I hate clowns

Sairastelu vaan jatkuu eikä elämässä tapahdu mitään maailmaa mullistavaa. Olen käyttänyt tänään 24 nenäliinaa joista pari olen jakanut perheen pienimmän kanssa. Olen syönyt kolme Sterpsilssiä ja yskinyt kurkun kipeäksi.
Alkaa jo itseäänkin turhauttamaan tää päivien tylsyys, mutta näin jälkijunassa päätin mäkin sortua ja tehdä tän saman "And that's who I am." Alunperin laitoin jonkun 50 kuvaa, mutta totesin aika nopeesti, että laitan nyt sellasia juttuja mitä en yleensä tuo esiin täällä blogissa ja sainkin ihania kuvia karsittua. (Kuten mun häähulluus <3 Lapsirakkaus jne)
Elikkä aloitetaan:

Ihan rauhassa naiset keräilkää kenkiä ja laukkuja mulla on mun kirjat! (On mulla parit kengätkin..)

Mikään ei oo niin suloista kuin kirjeen tai postikortin löytyminen postiluukusta! Tää ele kirkastaa mun koko päivän. 

Mokkapalat, Juustokakku, Pullat, Pikkuleivät, Pannukakku, Vohvelit, Banaanikakku, Muffinssit.. Mun leipominen on jäänyt niin vähälle täällä, mutta oikeesti mä rakastan leipomista. 

Mulla on rakastettavat, ihanat ja korvaamattomat isovanhemmat. Kiitos, että ootte mun mummeja ja pappoja <3

Hahahah tää on mun suuri ongelma. Mä reagoin hirveellä tunnevyöryllä kaikkeen ja vasta myöhemmin mietin, että oliko kaikki sen skitsoomisen arvosta? :D

Välillä mä elän ihan mun omassa kuplassa ja monesti liikun sellasilla taajuuksilla ettei kukaan voi käsittää. 

Oon toivoton sählä ja ei oo yhtäkään viikkoa kulunu mun elämästä etten ois jotain sählännyt. Mun pahin tais kuitenkin olla kasi luokalla kun ensin mursin mun jalan, sain migreenikohtauksen koulussa, mut vietiin sairaalaan, oksenkin kipsiin ja seuraavana päivänä kun pääsin taas kouluun mursin mun peukun (se oli jo toka kerta samalle peukulle.) Eli loppupeleissä mulla oli kipsi, murtunut peukalo ja edellisen päivän migreeni jyskytykset päässä. 

Miksei mulla ole tuon miehen mielikuvitusta <3 

Onneks en oo poika. Mua todennäköisesti pidettäis vielä erikoisempana, koska jos olisin poika käyttäisin varmasti rusettia <3 

 Minä ja mun suomalaiset pingviinit <3

 Oikeastaan I'm not, Lisa is ;) Mun oli vaan pakko ottaa tää asia esille, koska oon niin onnellinen, että tutustuin maailman ihanimpaan Irkku-tyttöön. Oikeesti en vois kuvitella, että kukaan Irlantilainen tyttö ois ihanampi kuin Lisa! <3

Ikuinen Harry Potter- nörtti. Oli niin ihanaa kasvaa aikuiseksi tän kirjasarjan parissa. 

Niin no tietysti mä meen kotiin kun Irlanti-aikani loppuu, mutta mitä sitten? Mun on aika vaikea kuvitella, että melkein vuoden reissaamisen jälkeen vaan tyytyisin istumaan kotona sohvalla ja nauttimaan arjesta. Tietysti mä haluan mun kodin ja haluan arjen, mutta mä haluan myös matkustella! Yhdessä tietysti toisen ihmisen kanssa!! Onko tää kaikki ees mahdollista?

