Anteeksi taas myöhästymiseni joulukalenterin suhteen. Eilen mulla oli kuitenkin syy sille, että mua ei täällä näkynyt. Siihen tän päivän luukkukin liittyy.
Eilen nimittäin päättyi poikaystäväni armeija aika ja 347 päivää tuli täyteen ja nyt se on ohi! Mä en ole enää inttileski ja Timppa jää nyt kotiin. Mä oon niin onnellinen :)
Välillä meillä molemmilla menee varmaan hermo (kenellä ei menis?) Kaksi vuotta ja neljä kuukautta kuitenkin yhteistä aikaa takana ja kaikki on tapahtunut niin nopeesti, että kohta vuosia on mennyt toiset kaksi lisää.
Toisaalta se on pelottavaa miten nopeasti aika menee, mutta on ihanaa jakaa jokainen päivä toisen kanssa tai edes tietäen, että se toinen on olemassa.
Yllä oleva kuva on meidän ensimmäinen yhteinen kuva. Näytetään niin nuorilta ja höpsöiltä! Oltiinhan me nuoria kun ollaan sitä vieläkin.
Ei suhde toiseen aina ole helppoa, koska ollaan oltu pitkiä aikoja erossa myös armeijan takia ja mä olen myös asunut toisessa maassa. Tässä suhteessa on koettu monta rankkaa hetkeä. Kaikki asiat ei edes liity vaan meihin vaan ympärillä tapahtuviin asioihin, jotka tahtomatta vaikuttaa myös parisuhteeseen. Surua ja riitaa on ollut, mutta niin myös iloa, naurua, luottamusta, rohkeutta ja paljon rakkautta.
Me kuitenkin ollaan todettu, että osataan olla yhdessä ja erikseen, vaikka ainakin mulla on aina kauhea ikävä. Niin paljon asioita on ehtinyt suhteen aikana tapahtua, ettei niitä kaikkia voi enää kokea kenenkään muun kanssa. Esimerkiksi Timppa ei enää ikinä muuta ensimmäistä kertaa pois kotoa (niin mä ainakin luulen!)
Oon aina ollut ylpeä siitä, että mulla on joku jota rakastaa näin paljon. Olen saanut mun elämään niin paljon ihmisiä ja kokemuksia Timpan kautta, että olen aina kiitollinen siitä. Tietysti Timppakin on saanut mun kautta elämään uusia ihmisiä ja asioita ja ollaan molemmat osittain erilaisia ihmisiä kun suhteen alussa.
Ollaan jouduttu hyvästelemään niin eläimiä kun rakkaita ihmisiäkin. Kaikki se on aiheuttanut paljon surua ja tuskaa, mutta silti ollaan aina löydetty toisemme, pystytty suremaan yhdessä (ja erikseen), sekä jatkamaan elämää yhdessä. Timppa oot mulle niin rakas <3
Nyt tää mun höpötys menee niin lässytykseksi, että pitää miettiä jotain muuta. (Tässä ihan herkistyy.)
Luukku yhdeksäntoista on mun ja Timpan yhteinen luukku. Tästä lähtee meidän uusi aika ja toivottavasti saan kirjoittaa taas kahden vuoden päästä meistä ja meidän onnesta.
Rakastakaa niin paljon kun jaksatte <3
"Rakkaus ei ole toinen toisensa tuijottamista silmiin,
vaan katsomista yhdessä eteenpäin samaan suuntaan."
"Rakkauden ensi huokaisu on järjen viimeinen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti