkaa. Se tuska ja pahaolo mitä jouduin käymään silloin läpi ei unohdu, vaikka muutosta toivuinkin. Toipuminen oli kuitenkin näin jälkikäteen ajatellen aika hidasta. Sain heti ensimmäisenä päivänä ystävän ja meistä tuli läheisiä. Silti ne hetket kun jäin yksin itkin huoneessani tai koulun vessassa koko typerää maailmaa. Jo silloin huomasin miten kaikki tunsivat toisensa ja miten ulkona olin kaikissa asioissa. Ulkopuolisuuden tunne on kadonnut mielestäni jo aikoja sitten enkä joudu sitä kokemaan kun enintään kerran kuukaudessa. (Se on vähän tässä kaupungissa!)

Tällä kertaa en tietenkään tunne samanlaista vihaa muuttoa kohtaan, sillä odotan tätä uutta elämänvaihetta enemmän kuin mitään! Olen ylpeä Timpasta, joka päätti hakea töitä muualta ja olen iloinen siitä, että hän uskalsi ottaa tämän askeleen minun kanssani ♥
(Tietysti tähän tasapainoisempaan ajatteluun voi vaikuttaa myös ikä. Teini- ikäinen minä ei ollut ihan yhtä sinut minkään asian kanssa vaan elin dramaattisesti jokaisen elämäni hetken.)

Kotimme Espoossa ei tietenkään vastaa samalla tavalla unelmien asuntoa kuin tämä maalaisromanttinen, hirsiseinillä varustettu puutalo, mutta ihmisethän sen kodin loppupeleissä tekevät, ei lattian väri tai huoneiden koko.

Aion kirjoittaa vielä haikeamman postauksen tästä muutosta kunhan saamme asiat vähän paremmin järjestykseen Espoossa. En malta odottaa, että pääsen mummin kanssa tutustumaan Espoon lähimaisemiin ja opettelemaan julkisella liikkumisen itsenäisesti. (Tällä suuntavaistolla uskon olevani eksyksissä joka toinen päivä.) Silti kaikki innostus uutta ja vanhaa kohtaan saa minut unohtamaan miten suuresta muutoksesta kuitenkin on kyse. En malta odottaa, että pääsen töihin ja kouluun enkä sitä, että menemme Hakaniemen kauppahalliin ostamaan nekkuja!

Olen kironnut enemmän kuin kerran tätä tavaroiden siivoamista ja vannonnut itselleni, että seuraava muutto tapahtuu aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. Jotenkin on vaan sellainen tunne, että muutto tulee tapahtumaan aikaisemmin. En vaan osaa pysyä paikallani kaikesta stressailusta huolimatta.


Käytiin taas kerran Timpan kanssa kiivas keskustelu sisustamisesta ja ihan oikeasti lupaan, että kukaan muu mies ei ole yhtä hankala sisustamisen kanssa kuin Timo! Kauheinta tässä on juuri se, että meidän tyylit on  kuin yö ja päivä. Unelmieni koti on täynnä harsoa, pitsiä, pehmeyttä, valkoista ja vaaleanpunaista. Timpan unelma on joku biljardipöydällä varustettu äijäluola, missä lattia on musta ja seinistä roikkuu raatoja! Lupaan, että nämä vertailut ei ole liioteltuja ja havainnollistamiseksi otin vähän kuvamateriaalia pari päivää sitten..

Ihan oikeasti kirves? Miten ihmeessä voidaan tehdä kompromisseja kun molemmat ollaan niin jääräpäitä. Pitää varmaan jakaa asunnosta makkari ja "keittiö" minulle ja olkkari ja suihkuhuone Timpalle. Saan tästä kuvasta jo ihme lumikki- ja metsästäjä vibat eikä pari söpöä kynttilää pelasta tätä kuvaa siltä tosiasialta, että se on kirves!!  Toisalta meidän uudessa kodissa voisi olla jokaisessa huoneessa oma teema. Voitaisiin jättää kirves eteiseen niin saisivat vieraat ainakin hyvän käsityksen siitä mitä me heistä ajatellaan :D

Kaikkien näiden ja miljoonan muun asian pohtiminen on ollut todella huormittavaa. Huomaan olevani erittäin väsynyt ja aika herkillä, mutta syksyllä on varmasti osuutta asiaan. Katson vielä pari minuuttia Netflixiä sillä olen taas löytänyt uuden sarjan ja olen koukussa!
Palaan taas pian, sillä niinkuin edellisessä postauksessa kirjoitin; Asiaa on!