Lopuksi kaiken tän kipeilyn keskellä mä vaan haluaisin halin <3 Puhuttiin just ruotsalaisen kanssa, että kipeinä meistä tulee kauheita itkupillejä. Ihan hassua, koska kotona meillä ei todellakaan koskaan ollut äiti paijaamassa päätä jos oli vähän pipi. (Ei siis olla, sitä haluttukkaan.) Niin ulkomailla tää sairastaminen saa oikeasti ihan uusia ulottuvuuksia. Nyt kukaan ei kuitenkaan ole mua halimassa, vaikka kuinka haluisin, joten nallet viekkuun ja nukkumaan.

Kyllä tästä kohta jo parannutaan! 

Childhood never ends

Ennen Idaan tutustumista mulla ei ollut varmaan mitään hyvää sanottavaa ruotsalaisista. Oikeasti en sen paremmin vaivannut päätäni kyseisillä ihmisillä, mutta en mä voi sanoa, että oisin jotenkin onnellinen ollut törmätessäni Ikea-isään perus neule olalla, silmälasit ja geelitukka liehuten. Aina niissä on ollut jotain ärsyttävää ja aina ne on tehnyt jotain väärin.

Kun tulin takaisin Irlantiin huomasin, että mulla on ollut ihan kamala ikävä Idaa! Irlanti ei todellakaan tuntuisi samalta ilman maailman rauhallisinta ja hitainta ruotsalaista. Mä en koskaan pysty jakamaan mun kokemuksia ja ihania matkoja samalla tavalla kenenkään mun kun Idan kanssa ja olen erittäin kiitollinen siitä, että mulla on Ida :) Olen myös suunnitellut reissua Ruotsiin ja menen ehdottomasti katsomaan Idaa sinne, mutta sillon musta tulee varmaan ihan lopullisesti ruotsalaisten ystävä ;)

Tän kuvan otin Tiistaina heti Irlantiin palun jälkeen. Minun ihana ystävä :)
Lopetan nyt tän lässytyksen ja kerron taas yhdestä siististä jutusta mitä lentokentältä löytyi.
Normaalistihan mä olen lentänyt yksin. Se on ihanan rentouttavaa, vaikka välillä aika käy pitkäksi. Silti poikien kanssa reissaamisen jälkeen en enää ikinä valita matkustamisesta yksin vaan pidän sitä lahjana :D
Kolme poikaa ei tosiaankaan ole mikään ensimmäinen vaihtoehto mun matkaseuraksi, mutta reissut on jo tehty ja hyvin me selvittiin!!
Kuitenkin lentokentillä ei ihan hirveästi ole tekemistä lapsille ja lelukaupoissa mä saan vielä enemmän sätkyjä kun tylsällä käytävällä, koska pojat oikeasti hiplaa kaikkea ja koko ajan saa olla paniikissa ettei joku juttu mene rikki.
Ruotsissa! Asiat onkin pikkasen toisin. Siellä ymmärretään ainakin pääkaupungissa, että lapsetkin tarvitsevat jotain tekemistä. Niimpä saatiinkin aika kulumaan tosi kivasti tässä ihanassa satumetsässä Ruotsin lentokentällä.

 Yllättäen mun sivistynyt ystäväni Ida ei tiennyt koko leikkipaikasta mitään. (Puollustukseksi se sanoi, että harvoin lentää Tukholmasta yhtään mihinkään kun on kuulemma joku pikkuinen lentokenttä lähempänä. Voi elämä!)

Tällänen maisema on aika normaali Suomalaisille ja Ruotsalaisille lapsille, mutta esim meidän pojat ei kyllä koskaan ole leikkinyt tällaisessa metsässä ja siksi ton paikan hienous korostu entisestään. Nii enkä mä nyt usko, että kukaan meiltä päin voi sanoa nähneensä noin isoa kanttarellia.

Mulla tuli jotenkin hirveesti mieleen oma lapsuus taas jostain syystä. Muisteltiin tossa Suomessa vierailun aikana muutenkin omaa lapsuutta siskon kanssa ja ollaan kyllä oltu aika luonnon lapsia. Ollaan leikitty suurimmaksi osaksi poikien kanssa ja hypitty metsässä ja tehty kaikki poikien tavalla. Muistan, että olin kauhean ylpeä mun naapurin pojasta joka pystyi kävelemään terävillä kivillä ilman kenkiä. Oon myös vähän kauhulla miettinyt miten mun pikkusisko oikeasti pysyi meidän isompien perässä kun välillä mullakin oli vaikeuksia kiivetä puuhun tai juosta poikien perässä joidenkin ihme ojien yli. 

