New part of my life

Yhtenä päivänä töissä ollessani eräs mummo totesi "Oletko siä ihan oikeasti todellinen? Et sie voi olla, kyl sie oot sellanen satuhahmo."
Mummon kommentti jäi pyörimään mun mieleen ja oikeasti mun mielestä on aika kivaa olla satuhahmo;)

Oikeesti mulla on tällä hetkellä kova innostus päällä! Mulla riittää energiaa ja intoa viikon jokaiselle päivälle ja lista asioista jotka haluan kesällä tehdä on paisunut mahdottomaksi. En kuitenkaan ota stressiä. Tänä kesänä joudun vain toteamaan, että töitä täytyy tehdä edellisiä kesiä enemmän. Sitäpaitsi päivät ovat kadonneet pelottavaa vauhtia ja alkaa tuntua siltä, että kohta koko kesä on jo ohi.

Irlannin jälkeen tämän tyyppinen työnteko maistuu ja vapaapäivät menevät ystävien ja tärkeiden asioiden hoidossa. Joskus jopa ihan vain lepäillen. Lähiaikoina leipäily on jäänyt vain haaveeksi. Onneksi tänään on ehtinyt levätä taas :)

Tietysti edelleenkin ikävöin Irlantiin ja mulla alkaa olemana matkakuumetta vähän jokaiseen paikkaan. Rehellisesti sanoen mulla on jo aika tarkka suunnitelma minne seuraavaksi haluaisin, mutta matkaseura puuttuu..Saa nähdä jos, vaikka sekoan ja lähden yksin. (Ei toki olisi ensimmäinen kerta ;)
Mulla kuitenkin näitä välähdyksiä sattuu, joten voihan se olla, että teen kaiken helpomman kautta ja suuntaan seuraavaksi Ruotsiin kun rakas vaimoni palaa takaisin kotiin ;) Mielessä on pyörinyt useita vaihtoehtoja, mutta nooh, kun koulun saa rullaamaan ja näkee mihin ne voimavarat riittävät voi suunnitella paremmin.

Kyllä mustä vähän tuntuu, että seuraava talvi voi olla aika rankka.. Irlannissa ei kuitenkaan joutunut kestämään talvea samalla tavalla kuin täällä Suomessa. Oikeasti mä tykkään talvesta ja ensilumi saa aina sen saman lapsellisen innokkuuden mussa elämään. Valitettavasti kuitenkin pimeys kaataa meistä vahvimmatkin ja alakulolta on melkein mahdoton välttyä. Tähän päälle kaikenlainen stressi,  vastuu sun muut järjestelyt niin kaaos on valmis.

Elämän ei kuitenkaan kuulu olla helppoa ja aina voisi olla pahemmin. Kyllä mä pärjään ja kestän! (Älä mummi huolehdi) Turha minun on murehtia kaikkea etukäteen ja ottaa niin raskaasti asioita, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet, eivätkä välttämättä edes tapahdu.

Tällä viikolla kotiani on alettu laittaa juuri sen näköiseksi kun minä haluan ja ainoa vieras tähän asti on ollut oma äitini. On ihana pitää niitä ystäviä jännityksessä, ketä oikeasti kiinnostaa nähdä kotini. Moni ihana onkin jo jakanut innostukseni. Koti ei tule olemaan vielä pitkään aikaan valmis ja niinsanotusti kokonainen, mutta se on minun kotini ja jo nyt aivan täydellinen.

Juuri tätä vaihetta elämässä rakastan. Jonkinlaista vakiintumista. En tarkoita paikalleen jäämistä ja tylsyyttä. Vaan rutiineja ja vakaata pohjaa omalle elämälle. Aivan varmasti jatkan matkustelua ja uusien asioiden tekemistä, sekä omaa hullutteluani, mutta kun on oma koti ja tasainen arki mihin palata, on paljon kivempi lähteäkkin kokeilemaan siipiään ja seikkailemaan!

Odotan kovasti jo virallista muuttoa, että oikeasti lasken laukkuni lattialle, kaivaudun uuden peiton väliin ja pääsen nukkumaan ensimmäistä kertaa omaan ihanaan kotiini.

Muutto on tähän asti ollut fyysisesti erittäin raskas. Kannettiin kaikki tavarat äidin kanssa kahdestaan. Meillä molemmilla oli äidin kanssa kova tarve saada kaikki tehtyä nopeasti ja kovalla sisulla kannettiinkin painava kirjahylly, sänky, kirjat sun muut tavarat. Ihan omaa jääräpäisyyttämme siis hoidettiin kaikki kahdestaan.

Kaikesta me kuitenkin suoriuduttiin kunnialla. Kaiken lisäksi naapuri toi ihanaa itse leipomaansa omenapiirakkaa ja muutenkin toivottivat tervetulleeksi pihapiiriin. Ihania ihmisiä,voiko olla parempaa vastaanottoa? Tunnen oloni niin kotoisaksi.

My new neighbor give me apple pie <3 

Myös naapurin ihanat pienet lapset saivat hyvän mielen, vaikka ikävä omia pikku poikiani tulikin.. Kuitenkin on ihanaa, että naapurissa on lapsiperheitä kaksin kappalein, eikä möykkääviä opiskelija apinoita. (Kaikella rakkaudella <3 )

Tämä muutto eroaa edellisestä muutosta niin paljon.. Muistan vieläkin, miten itkusilmässä, epätoivon ahdistamana revin edellisen kotini ja elämäni palasiksi ja ahdistuin kaikesta ja kaikista. Toki ensimmäinen oma kotini missä asuin yksin jää ikuisesti sydämeeni, mutta tämä uusi koti on niin lähellä täydellistä, että voin sanoa asettuvani asumaan tähän taloon erittäin pitkäksi aikaa.

Muutossa ei myöskään ollut samanlaista stressiä ja painostavuutta, vaan mieli oli kepeä, vaikka väsymys töiden jäljiltä tuntuikin "lihaksissa" ja mielessä.

My first own home was chaos when I moved to Ireland

Mulla on paljon kirjoiteltavaa ja paljon asioita kerron varmasti jäljessä. Kohta mulla on kuitenkin oma paikka taas kirjoittaa (ja toivottavasti toimiva kannettava) niin saan asiat taas päivitettyä silloin kun ne ovat ajankohtaisia ;) Tulossa siis vielä kirjoituksia Porvoosta, Meripäiviltä ja mahdollisia tulevia fiilistelyjä kodista ja vähän kaikesta.

Herätän blogini eloon!

My new home is perfect!