Finding myself

Olen miettinyt lähiaikoina paljon viimeistä vuotta. Normaalisti lähempänä uutta vuotta tulee sellainen olo, että haluaa palata muistoissa taaksepäin ja miettiä, että mitä vuoden aikana oikeastaan onkaan tullut tehtyä. Olen varma, että joulun jälkeen pillitän kuin pikku vauva ja mietin taas kerran mitä kaikkea vuosi on mukanaan tuonut ja vienyt.

Palatessani ajatuksistani takaisin todellisuuteen tajusin, että kohta on tosiaan vuosi siitä kun lähdin Irlantiin! Vuosi sitten tähän aikaan olin jo tietoinen, että minut oli valittu ja asiat olivat jo oikein hyvällä mallilla. Tarkkaanottaen blogin aloitin 28.8.

Tuli siis sellainen fiilis, että on aika ottaa tämä blogi jotenkin käsittelyyn. En aio käydä vuotta läpi kuukausi kuukaudelta, koska olen suunnitellut tekeväni joulun paikkeilla tämän tyyppistä kertausta.

Kuitenkin tästä pienestä blogista on tullut niin tärkeä muisto ja paikka itselleni, etten voisi enää kuvitella lopettavani kirjoittamista.

We heart it

Koko blogi ei olisi edes syntynyt ellen olisi saanut kriisiä ja päätöstä lähteä ulkomaille. Moni on varmasti lukenut jo sataan kertaan sen, etten todellakaan ole elämäni aikana matkustellut paljon yhtään, joten päätös Irlantiin lähdöstä ei ollut ihan pikkujuttu.

We heart it

Miksi siis lähdin? Osittain siitä syystä, että olin ristiriidassa omien tavoitteideni ja päämäärän suhteen. Blogin aikana olen kasvanut niin paljon. Olen oppinut tunnistamaan itsessäni aivan uudenlaisia piirteitä ja oppinut huomaamaan mitkä asiat elämässäni haluan pitää ja mitkä en. Blogin aikana olen käsitellyt tunteistani eniten ikävää.

We heart it

Olen tosiaankin kirjoittanut paljon ikävästä. Herkkänä ihmisenä kiinnyn helposti asioihin ja ihmisiin mun ympärillä. Olen aina ollut kova ikävöimään ja toisinaan mun teot ja tunteet ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Kirjoittamisen avulla huomasin, miten paljon mahtavia asioita olenkin saanut tehdä ja nähdä. Ikävä ei koskaan poistunut, mutta mä opin  hallitsemaan sitä ja arvostamaan kaikkea mun ympärillä olevaa paljon enemmän.

En ole vieläkään pystynyt muuttamaan Facebookissa kotipaikkaani takaisin Suomeksi, vaikka olenkin jo kolme kuukautta sitten palannut takaisin. Typerää sinänsä, sehän on vain Facebookin päivitys. Niinpä tänään päästän irti. En asu enää Dublinissa, se ei ole enää minun kotini. Elämä on lähes huomaamattani palannut takaisin Suomeen, vaikka mulla onkin monia asioita ja ihmisiä ketä ikävöidä. Kuitenkin kaikki on mulla täällä blogissa ja tietysti muistoissa mun sydämessä. Turha mun on enää itkeä, mä kuitenkin olen onnellinen.

Kiitos kaikille ketkä olette jaksaneet lukea näitä juttuja <3 Jatkossa tässä blogissa kirjoitan paljon erilaisia asioita, mutta varsinaista suuntaa tälle blogille ei ole. Tunteiden viemänä olen aina kirjoittanut ja niin varmasti jatkossakin.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3