Viikonlopun aikana olen saanut koulutehtävät ajantasalle, järjestellyt kotia ja katsellut koneelta vanhoja kuvia. Kaikkia 1600 kuvaa en ole vielä ehtinyt katsomaan enkä turhia poistamaan, mutta jo nyt tuntuu paljon paremmalta. Pahan mielen tullessa muistot auttavat, koska muistoista pystyn aina löytämään paljon enemmän hyvää kuin pahaa.
Istun mun ihana keittiönpöydän ääressä. Kotiin on paljon ihanampi tulla nyt, kun olen saanut keittiöön täytettä, eikä ensimmäisenä kotiin saapuessa keittiössä ammota vain tyhjä, yksinäinen tila. (Kiitos äiti <3)
Spotifyn ihmeelliseen maahan eksyneenä kuuntelen Irlantilaisia Pubi biisejä ja niiden innoittamana päätin laittaa kuvia parista asiasta, jotka Irlannissa tekivät minulle hyvän olon. Kotona melkein kaikki hyvää mieltä tekevät asiat liittyvät muihin ihmisiin, ketkä eivät välttämättä halua itseään mun blogiini hyppimään. Siksipä siis on aika siirtyä taas hetkeksi ihaniin hetkiin Irlannissa.
Istun mun ihana keittiönpöydän ääressä. Kotiin on paljon ihanampi tulla nyt, kun olen saanut keittiöön täytettä, eikä ensimmäisenä kotiin saapuessa keittiössä ammota vain tyhjä, yksinäinen tila. (Kiitos äiti <3)
Spotifyn ihmeelliseen maahan eksyneenä kuuntelen Irlantilaisia Pubi biisejä ja niiden innoittamana päätin laittaa kuvia parista asiasta, jotka Irlannissa tekivät minulle hyvän olon. Kotona melkein kaikki hyvää mieltä tekevät asiat liittyvät muihin ihmisiin, ketkä eivät välttämättä halua itseään mun blogiini hyppimään. Siksipä siis on aika siirtyä taas hetkeksi ihaniin hetkiin Irlannissa.
Yllä oleva kuva on siis otettu lempi kahvilassani. Oikeestaan Hippety's on maailman paras kahvila, eikä millään muulla kahvilalla ole enää tämän paikan jälkeen mitään väliä. Muistan tän illan niin hyvin. Oli maaliskuu ja sää oli kaksi viikkoa ollut pelkkää sadetta. Meillä oli Idan kanssa tarve lähteä reissaamaan jonnekkin, mutta sään takia mikään reissu ei tuntunut sopivalta. Meillä oli hirveä stressi päällä, koska kuukaudet menivät nopeasti ja kotiin lähtö häämötti. ( Kolme viimeistä kuukautta menivät oikeasti pelottavan nopeasti!)
Kuitenkin kaikki murheet ja huolet katosivat kun Hippety's avasi ovensa, miellyttävä tarjoilija toi menun ja eriskummallinen kahvila suojasi meidät Dublinin pimeydeltä ja sateelta.
En ole ikinä ollut kahvilaihmisiä. Costa ja Starbucks ovat kauheita tursitirysiä ja isot tilat ja metelöivät ihmiset kilisevine astioineen saavat mut enemmän stressaantuneiksi kun rentoutuneiksi. Tietysti jokaisella on omat mieltymyksensä ja kyllä mulle Costan kaakao kelpasi aina kylmien iltojen piristykseksi. Kuitenkin Hippety's on paras paikka ikinä <3
Saatiin melkein neljä tuntia kulumaan tuonakin iltana ihanassa tunnelmassa ja odotan jo kovasti seuraavaa kaakao kupillista lempikahvilassani <3 (Nyyh mulla on ikävä teepannuja ja niiden myssyjä!)
Kierrettiin Irlantia aika paljon, mutta ehdottomasti hienoin ja upein reissu oli viimeinen yhteinen seikkailumme.