Hyvää yötä ihanat ♥

(Pahoittelut ettei parempaa kuvamateriaalia ole. Kamera on lomalla.)

Paplareita ja pohdintaa

Viimeisen parin viikon aikana on muuttolaatikoiden siirtäminen ja stressihepuleiden saaminen ollut enemmän sääntö kun poikkeus. Jatkuva paineessa eläminen on todella uuvuttavaa, mutta olen oppinut hengailemaan tässä kaaoksessa jo aika hyvin ja voin sanoa jopa kestäväni sitä. Koko elämän repiminen auki ei ole yhtään mun juttu, vaan tietyt tavarat on piilotettu sinne kaappien perälle juuri siksi, ettei niitä tarvitsisi kuukausittain nähdä!  Esimerkiksi Irlannin ystävieni kirjoittamat kirjeet minulle. Olipa kiva viettää kaksi tuntia sohvan nurkassa itkuhepulin kourissa, räkävaluen jonkun pari vuotta vanhan kirjeen takia! Toinen vastoinkäyminen tapahtui tänään kun siirtelin laatikoita ja yhden kirjan välistä tippui meidän rakkaan edesmenneen Ringo- koiran kuva. Vietin taas pari hetkeä pillittäen ja lopulta nukahdin sohvan nurkkaan tämän rasittavan koitoksen jälkeen. Olen onneton..

Tässä kaaoksessa on myös se puoli, ettei töitä ole päässyt tekemään eikä kyllä ole edes tarjottu! Kauhea ikävä mummojen ja pappojen luokse on aiheuttanut minussa erikoista käytöstä ja olen viilettänyt kotona paplarit päässä ja villahousut jalassa. En malta odottaa, että pääsen töihin! Toivon, että Espoosta löytyisi mahtava työpaikka mukavine hoitajineen ♥ Ensiviikon ohjelmassa on myös vierailuja parissa vahanssa työpaikassa sillä entisiä työkavereita ja hoidokkeja täytyy käydä vielä halimassa ennen muuttoa! Kotkassa on kyllä ihania hoitajia ♥

Mitäs pidätte mun uudesta tyylistä? Mummokiharat saattaa vielä tulla muotiin? Vai pitäisikö lähteä kaupungille rullat päässä?  Ei ainakaan jokainen haituva olisi silmillä tai päätämyöten lytyssä. Pitää vielä harjoitella tuota paplareiden asettelua, se on vaan niin paljon helmpompaa mummoille. 

Uusin addiktioni on Snapchat ja katson sitä aina kun mahdollista. Aluksi pidin koko sovellusta ihan pöllönä, mutta nyt täytyy todeta, että koukussa ollaan. 

Parin sekunnin video- ja kuvapätkät ovat yllättävän mielenkiintosia ja monesta julkisuuden henkilöstä saa paljon paremman kuvan kun he avautuvat omista jutuistaan.Tietysti haluan myös itse tehdä mahdollisimman pitkiä snäppejä, mutta olen surkea kantamaan puhelinta mukanani.  (Jätän sen aina laukunpohjalle, hyllylle tai muuten vain madollisimman kauas itsestäni kun teen jotain kivaa.)

Kaikkien haikeiden muistojen lisäksi kaapeista on myös löytynyt super isoja yllätyksiä, kuten miljoona purkkia erilaisia hiusvärejä. Suurimmasta osasta olen päässyt jo eroon, mutta jokunen purkki on vielä minun ongelmana kotona, mutta jos joku siellä haluaa pinkkiä colour maskia niin saa tulla hakemaan! 

Varsinkin Timoa on järkyttynyt kaapeistamme pursuneet tekohiukset. Hiuksia on kertynyt kymmeniä pakkauksia ja välillä Timppa kuvittelee minun hankkineen ne väkisin jonkun päästä ;D Hiuksia on siis heitetty pois, lahjoitettu ja pistetty pakettiin ihan älyttömiä määriä. Miten olen edes ehtinyt kolmessa vuodessa kerätä niin suuria määriä kallista karvaa?! 

On tässä hyviäkin juttuja ehtinyt tapahtua. Vietettiin Rian kanssa päivä Helsingissä ja vaikka suurinosa päivää meni tatuointia ottaessa ehdittiin käydä myös syömässä ja kauppoja kiertelemässä. Tatuoinnista lisää myöhemmin.... 

Loppupeleissä aika on mennyt älyttömän nopeasti ja naureskelin juuri hysteerisesti huomiselle tehtävälistalle, joka sisältää kaikenmaailman puheluita ja muita jännittäviä asioita! 