Tajusin muuten et koivut on aivan ihania puita! Pitää vissiin tehä omaan kotiin tällänen juttu kanssa. (Niin sit kun mulla taas joskus on se oma koti.)

Miksei mulla ollut pienenä kanttarelli tunnelia? 

Kukkaistytöstä pääsin taas muistelemaan kesää ja millaisia kesät oli pienenä. Muistan, että mummille ja papalla oli aina ihanaa kesäisin ja monesti hilluin niiden samojen poikien kanssa. Varsinkin naapurin pojan kanssa leikittiin aina. Pikkusisko pääsi monesti tarhaan, joten mä riekuin milloin missäkin. (Äitillä ja Iskällä oli varmaan tosi kiva yrittää miettiä paikkoja.) Kivaa mulla kuitekin aina oli!

Tuli myös mieleen miten monet kerrat vietettiin yhden tytön ja pojan kanssa aikaa lehtiroskiksessa. Siis kyllä tulee helpolla onnelliseksi kun saatettiin viettää aikaa monta tuntia sanomalehtien keskellä. Mitä ihmettä me ees tehtiin? :D

Älyttömän siisti mökki jossa oli vanhanaikainen hella ja uuni. Mökki oli niin pieni, että mä mahduin vaan konttaamaan ja istumaan tuolla sisällä.

Mä haluan oikeita Suomalaisia mustikoita! Täälläkin on mustikoita, mutta ne on valtavan kokosia eikä maistu oikeen miltään. Mustikkapiirakka ois niin ihanaa nyt! ;( 

Tää kuva tuo mulle mieleen eilisen kun pienimmällä oli ihan kamalan korkea kuume ja pikkuinen huusi, että paha sieni hyökkää. Raukka parka sai vissiin jotain traumoja kaikista näistä sienistä. 

Jossain vaiheessa meidän piti kuitenkin taas jatkaa matkaa kohti oikeaa porttia ja kiva leikkipaikka piti jättää. Tukholman lentokenttä oli kuitenkin tosi kivasti tehty ja koko kävelymatkan meillä oli jotain kivaa ympärillä. Himoitsin ihanaa Taalainmaan hevosta tai oikeasti olisin halunnut niitä kaksi, mutta kun hinta pyyntö oli jossain 50 euron paikkeilla totesin, että ei sittenkään. 

Tukholma oli kuitenkin ihan jees, vaikka lento olikin myöhässä kun koneessa oli jotain häikkää. Silti me sillä koneella lennettiin Irlantiin ja täällä mä olen. Ekojen päivien aurinko ja lämpö on kadonnut ja täällä on ollut kylmä ja nähtävästi alkoi just satamaan. 

Mulla nousee ihan varmana kuume, mutta yritän vielä huomisen tsempata kun meillä oli Lisan kanssa tarkotus nähdä. Täytyy kuitenkin varmaan jäädä nukkumaan :( 

Vielä viimeisenä juttuna!

Kuka muistaa tän pelin lapsuudesta?! Kaikki ketkä on tätä pienenä pelannu on varmasti ollut tosi onnellisia ja  iloisia. Pikkusiskon ja mun ihan ykköspeli. Muistan, että jaksettiin pelata tätä aina uudestaan ja uudestaan. Pikkusisko tosin oli aina sillä asenteella, että "jos hän ei voita, ei hän pelaa." Hahahah ihana apina sekin :D

Peli on tosi simppeli nyt kun aivosoluja on tullut pari lisää ja tarkoituksena on kerätä sisaruksia ja pariskuntia. Eli leipuri- ja leipurin vaimo yms.. Kortteja nostetaan aina toiselta ja se kelle jää viimeisenä mustapekka häviää. Pelin nimi on nykyään "Pekka-peli", mutta me kyllä tunnetaan se ihan sillä alkuperäisellä nimellä. 