Jätimme tarkoituksella Galwayn matkan viimeiseksi enkä kadu sitä yhtään. Vaikka kärsin koko reissun ajan mahataudista ei mun tuskat välty mitenkään tässäkään kuvassa. Cliffs of Moher on upein paikka mitä olen ikinä nähnyt. En unohda ikinä miten Ida kiljui kauhusta kun kiipesin turvamuurin yli koska halusin lähemmäksi reunaa. Lopulta me molemmat kävelimme turvamuurien toisella puolella (niinkuin moni muukin) ja vatsanpohjassa muljahteli jännityksestä!
Peurat! Kun joku kysyi mitkä ovat mun lempieläimiä vastaus on Pingviinit, peurat ja yksisarviset. (Viimeisiä ei kuulemma ole olemassakaan, joten mulla on käytännössä vain kaksi lempieläintä.)
Me uhrattiin Idan kanssa kokonainen päivä noiden peurojen löytämiseen ja oli ehkä maailman suurin shokki kun nähtiin ulkomaalaiset kakarat juoksemassa peuralauman perässä Phoenix Parkissa. Hätääntyneet peurat juoksivat puiden välistä autotien yli suoraan jalkapallokentälle! Se oli uskomaton näky.
Itse olin pakannut mukaan porkkanaa ja ruisleivän palasia. Itse olin alusta asti unelmoinut, että pääsisin koskettamaan peuraa, johon kaikki olivat tokaisseet ettei se tule onnistumaan. Tuijotettiin Idan kanssa peuroja melkein tunti ennen kuin lähdettiin lähestymään.
Se oli uskomaton fiilis kun peura toisensa jälkeen uskalsi lähestyä. Saatiin monta ihanaa kuvaa ja lopulta huomattiin, että tien reunaan oli pysähtynyt aivan valtavasti ihmisiä. Moni otti kuvia, huokaili ihastuksesta ja kun lopulta peurat juoksivat pois, metsikköön saatiin ihailevia katseita ja taputuksia. Siinä menikin pari tuntia lisää kun juteltiin paikalle tulleiden ihmisten kanssa. Oltiin niin ylpeitä meidän saavutuksesta, koska kukaan muu ei päässyt lähellekkään. (Tosin mulla oli porkkanaa mukana..)
Malahide oli ihana. Vietettiin kiva päivä shoppaillen Avocassa ja kierrellen ihanaa pientä kylää höpisten kaikenlaista. Malahide on yksi lempikylistäni missä käytiin. Tyypillistä Irlantilaista meininkiä, hyvät pubit ja mahtavia ihmisiä. (Niinkuin kaikkialla muuallakin.)
Lisan kanssa meillä oli ihanaa patikoidessa. Kävin myös Irkku perheeni kanssa kävelemässä ja nyt jälkeenpäin tajuan miten ihanaa se oli. Mulla tuli niin hyvä mieli ja kaunissa maisemissa käveleminen teki hyvää niin mielelle kuin sielullekkin. Olisi ihana taas lähteä vaeltamaan noille vuorille missä iso paha susikin asuu ;)
Syöminen!! Maailman tärkein asia ja ehdottomasti aina mielessä. Kuvia selaillessa totesin, että olen ottanut kuvia lähes jokaisesta ruoka-annoksesta. Kuvia olisi tosiaan riittänyt, mutta suosikkiruokani Sushi on ainoa mikä ansaitsee paikkansa mun blogissa. Lisan ansioista musta tuli hullu Sushi riippuvainen. Kaikenlisäksi Sushi on ihan naurettavan halpaa Dublinissa ja viimeiset kaksi kuukautta elämästäni Irlannissa söin ainakin kerran viikossa Sushia.
Mä ikävöin näitä asioita, mutta mä olen vaan niin onnellinen, että mä olen saanut kokea ne. Mulla on monia ihania kuvia tältäkin kesältä Suomesta, mutta ne pysyköön vaan mun omissa muistoissa. Olen aika huono raahaamaan kameraa mukana, mutta taas kerran huomasin kuvia selaillessa miten onnellinen olen siitä, että olen jaksanut sitä kantaa mukana ja ottaa niitä kuvia. On ihanaa ikuistaa hauskoja muistoja, niiden takia jaksaa ne huonommatkin päivät!