Taas tuntuu siltä, että kirjoitettavaa riittäisi kymmenen sivun verran, mutta montaa kirjoitusta ei tässä kodissa tulla enää kirjoittamaan. Todella haikeaa, mutta samalla niin älyttömän jännittävää ♥ 

Suuntaan itseni nyt unten maille ja pyrin palaamaan tänne vielä kolmen postauksen verran ennen muuttoa! Ihanaa viikkoa ihanat, ette arvaakkaan kuinka moni teistä on ajatuksissani ♥

Aava ♥

Heipsuli ihanat lukijani! :) 

Villasukat jalassa, mustaviinimarja mehua hörppien kurkkukivun lieventämiseksi voin todeta syksyn todella iskeneen ikävimmällä mahdollisella tavalla. Koitan taistella flunssaa vastaan, sillä tällä hetkellä elämäntilanne ei yksinkertaisesti anna aikaa sairastelulle. Toivotaan, että huomenna herätessäni kaktus kurkustani on kadonnut ja pääsen jatkamaan viikkoa uudella voimalla. 

Tänään sain nauttia parin tunnin verran tämän ihanan pikkuisen seurasta kun äiti toi perheen uuden jäsenen tutustumaan pupuihimme. (Siitä tutustumisesta ei sen enempää, meidän luppakorvat on aika reviiritietoisia ja kiukkuisia akkoja.)

Lumiturpa Aava on aivan ihana ja hellyyttävä tapaus. Tietysti koiranpennut ovat aina ihania, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on, että Suomenlapinkoira on yksi parhaimmista koiraroduista ja pennut ovat suurimpia sydämen sulattajia koskaan.

Aava oli oikein tomera neiti, mutta ihme kyllä viihtyi meidän sohvalla yllättävän hyvin. Ehkä yksi syy oli jatkuva nunnuttaminen.

Kuinka suloinen toinen voikaan olla ♥ Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos koira meidän kotiin jonain päivänä tulee sen pitäisi olla juuri tätä kyseistä rotua.

Oli ihana katsella miten pikkuinen kuunteli äidin käskyjä niin hyvin ja leikki meidän suurehkolla pihalla ihan nätisti. Neiti on kuitenkin vasta kymmenen viikkoa, mutta fiksu kuin mikä!

Tämän vuoden omenasato on ollut harvinaisen surkea, mutta Aavalle niistä löytyikin hyvin viihdettä.

Omenien tökkiminen ja kimppuun hyökkääminen oli todella hauskaa. Todella uskottava saalistaja :D

 Harmittaa etten pääse seuraamaan Aavan kasvua isoksi kovinkaan tiiviisti eikä meistä tule "läheisiä" nyt kun muutamme pois Kotkasta, mutta toisaalta uskon, että joka kerta nähdessämme uudestaan Aava tulee vastaan ystävällisin hännän heilutuksin, niinkuin muutkin Lapinkoirat joita tunnen ♥

 Toivottavasti kuvat saivat yhtä paljon hymyä myös teidänkin huulille. Itse nautin tästä päivästä kovasti ja vaikka ilma näyttääkin seuraavat pari kuukautta hyvin synkälle on luonto silti muuttumassa vuoden kauneimpiin väreihinsä. ♥

Ihanaa viikon jatkoa kaikille, kirjoittelen taas pian :)

Messy hair and home!

Heippa ihanat! 

Olen muuttanut elämäni aikana loppupeleissä aika vähän, mutta valitettavasti näitä muuttoja on kertynyt viimeisen kuuden vuoden aikana viisi tai tavallaan kuusi. Joten toivon, että tämän muuton jälkeen voitaisiin pysyä samassa osoitteessa vähintään kolme vuotta. 

Tämä asunto oli minulle koti vain kahden vuoden ajan. Se on kuitenkin pisin aika samassa asunnossa sitten Kotkaan muuttamisen jälkeen. Tästä asunnosta luopuminen tulee olemaan hyvin rankaa, mutta toisaalta olen kokenut niin tunteikkaita muuttoja, ettei tämä onneksi joudu niistä ensimmäiseksi. Se ehkä muutoissani onkin ollut niin raskasta, ne ovat aina sisältäneet suuria elämänmuutoksia, kuten kotoa pois muutto hyvin nuorena, ulkomaille muutto ja sieltä taas takaisin palaaminen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa jne.. Tässä muutossa parasta on ehdottomasti se, että saan tehdä sen yhdessä toisen ihmisen kanssa ♥ 

Kotimme näyttää tällä hetkellä maailman rumimmalta paikalta oikeasti. Kaikkialla on kaaos, mutta kaaosta ei pysty piilottamaan. En ole mitenkään järjestelmällinen ihminen, joten muutto on siksi levinnyt koko asuntoon. Toisaalta helpompi muuttaa kun kaikki näyttää niin hirveältä. Hyvä logiikka :D

Tässä muuttoni kolmevuotta sitten. Ystäväni Mia auttoi tavaroiden pakkaamisessa, mutta tilanne tuntui erittäin toivottomalta. Tällä hetkellä omaisuutta on noin kymmenen kertaa enemmän, joten tilanne tuntuu vielä pahemmalta. En vaan voi sietää kaaosta, mutta kuitenkin tälläkin kertaa se olen minä joka sitä tekee.