Huomasin muuten olevani todellinen Tvkaistan orja. Tää on kamalaa kun se ei toimi! Mä lähden nyt parantelemaan ja lukemaan Game of Thronesia <3 Purr purr! 

Helsinki

On ihan selvästi taas tuottanut vaikeuksia palata normaaliin arkeen niin Irlannissa elämisen kuin tämän blogin suhteen. Ei mulla ole koskaan ollut mitään paineita kirjoittamisesta vaan päin vastoin. Sen takia jotenkin tuntuu, että olenkin vähän eksyksissä kun en ole käynyt läpi uudestaan kaikkea tapahtunutta, mutta siihen tulee nyt muutos.

Suomessa en halunnut käyttää yhtään mun kallista aikaani kirjoittamiseen kun vietin sen mielummin murun kainalossa tai ystävän luona höpötellen, mutta nyt ne kaikki hetken on taas takanapäin ja mulla on aikaa arki-iltaisin hyvin täällä Irlannissa. (Vaikka tekisin mitä vaan, että yhtenä päivänä joku mun läheisistä olisi tuossa katto ikkunan takana koputtelemassa ja jakamassa tämän kaiken yhdessä mun kanssa.) Meillä on tän koko viikon pyörinyt kaiken maailman pöpöjä ja kauhea yskä ei lopu millään. Eilen perheen vanhin oli kotona ja tänään nuorin. Näistä reissuista tulee aina kauheat seuraukset! (Oli se sen arvosta.) Mulla olisi kirjoitettavaa sieltä sun täältä ja koitan tännekkin jotain saada sutaistua.

Selasin juuri kuvia Suomen reissulta ja totesin, että loppujen lopuksi kuvia missä ei esiinny muita ihmisiä on erittäin vähän. (Niimpä kuvia ei tulla näkemään niin paljoa, kun ei varmaan jokainen halua naamaansa tänne.)

Heräiltiin poikien kanssa siis Helsingissä Kampin kulmilta maanantai-aamuna kello kahdeksan. Olin siis edellisenä iltana tullut Helsinkiin takaisin Kotkasta missä ehdin jo pari päivää viettää ystävien kanssa. Sain itseni yllättävän hyvin ylös sängystä ja aamupalojen ja pienen leikkimisen, pelailun ja normaalin hengailun jälkeen lähdettiin katsomaan mun tätiä ja serkkuja.

Maanantai meni niissä merkeissä ja meillä kaikilla oli oikeasti kivaa ja mä olin todella onnellinen. Meidän irkku-poikia vähän jännitti, mutta aika nopeasti pojat pääsivät mukaan leikkiin ja yhteisenä ihailun kohteena oli ainakin jääkiekko..

Oikeasti mä rakastuin niin paljon Helsingin katuihin. Olisin voinut viettää koko päivän kuvaillen katuja, metroja, raitiovaunuja sun muita juttuja ja ihania yksityiskohtia, mutta kolmen pojan kanssa ei riitä yhtään ylimääräistä huomiota kameralle. (Ainakaan keskellä Helsingin keskustaa.)

Tiistaina me suunnattiin potsujen kanssa "Lasten kaupunkiin." eli Sederholmin taloon. Meidän ihana mummi vinkkasi tästä mahdollisuudesta ja oikeasti tää vinkki oli ihan erittäin täydellinen! Me viihdyttiin poikien kanssa todella hyvin ja oikeasti mäkin nautin! Keskimmäisen pojan kummi lähti myös mukaan, joten mulla oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuvata. (Jäi se silti aika vähälle.)

