"A person's a person, no matter how small."

Meillä on ollut mukava viikko tähän asti. Olen ollut erittäin tiiviisti yhdessä poikien kanssa ja meillä on ollut tosi ihania hetkiä. Ollaan nautittu selvästi toistemme seurasta ja meillä on ollut paljon kivaa tekemistä. Mä luulen, että kiinnyn joka päivä enemmän ja enemmän näihin poikiin <3
Välillä mullakin kuitenkin menee täysi kiinnostus "poikien juttuihin."
Siis onhan se tosi siistiä puhua Suomen jääkiekkojoukkueesta, tsekata jalkapallo tuloksia  ja opetella ulkoa eri kokoonpanoja eri vuosien peleissä. (Tosi hyödyllistä tietoa tsekata Manchester United:in pelaaja kokoonpanoja eri peleistä vuodelta 2009.)
Ollaan leikitty Star Warsia ja mä oon saanut olla Darth Wader joka kerta!

 Oon niin uskottava ;)

Vanhin poika teki mulle hienon maskin!

Ja ilmeisesti se on tosi uskottava, koska perheen pienimmän ilme näytti tältä! ;D

Tää kaikki on tosi hauskaa, mutta eilen kun perheen esikoinen kysyi sadannen kerran imitaatiota ilmaveivistä ja pyysi mua sadannen kerran kertomaan miten Anakin Skywalker voi olla Darth Vader niin mulla vähän napsahti.
Niinpä siis olen eilisestä lähtien höpöttänyt olevani pingviini tohtori, joka kasvattaa yksisarvisia, mutta ihan oikeasti olen keiju.(Perheen keskimmäinen oikeasti ajattelee, että olen keiju <3 )  Pojat on ollut silti aika kauhuissaan, varsinkin perheen keskimmäinen:
R: Jenni, I think you have to go to the doctor.
J: Why?
R: Because you used to be fun and talk normal things like Star Wars, football and Ice hockey.
J: Yeah..?
R: But now you only talk about penguins, fairies and unicorns. So something is wrong and I think you need medicine!

Tässä meidän yhteisen askarteluhetken palasia. Tuossakin kuvassa on menossa sota, vaikka pyysinkin pelkästään onnellisia asioita. Pojat on kuitenkin poikia ja tää oli jo erinomainen saavutus!

Välillä tosiaan vois olla hauskaa kikatella, letittää hiuksia ja puhua tyttöjen juttuja, mutta loppupeleissä voi olla, että tulisin vaan hulluksi (Hah ja mä haluan jonakin päivänä oman pikku prinsessan <3)

Olen pienestä pitäen kokenut hyvän olon tunnetta muiden ihmisten auttamisesta ja miellyttämisestä. Varmaan kaksitoista vuotiaana aloin tiedostamaan, että voisin olla lastenhoitaja. Teini-ikäisenä mulla oli niitä kuuluisia kauheita slaageja, mutta silti ikinä ei ollut sellaista oloa, että lapset olis jotenkin kuvottavia tai ärsyttäviä. (Niinkun aika monella mun kaverilla kuulemma :D)

Kun aloitin 16-vuotiaana päiväkotihommat mä olin heti ihan myyty! Pidän päiväkodin arjesta ja jos työyhteisö on hyvä, on "tarha-tätinä" ihan mahtavaa. (Tietysti joskus joku lapsi aina ärsyttää!) (Näinä päivinä mua on kuitenkin alkanut kiinnostamaan enemmän lääketieteellinen puoli ja erilaiset leikkaukset kiinnostavat, joten se päiväkoti elämä ei välttämättä ole mun tulevaisuus. Tai sitten on! Kuka tietää ;) 

Lapsilla on upea mielikuvitus ja se ajatuksen juoksu on ihanaa. Ida aina sanoo, että mulla on liian vilkas mielikuvitus, mutta mä en voi enään ikinä ajatella kuin lapsi, vaikka mä olisin kuinka lapsen mielinen. Lapset saa aivan mahtavia oivalluksia ja on niin ihanaa nähdä se ilme kun lapset keksii jotain.

(Yksi tyttö menetti kuukausia sitten tätinsä ja oli pari viikkoa erittäin ahdistunut ja hiljainen. Vanhemmat alkoivat olla huolissaan, mutta parin päivän päästä hautajaisten jälkeen tyttö kiljaisi ruoka pöydässä ja totesi: " Täti menee tietysti bussilla taivaaseen ja tädin oma suojelusenkeli on antanut matkalipun. Huh, mä jo pelkäsin, että täti jää arkkuun!" Tämän jälkeen tyttö jatkoi syömistä ja alkoi taas puhumaan ja käyttäytymään normaalisti.) 

Mun tarkotus ei ole alkaa analysoimaan tätä esimerkkiä tai kertomaan sen tarkemmin mun mielipiteitä lapsen käytöksestä, mutta mun mielestä toi oli vaan ihmeellinen ja ihana tapa käsitellä läheisen menetys. Lapsen mieli voi olla niin upea paikka! 

Ylemmissä kuvissa olevat jutut (Pingviini ja tee kuppi ja poikkeuksellisen iso tuoli) On sellaisia yksinkertaisia "leluja" minkä ympärille lapset rakentavat leikkinsä useasti ja oon siitä tosi ylpeä <3 

Mun mielestä nykyään lapsille tungetaan liikaa monimutkaisia juttuja kun olisi tosi tärkeää, että lapset saisivat käyttää omaa mielikuvitustaan ja omia aivojaan ja rakentaa leikkinsä näiden yksinkertaisten tavaroiden ympärille. (Monet tietokonepelit on kyl aika hienoja, en mä sitä sano!) Ois vaan kiva kun vielä kymmenen vuodenkin päästä lapset osaisivat aloittaa leikin ihan yksinkertaisilla jutuilla.

Esim pojat on ihan rakastuneita tohon mun "taskussa asuvaan" pingviiniin, joka kysyy aina päivän mittaan "Do you want a cup of tea?" Aina pojat tietysti haluaa ja teen maku on joka kerta eri! (Ihan hupsua, mutta niin ihanaa.) 

Mä en tiedä mikä ihme lapsista puhumis vimma mulle nyt tuli :D Onhan ne tosiaan suuri osa mun elämää tällä hetkellä. Mä lähden nyt nukkumaan ja huomenna pakkailen mun tavarat ja pistän poikien tavarat ojennukseen ja perjantaina me tullaan Kotiiin käymään!! <3 Pusuja ja haleja, nähdään :) 

Loppukevennyksenä perheen pienin keskittyy viimeiseen "tuhoavaan" iskuun!  

Mä lähden katsomaan "Pieniä potilaita" Olisi kiva työpaikka <3