Muutoksia sisustuksen kannalta tulee olemaan paljon sillä meillä molemmilla on nyt hirveä innostus sisustaa ja niinkuin yleensäkin meidän suunnitelmat on täysin vastakohdat. Kiivaita keskusteluja siis luvassa sisustuksen puolelta, mutta pikkuhiljaa alan olemaan superinnoissani! Mitä enemmän olen uutta asuntoamme miettinyt sitä enemmän sille lämpenen. Asunto tuntui nimittäin heti ensimmäisellä vierailulla todella kodikkaalta ja siinä on monia hyviä puolia joita edellisissä kodeissamme ei ole ollut.

Yritän joka ilta sivuuttaa kodin kaaoksen ja illan mittaan kun ulkona pimenee valaisen kotiamme vain ihanilla tuoksukynttilöillä ja kiinnitän huomioni vain kauniisiin kohtiin. Kyllä tämä tästä saadaan kunnialla suoritettua ♥

Ennen muuttohärdellin alkamista kokivat hiukseni aika reippaan muutoksen. Turkin loman jälkeen hiukseni olivat jotain järkyttävän ja epätoivoisen väliltä, joten helpoin tie hiuksien siistimiseen onnistui ruskean Colour maskin avulla. Oma värini hiuksessa on noin 5cm matkalla ja loput suoraan purkista, ilman myrkkyjä. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen, vaikka hiukseni ovat tylsemmät kuin koskaan. Lupasin kuitenkin Timpalle, että annan niiden nyt vain olla ja koitan arvostaa omaa tummaa tukkaani. Tämän hetken kiireessä ei toisaalta ehdi hiuksia sen enempää miettimään, joten lupaus hiuksien jättämisestä rauhaan on helppoa.

Virallinen muuttohan tapahtuu vasta tämän kuun loppupuolella ja kaikenlasia asioita koulusta lähtien on vielä hoidettavana. Toisaalta aloitin kodin tyhjennyksen ajoissa, mutta olen ihan varma, että aloittaessani kiireisen arjen sujuu muutonkin hoitaminen hitaammin.

Naamani on muuten aivan kauheassa kunnossa! Leukani kukkii pahemmin kuin ikinä, mutta toivotaan tämänkin olevan vain väliaikaista ja katoavan heti kun muutto on ohi.

Hurjan kiireistä aikaa tulee siis tämäkin syksy olemaan! Äsken käydessäni kenkäkokoelmaani läpi huomasin monien kesäkenkieni jääneen kaappiin eikä niitä tullut siis käytettyä kertaakaan tänävuonna! Kesä meni aivan liian nopeasti, mutta syksy tulee varmasti katoamaan vielä nopeammin. Kohta saadaan jo lunta, pakkasta ja joulu! ♥♥♥

Alanya ♥

Vihoinkin on aika palata takaisin Turkin ihaniin maisemiin, näin kuvien muodossa. Älkää ymmärtäkö väärin olen edelleen oikea stressi hepuli, mutta mahassani oleva norsulauma on hetkellisesti rauhoittunut, kun muutto hommat on saatu käyntiin. Hyvillä fiiliksillä on siis aika palata lomakuvien tunnelmiin ♥

Rakastan merta ja muutenkin erilaisia vesistöjä. Vesi on ihana elementti ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain nähdä näin kirkasta vettä. Uimisesta tuossa supersuolaisessa ja lämpimässä vedessä en rehellisesti sanoen nauttinut yhtään, mutta ihana sitä oli katsella viikon verran.

Ihanan yhdistelmän luovat aina vuoristot ja meri. Se oli yksi niitä suurimpia rakkauden kohteita myös Irlannissa. Unelmieni maisemat sisältävät aina merta ja vuoristoa ♥

Meillä oli viikon ajaksi useita eri aktiviteetteja ja niistä yksi oli merirosvolaivalla seikkailu Alanyan rannikolla. Maisemat olivat todella upeita ja neljä tuntia meni nopeasti maisemia ihastellen ♥

Kieltämättä kärsin myös pahoinvoinnista hurjassa aallokossa, mutta siihenkin ongelmaan löytyi oikeat lääkkeet ;)

Jos rantahiekka ei olisi ollut niin polttavan kuumaa olisi aaltoja voinut ihastella kokopäivän.

