Vaaleanpunaisia pilviä

Olen ollut erittäin huono bloggaaja viimeiset kolme viikkoa, eli toisin sanoen koko Suomessa oloni ajan. 

Alunperin tein tämän blogin itselleni julkiseksi päiväkirjaksi ja perheelleni helpoksi tavaksi seurata elämääni Irlannissa. Halusin myös kertoa elämäni suurimmasta seikkailusta ystävilleni ja todistaa miten upea paikka Irlanti todellisuudessa onkaan. Omasta mielestäni onnistuin hyvin, ja moni onkin huomannut, että pala sydämestäni todellakin jäi Irlantiin. 

Nykyään bloggaajia ja blogeja löytyy jokaisen kulman takaa, eikä se musta ole huono asia. Itse seurailen vain paria blogia jatkuvasti ja selailen silloin tällöin paria kymmentä. Itse en ole koskaan ollut kunnianhimoinen bloggaaja, mutta rakastan kirjoittamista. Moni asia on nyt muuttunut kun olen takaisin kotona. Ennen kirjoitin elämästä, joka poikkesi paljonkin normaalista arjesta. Lähes kaikki oli yhtä seikkailua, eikä kukaan Suomalainen tuntenut ihmisiä kenen kanssa vietin aikaani. 

Innokas bloggaaja :D

Tein päätöksen, että jatkan tänne kirjoittamista. Nyt mun syynä ei kuitenkaan ole se, että haluaisin tarjota mun perheelle mahdollisuuden seurata mun elämää, koska nyt mun perhe on taas suuressa osassa mun normaalia arkea. Mä haluan jatkaa, koska mä haluan päästä muistelemaan näitäkin hetkiä uudestaan ja miettimään viiden vuoden päästä, että kyllä se mun elämä oli siistiä ilman jatkuvaa reissaamistakin.

Irlannissa ollessa opin vasta arvostamaan kaikkea sitä mitä mulla oikeasti on. Se on myös yksi syy mikä sai mut jättämään palan itsestäni Dublinin kaduille. Mä opin ymmärtämään ettei ole itsestään selvyys, että ystävä vastaa kello kahdelta yöllä puhelimeen ja kuuntelee sun murheet. Ei ole itsestään selvyys, että isä ja äiti ovat tukemassa, eikä jokainen voi sanoa olevansa onnellinen tai millään tapaa tyytyväinen elämäänsä. Mä kuitenkin olen sitä erittäin paljon. 

Nyt mä aioin siis aloittaa siitä mitä mun elämä on nyt. Irlannin jälkeen. Se ei todellakaan ole ohi, mä voin saada uskomattomia kokemuksia ja seikkailuja.  Nämä seikkailut ovat sitä ns. arkipäivää mitä jokaisen meistä pitäisi kuitenkin osata arvostaa. Mua ei kiinnosta lukeeko tämän tekstin kaksi vai kaksikymmentä ihmistä, mä vaan toivon, että jokainen arvostaa sitä mitä itsellään on.

Ei mikään seksikkäin hoitsu ;D

Ihan ensinnäkin Irlannin jälkeen aloitin taas työnteon heti kun olin saanut tehtyä kaikki pääsykokeet. Aloitin vanhassa tutussa paikassa, enkä edes joutunut hakemalla hakea työtä. Tässä suhteessa olen erittäin onnekas. Olen aina pitänyt hoitoaolaa minun alanani ja siellä tarvitaankin aina sijaisia, joten ensimmäinen aihe josta olisin voinut stressata hoitui vaivattomasti. 

Olen asunut äitini luona siitä asti kun tulin takaisin. Äiti ja isäpuoleni ovat vielä tämän viikon veneensä kanssa seikkailemassa, joten koti on ollut hiljainen. Siskoni tietysti majailee täällä, mutta hänelläkin on leirejä joiden takia viikolla on ollut hiljaista.  

Seuraava stressin aihe oli opiskelupaikka. Toisaalta en stressannut sitäkään, koska mulla oli kokoajan varasuunnitelma. Niistä suunnitelmista ei sen enempää, koska mä sain kun sainkin opiskelupaikan!! Mä pääsin sairaanhoitaja kouluun ja mä pääsen lähemmäksi mun uusia unelmia. 

Viimeisen kerran tirauttelin onnenkyyneleitä eilen kun sain asunnon. Mä en oikeasti ehtinyt stressata edes siitä!! Mä tunnen mun koko elämän muuttuneen ja mä en kohta edes tunne itseäni. Olen saanut kaikki asiat järjestykseen todella helposti ja oikeasti mulla on hyvä elämä!

Mä oikeasti uskon, että kaikella on tarkoituksensa. 

Kuvassa pieni paljastus mun kodista <3

 Rakkaus,Lojaalius,  ystävyys. Irlannin kolme käytetyintä sanaa mm. vihkisormuksissa. Nämä kolme sanaa symboloivat kolmea tärkeintä asiaa mitä ihminen tarvitsee elämässään. Moni Irlantilainen/ Irlantilaistyyppinen bändi käyttää näitä kolmea sanaa esim logoissaan...

Sain sormuksen mun Irkku-perheeltä läksiäislahjaksi ja upeaksi muistoksi ajasta Irlannissa. Sain myös paidan, toisen korun ja ihanimman kortin ikinä.

Koitan jatkuvasti katsella kuvia Irlannista ja käydä asioita läpi muistoissani, kuvia apuna käyttäen, mutta en pysty. Kaikesta on liian vähän aikaa, mulla on vielä liian kova ikävä. 

Tämän sormuksen ostin jo ensimmäisten kuukausien aikana. Tai siis Ida osti ;) Ystävyys ja rakkaus muodostuvat tässäkin sormuksessa ja myös tämä sormus on suosittu vihki- ja kihlasormus. Irlannissa rakkautta riittää ;) Eniten tätä sormusta kyllä käytetään ystävyyden symboolina. 

Tietysti tää kaikki höpötys kuulostaa siltä, että Irlannissa mikään ei ole koskaan huonosti. Kaikki ne ketkä ovat jaksaneet lukea juttujani matkan aikana tietävät toki, että rankkaa on myös ollut. Silti niin se on täälläkin. Ei elämä ole aina täydellistä, mutta aika kultaa muistot ja kun hyviä asioita tapahtuu enemmän kuin huonoja ja kun ympärillä on hyviä ihmisiä, jäävät pahat asiat sen varjoon. 

Mun kahden Irlantia muistuttavan sormuksen lisäksi mulla on tatuointi. Kaikista näistä muistoista pysyvin ja varmasti eniten huomiota herättävä.

Kolmiapilalla eli Shamrockilla on aivan älyttömästi erilaisia tarkoituksia ja merkityksiä. Shamrockin voi liittää omaan uskontoonsa, taikauskoon ja tietenkin Irlannin historiaan. Mulle tatuointina Shamrock merkitsee yllätys, yllätys Irlantia. Jokaisella yksittäisellä lehdellä on myös oma tarkoituksensa. Ystävyys, rakkaus ja perhe. Mun elämän tärkeimmät asiat, joista syntyy myös rakkaus Irlantiin.
Halusin Shamrockista oman näköisen, joten normaalien lehtien sijasta tehtiin sydämiä muistuttavat koukerot, jotka itseasiassa muistuttavat erästä toista Irlannin symbolia..
Tatuointi on alusta loppuun täydellinen. Se on niin mua ja tulee aina olemaan :)

Tällästä mulle siis kuuluu tänne ihan tavalliseen, mutta ihanaan Suomeen <3

Hattara kiittää ja kuittaa :)