Heippa hei kaikille. Ulkona alkoi eilen olemaan jo talven tuntua, mutta suureksi pettymykseksi tänään lähes kaikki se ihana lumi, joka eilen illalla ja yöllä satoi suli pois. Voisitko lumi tulla jo takaisin?
Tänään mulla on autokoulua ekaa kertaa puoleentoista vuoteen!! Mä siis suoritin ykkös vaiheen silloin ja nyt tää toinen vaihe on jäänyt. Oikeasti mä menen sinne radalle vasta tammikuussa, mutta huomasin kiukukseni etten suorittanut pimeän ajoa ekassa vaiheessa (budjetti pulma) joten se täytyy hoitaa nyt pois. Kieltämättä jänskättää..
Tämän päivän luukku on yksi suurimmista syistä, miksi autokoulun kakkos vaiheen suoritus jäi näin myöhäiseksi. Siitä on nyt reilu puoli vuotta kun tulin takaisin Suomeen pysyvästi. Lähdin vuonna 2012 loppukesästä au pairiksi kolmelle suloiselle pojalle Irlantiin.
Mä näin pojat viimeksi kesällä kun perhe vieraili Suomessa, mutta sekin oli vain nopea näkeminen ja nyt pitkän ajan jälkeen tuli ihan hirveä ikävä mun pikkusia.
Olen kaipaillut jo useampaan otteeseen takaisin vihreälle saarelle, mutta vielä ei ainakaan matkaa sinne päin ole tiedossa.
Halusin kuitenkin jakaa nämä pari kuvaa "mun pojista" täällä blogissa. Mulla on hyvä olla kun tiedän, että pojilla on hyvä olla ja uusi ihana au pair pitää heistä huolta. Se ehkä olikin au pairina niin raskasta. Lapset jäivät mun sydämeen ikuisesti, mutta pojille mä olen vuosien päästä vain muisto.
Näitä kuvia olisi ollut ihan hirveästi, mutta koitin valita vain pari lempparia ja sellaisia kuvia missä itsekkin esiinnyn. Halloween 2012, vihreä omeletti, minä ja teletappi <3
 |
| Osaan vieläkin olla lapsi :) |
Olen ensimmäiseltä koulutukseltani lähihoitaja (mainostan tätäkin vissiin joka toisessa kirjoituksessa, hah :D) ja tämän takia olen työskennellyt myös monissa päiväkodeissa Kotkan alueella. Lapset ovat aina olleet lähellä mun sydäntä, eikä mun halu työskennellä lasten parissa ole kadonnut mihinkään näiden vuosien aikana. Lasten kanssa työskenteleminen on rankkaa, mutta palkitsevää työtä.
Mä muistan tän päivän vieläkin niin hyvin. Hain ensimmäistä kertaa pojat yksin päiväkodista ja koulusta. Meidän päivät kuluivat siten, että leikin joka päivä tunnin ajan perheen kahden pienemmän kanssa kun isoin oli vielä koulussa. Kun perheen esikoinen oli haettu mentiin kotiin, syötiin välipala, tehtiin läksyt ja lähdettiin uudestaan ulos.
Ei meillä tietenkään aina mennyt ihan noin se, mutta yleensä kyllä. Yllä olevassa kuvassa pojat näyttää niin pieniltä.. Huomasin jo mun au pair- elämän aikana pojissa valtavan eron. Lapset kasvaa niin nopeasti.
Vietin joskus viikonloppuisin aikaa perheen kanssa ja mun mielestä oli ihanaa mennä vuorille! Irkku isi- ja mami kuitenkin tiesivät kaikki parhaat paikat missä käydä ja isi osasi kertoa kaikesta kaiken. Taustalla siis osa Wicklow mountainsista.
Oli ihanaa tutustua näihin lapsiin ja huomata miten erilaisia he keskenään ovat. Arjen suurimpia haasteita olikin ehkä tehdä päivistä kaikille pojille mieluinen. Tietysti joku joutuikin aina joustamaan ja elämä olikin kompromissien ja neuvottelujen kautta hauskanpitoon.
Välillä kiukuteltiin oikeen urakalla ja toiset viikot olivat raskaampia kun toiset. Kuitenkaan en vaihtaisi niitä pois. Ainakin mun kärsivällisyys jos mikä on kasvanut.
Oli ihanaa keksiä poikien kanssa erilaisia leikkejä ja omia "salaisia" juttuja. Keskimmäisen pojan elämän mietteet olivat mitä uskomattomampia ja joskus jouduin pidättämään naurua pakolla kun toinen kertoo silmät suurina aivan totisena, että naapurin Ida au pairin sydän on sininen kuin meri. (En koskaan tajunnut miksi se sydän oli niin sininen?)
Innostuin lukemaan facebookin vanhoja päivityksiä ja ainakin nämä jutut sieltä löysin. Oon nauranu täällä vedet silmissä kun muistelen näitä hetkiä. Nuo pojat ovat opettaneet mulle kyllä niin paljon <3
Helping the 5 year old boy to get his clothes off to change in to pyjamas. "Wow Jenni, you realy know how to undress a man!!"
5v on huolissaan
R: Jenni, I think you have to go to the doctor.
J: Why?
R: Because you used to be fun and talk normal things like Star Wars, football and Ice hockey.
J: Yeah..?
R: But now you only talk about penguins, fairies and unicorns. So something is wrong and I think you need medicine!
Jennin ja Tommyn keskustelut:
T: Are you mermaid?
J: No I'm not. I have legs.
T: Are you human-mermaid?
J: No, Why you think that I'm mermaid?
T: Becose you have purple hair.
J: No I don't!
T: Oh sorry Chicken nuggets. I mean Red-purple.
I made spaceship for you. Now you can go home, but remember come back. -Ross
William, Ross ja Tommy ovat olleet mun suurin haaste elämässä. Olen viettänyt noiden poikien kanssa yhdeksässä kuukaudessa enemmän aikaa kun monen mun ystävän. Oli ihanaa tuntea olonsa niin tarpeelliseksi ja rakastetuksi. Pojilta sai suoraa ja rehellistä palautetta ja ne kohteliaisuudet mitä nämä naperot osasivat mulle antaa auttoivat mua jaksamaan myös niinä päivinä kun hermot olivat koetuksella ja teki mieli lukittautua vessaan karkuun kaikkea kaaosta.
Mulla on ikävä näitä poikia, mutta elämä menee eteenpäin ja pojilla on varmasti tosi kivaa tälläkin hetkellä. Kun seuraavan kerran pääsen Irlantiin tiedän varmasti kenet haluan nähdä ensimmäisenä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti