Worst day ever!

Ooon normaalisti ihan yleisesti positiivinen ihminen. Varsinkin viimeiset melkein kaksi vuotta olen pystynyt viimeistään jälkeenpäin ajattelemaan, että ei se jokin asia niin kamalaa ollutkaan.
Tämä sunnuntai oli kuitenkin mun elämäni pahin päivä, ei henkisesti, mutta kaikilta muilta osin kyllä!

Sunnuntaina oli reissu Aran saarille (Aran Island) yksi Irlannin suosituista matkakohteista ja myös hyvin käytetty kuvauspaikka tv-sarjoissa yms..

Odotukset oli siis tyyliin samassa pisteessä kun Cliffs of moher, mutta mikään ei enää yllä siihen! Ois pitäny nauttia sunnuntai ihan vain kaupungissa, mutta ei kun tänne asti on tultu niin sinne perkeleen saarelle on mentävä.

Lähtötilanne oli se, että oltiin tapeltu edellisenä iltana ruotsi tytsyn kanssa ja ilta oli  päättynyt kolme tuntia ennen herätyskelloa. Itse en juonut alkoholia kun vatsa edelleen kipeänä, mutta aamu alkoi milläs muulla kun hullulla tärinällä ja kouristuksilla.
Hampaat irvessä istuin kuitenkin tohon kuvassa näkyvään paattiin ja sateessa ja tuulessa istuttiin sisällä täristen ja vihreinä.

Ensimmäinen huomio saarelle päästessä oli, että vettä sataa ihan joka suunnasta on plus kaksi astetta ja tuulee niin, että tukka meinaa lähtee päästä.
Rannassa odotteli viisi pikkubussia ja noustiin sellaseen, koska kymmenellä eurolla sai kierroksen saarella koko päiväksi.

 En kiellä ettei saaristo maisemat olisi olleet kauniit, mutta lauantain jälkeen jäätävässä, märässä bussissa istuminen hirveissä kivuissa ei oikeen napannut.

 Nousin bussista 3 kertaa päivän aikana (Kerran ottamaan kuvia, syömään ja vessaan.)

 Saaren pääkieli on Iirin-kieli eli siis englantia kaikki kyllä suurimmaksi osaksi puhuvat, mutta niin voimakkaalla aksentilla, että aina kaikesta ei ihan saanut selvää.

 Mun mielestä oli siistiä kun bussi kuskit puhuivat toisilleen Iiriksi. Siis oikeesti, tää maailma on niin muuttunut, että on uskomatonta miten vielä ihmiset voivat elää omalla saarellaan ja tulla toimeen omalla kielellään pienen yhteisönsä kanssa. Tosin suurimman rahan saaristolaisille tuo joka vuosi turistit..

 Toisaalta tää synkkä ja melankoolinen fiilis oli jännittävää, mutta vasta näin jälkeenpäin.. Tän kuvan ottamisen hetkellä mietin parasta asentoa istua bussissa oksentamatta.

Maisema oli taas tyypillistä karua ja kiveä.. Näitä hevosia oli mun mielestä ihana katsella ja kuvata. Mun mielestä ne sopivat niin kauniisti kaiken ton karun keskelle ja mulla oli tässä kohtaa vähän epätodellinen olo.

 Hieman kuvasta saattaa näkyä aaltojen korkeutta. Se voima mikä tuossa meressä on oli pelottavaa.

 Silti kalastajakylät on siistejä ja mä jopa voisin kuvitella asuvani tuolla ellei mun päivä ois ollu niin kamala. Todennäkösesti en enää ikinä halua mennä koko saarelle, vaikka kauniilla ilmalla toi olisikin upea elämys.

 Harmaita vanhoja linnan raunioita ja sumua. Aivan kuin mun mieliala.

Nähtiin myös hylkeitä. (Ne on noi kakkapökäleen näköset heebot tossa suunnilleen keskellä.) Siistii..

Matka veneellä takaisin oli yhtä helvettiä. Kaatuilin muiden ihmisten päälle ja oksensin kauniissa kaaressa alimman kerroksen koko lattian täyteen. Omat vaatteet myös kuorrutin kauniisti ja haju oli mitä hurmaavin. Valitettavasti mun olo ei helpottunut yhtään (Kaikki aina hehkuttaa kuinka oksentamisen jälkeen helpottaa.) Nii no mä kuorutin vielä bussipysäkin ja hostellin vessan ja suihkun ja loppu peleissä oksensin neljän tunnin sisään yksitoista kertaa.. Pakko kertoa tää kaikki ihan vaan sen takia jos joku erehtyy epäilemään, ettei mun päivä oikeesti niin huono ollutkaan.

Nyt jälkeenpäin mä vaan mietin kaikkia mun reissuja ja kokemuksia täällä ja yks havainto on tullut tehtyä. Ihan sama missä mä olen ja mitä mä koen niin yksikään reissuista ei ole normaalia arkea vaan ne on joko ihan älyttömän huonoja tai älyttömän hyviä tai älyttömän hulluja. Mun kanssa kaikki menee aina yli!

Viimisestä päivästä koitan kirjoittaa mahdollisimman nopeasti. Tää viikko on jo lopussa ja on taas ehtinyt tapahtua niin paljon! Kiukuttaa kun ei ehdi päivittämään jutuista silloin kun ne oikeasti ovat ajankohtaisia, mutta täytyy jotkut jutut vaan suosiolla skipata. Tarinaa kuitenkin tulee ja jos nyt pystytte nukkumaan ilman ällöttäviä mielikuvia mitä mun kertoma sai aikaan niin toivotan hyvää yötä, ihanat! :)