Enää ei tunnu yhtään niin synkältä :)
Kuitenkin kaikki murheet ja huolet katosivat kun Hippety's avasi ovensa, miellyttävä tarjoilija toi menun ja eriskummallinen kahvila suojasi meidät Dublinin pimeydeltä ja sateelta.
En ole ikinä ollut kahvilaihmisiä. Costa ja Starbucks ovat kauheita tursitirysiä ja isot tilat ja metelöivät ihmiset kilisevine astioineen saavat mut enemmän stressaantuneiksi kun rentoutuneiksi. Tietysti jokaisella on omat mieltymyksensä ja kyllä mulle Costan kaakao kelpasi aina kylmien iltojen piristykseksi. Kuitenkin Hippety's on paras paikka ikinä <3
Saatiin melkein neljä tuntia kulumaan tuonakin iltana ihanassa tunnelmassa ja odotan jo kovasti seuraavaa kaakao kupillista lempikahvilassani <3 (Nyyh mulla on ikävä teepannuja ja niiden myssyjä!)
Jätimme tarkoituksella Galwayn matkan viimeiseksi enkä kadu sitä yhtään. Vaikka kärsin koko reissun ajan mahataudista ei mun tuskat välty mitenkään tässäkään kuvassa. Cliffs of Moher on upein paikka mitä olen ikinä nähnyt. En unohda ikinä miten Ida kiljui kauhusta kun kiipesin turvamuurin yli koska halusin lähemmäksi reunaa. Lopulta me molemmat kävelimme turvamuurien toisella puolella (niinkuin moni muukin) ja vatsanpohjassa muljahteli jännityksestä!
Peurat! Kun joku kysyi mitkä ovat mun lempieläimiä vastaus on Pingviinit, peurat ja yksisarviset. (Viimeisiä ei kuulemma ole olemassakaan, joten mulla on käytännössä vain kaksi lempieläintä.)
Me uhrattiin Idan kanssa kokonainen päivä noiden peurojen löytämiseen ja oli ehkä maailman suurin shokki kun nähtiin ulkomaalaiset kakarat juoksemassa peuralauman perässä Phoenix Parkissa. Hätääntyneet peurat juoksivat puiden välistä autotien yli suoraan jalkapallokentälle! Se oli uskomaton näky.
Itse olin pakannut mukaan porkkanaa ja ruisleivän palasia. Itse olin alusta asti unelmoinut, että pääsisin koskettamaan peuraa, johon kaikki olivat tokaisseet ettei se tule onnistumaan. Tuijotettiin Idan kanssa peuroja melkein tunti ennen kuin lähdettiin lähestymään.
Se oli uskomaton fiilis kun peura toisensa jälkeen uskalsi lähestyä. Saatiin monta ihanaa kuvaa ja lopulta huomattiin, että tien reunaan oli pysähtynyt aivan valtavasti ihmisiä. Moni otti kuvia, huokaili ihastuksesta ja kun lopulta peurat juoksivat pois, metsikköön saatiin ihailevia katseita ja taputuksia. Siinä menikin pari tuntia lisää kun juteltiin paikalle tulleiden ihmisten kanssa. Oltiin niin ylpeitä meidän saavutuksesta, koska kukaan muu ei päässyt lähellekkään. (Tosin mulla oli porkkanaa mukana..)
Mä ikävöin näitä asioita, mutta mä olen vaan niin onnellinen, että mä olen saanut kokea ne. Mulla on monia ihania kuvia tältäkin kesältä Suomesta, mutta ne pysyköön vaan mun omissa muistoissa. Olen aika huono raahaamaan kameraa mukana, mutta taas kerran huomasin kuvia selaillessa miten onnellinen olen siitä, että olen jaksanut sitä kantaa mukana ja ottaa niitä kuvia. On ihanaa ikuistaa hauskoja muistoja, niiden takia jaksaa ne huonommatkin päivät!
Enää ei tunnu yhtään niin synkältä :)
