P.S. I love you

Ihankun joku varastaisi mun päivistä puolet! Oikeesti aika menee aivan liian nopeasti, viikot ja päivät käy vähiin, paljon tapahtuu, eikä mulla ei ole aikaa päivittää asioita tänne! 

En varmasti ole ensimmäinen au pair, joka kokee näitä ahdistuksen tunteita kun yksi ihana osa elämästä on päättymässä ja on tehtävä tilaa uudelle. Musta vaan tuntuu, että Suomeen palaaminen on mahdotonta ja olisi vain helpompi pysyä täällä. 

Mun on ihan turha edes jauhaa näistä tunteista, kun fakta on se, että kotiin lähtö lähestyy silti ja ennenkun huomaankaan niin siellä taas olen ja 9 kuukautta elämästä on vain muistoissa. 

Yritän nyt kirjoittaa edes jotain viimeviikosta:

Maanantaina mulla oli vapaa ja suuntasin vihdoin ja viimein Snakebiten tatuointi studioon ottamaan vähän mustetta iholle. Olin käynyt kyseisessä paikassa jo kaksi kertaa aikaisemmin ja vihdoinkin toisella kerralla sain ajan varattua maanantaille. Osittain oli ihan mun oma vika, että en saanut tatuointia aikaisemmin kun olin alusta asti sitä mieltä, että kukaan muu kun herra S ei voi tehdä tatuointiani. Valitettavasti mua ennen jonossa oli aika monta muutakin ihmistä ketkä halusivat tatuoinnin kyseiseltä henkilöltä, mutta kerrankin mulla oli tuuri ja sain itseni ahdettua tatuoitavaksi! 

Loppupeleissä mun tatuointi oli niin simppeli, että jokainen paikalla olevista ammattilaisista olisi pystynyt tekemään erinomaista jälkeä, mutta varmanpäälle pelaaminen on tällaisessa tilanteessa varmasti ymmärrettävää. Sisko vähän ihmetteli, että minne mun vaaleanpunainen yksisarvinen- tatuointi jäi, mutta se ehkä joskus toiste ;) 

Tiistain vietin ihanan ihmisen luona leffaa katsellen ja jutellen <3 (The Inbetweeners movie, kattokaa ;) 

Perjantai vedettiin hirveellä vauhdilla ja juhlittiin Ruotsalaisen luona puoli kahteen asti ennenkun eksyttiin taksilla kaupunkiin ja hulluun yökerhoon. Mulla on koko kroppa ihan mustelmilla ja oon aivan romuna vieläkin. Lauantaina pääsin sängystä ylös vihdoin ja viimein kahden jälkeen ja puoli neljä olin ensimmäistä kertaa ulkona. Nää "viikon nollaukset" on alanut tulemaan kunnon tavaksi. 

 Sunnuntai oli ihan täydellinen! Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa <3 Niin lämmintä, ihanaa :)
Oikeesti fiilisteltiin Idan takapihalla puoli päivää ennenkun päästiin liikkeelle. (Silti oon niin hiton valkonen!! Missä mun rusketus on?!!)

 Suunnattiin mun rakkaimman Idani kanssa Dundrum nimiseen paikkaan, joka kuuluu siis Dubliniin. Mentiin bussilla ja täytyy taas korostaa kuinka mä rakastan näitä hintoja <3 Matka kesti siis sellaset 45 minuuttia suunnilleen ja bussista maksoin 2,80. Bussi lähti meidän oven edestä ja päätyi Dundrumin keskustaan. Täydellisen helppoa.

 Kierreltiin Dublinin siisteintä ostoskeskusta, otettiin aurinkoa kolme tuntia ja vaan oltiin. Juteltiin läpi kaikki mahdolliset asiat ja laitettiin aurinkolasit päähän kun alettiin herkistelemään.

 Maailman siistein juttu oli kuitenkin se, että pääsin Jamie Oliverin ravintolaan!! Aivan älyttömän siistiä ja mahtavaa. Tietenkään itse Jamie ei paikalla ollut, mutta ihan varmasti tarkan seulan läpi kyseinen ravintola on mennyt, sillä jokainen tarjoilija oli kun Voguen sivuilta niin miehissä kuin naisissakin. Sen lisäksi palvelu oli miellyttävää ja karhea sisustus näytti hyvältä! Paikka on äärimmäisen suosittu ja pöytävaraus on hyvä tehdä vähintään päivää aikaisemmin. (Riippuen tietysti minä päivänä ja mihin aikaan haluaa syödä.)

Tietysti Jamien ravintolan takia olisi voinut vaivautua meikkaamaan.. Pääasia oli kuitenkin, että ruoka oli aivan mahtavaa, enkä oo ikinä syönyt noin hyvää hampparia, nami nami <3 Noi mun hiukset on, hmmm mielenkiintoset.. 

 Lähdettiin kotiin päin kahdeksan paikkeilla, mutta eksyttiin vielä vähän pubeilemaan sunnuntain kunniaksi. Kymmenen jälkeen eksyttiin kotiin ja katsoin vielä pienessä hiprakassa P.S I love you:n. Sain sitä itselleni aikaiseksi hirveän itkukohtauksen, mutta kriisipuhelu naapuriin toimii aina.

Viimeviikko oli monilta osin ihan tavallinen viikko, mutta silti siihen sisältyi niin paljon tunteita, että se oli yksi mun parhaista. Oon niin herkällä päällä, mutta samalla kokoajan kiellän itseltäni ajatukset siitä, että kotiin lähdön päivä lähenee, enkä voi pysäyttää sitä.

Mulla on niin paljon hyvää kotona, mutta on mulla myös Irlannissa hyvää. Irlannista tuli mun koti ja taas mun pitäisi alottaa uusi aika mun elämässä, vaikka niin tykkään ja rakastan tätä aikaa. Mun elämä on muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana koko ajan, mutta nyt en yhtäkkiä taas tiedäkkään mitä mä haluan, vaikka vuosi sitten olin niin varma, että tiedän.

Tällästä täällä siis, yhtä tunteiden vuoristorataa ;)

Niin ja mulla on siis taas vapaapäivä jos joku ihmettelee, miksi mulla nyt on aikaa kirjoittaa ;)