Hotelli oli todella miellyttävä ja tehokas ilmastointi sai järjen edes jotenkin pysymään päässä. Heti ensimmäisenä iltana rikoin kylpyammeen vieressä olevan kaiteen, mutta siitäkään ei mitään lisälaskua tullut. Jätetiin myös joka päivä siivoojille kauhea sekasorto, mutta joka päivä sai silti kohteliaan tervehdyksen ja hymyn, siivooja raukka ♥

Yritettiin viettää mahdollisimman paljon aikaa hotellin altaalla, mutta yleensä eksyttiin altaalle vasta illalla kun muut hotellin asukkaat alkoivat poistua paikalta. Ennen seitsemää oli altaan reunalla poikkeuksetta vilskettä. 

Oltiin katsottu säätiedotukset kyllä ihan väärin. Me ihan oikeasti kuviteltiin lämpötilan olevan jossain kolmenkymmenen kieppeillä, mutta jo ensimmäisen päivän +44 sai hien virtaamaan ja pienen ahdistuksenkin päälle. Onneksi superkuumassa oppi elämään kohtalaisesti jo ensimmäisenä päivänä ja kotiin paluun jälkeen jokainen päivä on tuntunut jäätävältä!

Jos maisemat olivat upeat niin entä sitten ruoka. Voi apua miten rakastin niitä mausteita ja vahvoja makuja. Leipää ja lihoja. Olin erittäin ylpeä vähäisestä namin syönnistäni, mutta viimeisenä iltana shortsien päälle pukeminen alkoi jo olemaan tukalaa. Kyllä niitä matkakiloja kertyi helposti noilla herkuilla. 

Palvelu ei ollut mitenkään ällöttävää tai ahdistavaa. Päinvastoin erittäin ystävällistä, kunnioittavaa ja muutenkin miellyttävää. Rakastin käydä ulkona syömässä. Jäi myös vähän ikävä Marco Polo- ravintolan henkilökuntaa, niin symppiksiä kaikki ♥

Ensimmäiset kaksi päivää pidennykset kestivät, mutta kolmantena päivänä hius oli kärsinyt jo niin pahasti kosteudesta, että se takkuuntui isoksi palloksi niskaani. Siinä Timppa sitten kaksi tuntia availi hiuksiani ja kommentoi parilla voimasanalla minun "turhuuksiani" :D
Kuvassa muuten vedessä kelluva ravintolatsydeemi. Olin ihan rakastunut näihinkin!

Maisemat jeeppi- safarilta ♥ Näin jälkikäteen ajateltuna tutkittiin Alanyaa todella monipuolisesti merellä- vuoristossa, kaupungissa ja lopulta vielä keskellä metsää mönkkäri-safarilla. 

                                                                      Aasi ♥

Kaikki eläimet herättivät kauheasti sympatiaa ja joka päivä oltiin valmiina pelastamaan joku katukisu meille asumaan.

Mönkkäri-safari oli meidän viimeinen aktiviteetti ennen kotiin lähtöä. Hurjissa maastoissa oltaisiin varmasti kaaduttu jos minä olisin päässyt ajamaan. Kaatumisia ja täpäriä tilanteita nähtiinkin pari kertaa muilta osallistujilta, mutta juuri tuollaiset vähän  hullut jutut sopii meille. 

Loppujen lopuksi en ruskettunut kovinkaan paljon, vaikka hilluinkin joka päivä öljyttynä. On niin epäreilua, että toisen laittaessa kymmenettä kerrosta aurinkorasvaa piti minun viettää polttavassa auringossa useita tunteja ennenkuin sain edes pienen värin pintaan! 

Haikeilla mielin lähdimme takaisin kotiin ja rehellisesti toinen viikko olisi ollut paikallaan. Toisaalta oli ihanaa viettää yhteistä aikaa poissa arjesta ja stressistä, sillä nyt siitä kärsitään koko vuoden edestä! 

Turkki oli erikoinen maa ja voisin ehdottomasti mennä uudestaan, sillä moni muu kaupunki jäi kiehtomaan. Alanya oli kuitenkin täydellinen lepokohde ja saatiin kyllä kaikki se irti mitä hyvältä lomalta vaadittiin.