Kuva Google

                                                Sederholmin talo oli ihana niin sisältä kuin ulkoa

Taas kerran huokailin Helsingin kaduilla ja lumen sataessa rauhallisesti maahan mulla oli hyvä olo. Helsinki ei ole koskaan ollut mikään ykkös paikka mulle, enkä ole ikinä ajatellut, että haluaisin muuttaa Helsinkiin pysyvästi. Tää reissu jotenkin avasi mun silmät ja Irlannin reissun aikana mä olen vaan alkanut arvostamaan niin monia asioita Suomessa niin paljon enemmän. 

Mun mielestä oli tosi hyvä näyttää pojille pala Suomen menneisyyttä, vaikka pojat eivät vielä sitä ajattelisikaan on Suomi aina osa heitä.

 Lelumuseo oli todella hyvin toteutettu ja heti sisään astuessa tuli sellanen miellyttävä ja turvallinen olo. Sisällä kaikkeen sai koskea mikä oikeasti teki kaikesta niin paljon hauskempaa. Mun ei todellakaan tarvinnut vahtia poikia koko ajan niin tiukasti vaan saatoin itsekkin keskittyä kaikkiin kivoihin juttuihin ja huomata, että mullakin on ollut pienenä jotain näistä jutuista.

 Perheen pienin tykkäsi hirveesti noista pulpeteista. (Mullakin oli joskus tollanen <3 )

'

Tuolla oli oikeasti tosi paljon tekemistä ja ihan yksinkeraisista asioista tuli tosi mielenkiintoisia. Nukketeatterin  jälkeen tuli vaatehuone mistä löytyi kaikkia kivoja entisajan vaatteita. Pojat kiinnostuivat eniten hatuista. 

 Mummon kotoa löytyi ihania vanhoja esineitä ja mm. tämä ja lankapuhelin saivat paljon kiinnostusta.

 Oli erilaisia mauste ja mustepurkkeja..

Mummon oppeja! 

Oli myös laivan lastausta, eväspaikkaa, vanhanaikaisia ihania leluja sun muuta mukavaa. Mä niin suosittelen tätä paikkaa kaikille kenellä on lapsia. (Mun lukijoissa on niitä varmaan tosi paljon ;)

Sederholmin talolla on myös omat nettisivut, joten jos oikeasti heräsi kiinnostus niin sinne vaan! 

Mun ostoskoriin päätyi Sederholmin talo- kortti ja noi sympaattiset kissat oli vastustamattomia. (Sanon olevani koira ihminen.) Eniten riemunkiljahduksia mussa aiheutti kuitenkin Nekku-karamellit!!
Kuka teistä söi niitä pienenä? Oli pakko ostaa siskollekkin yksi, koska mummi osti meille aina Hakaniemen hallista nekku-tikkarit ja se oli pienenä niin siistiä! (Ostin pojille myös, mutta ei niitä oikeen kiinnostanut..) 

Oli erittäin kiva käyttää nuo kaksi päivää hyödyksi Helsingissä. Vaikken edes tunne Helsinkiä nurkasta nurkkaan oli mulla silti koko ajan se turvallinen ja tuttu olo kun tiesi olevansa Suomessa. Poikien kanssa ei aina ollut ihan helppoa ja selvä väsymys ja ehkä koti-ikävä näkyivät ajoittain käytöksessä.
Mä silti keskityn niihin hyviin ja mukaviin hetkiin.

                                                     Helsingin tuomiokirkko on niin kaunis 
Huomasin, että mulle  on kehittynyt ihan erilainen itsevarmuus asioihin eikä mua hävettänyt kysyä vastaantulevilta yhtään mitään (Kuten missä on lähin vessa ja lopputulos oli, että vessa oli noin kahden metrin päässä siitä mistä just olin kävellyt.)

Oon aina ollut todella sosiaalinen, mutta silti uusien ihmisten kohtaamisessa ennen saatoin stressata jo viikkoa aikasemmin, vaikka lopulta aina totesin ettei tässäkään tapaamisessa ollut mitään kamalaa.
Tässä suhteessa Irlanti on huomattavasti parantanut mua. Esimerkiksi just tälläsissä tilanteissa en tunnista itseäni enää yhtään. Musta on tullut kohteliaan päällekäyvä. Se on sit eriasia onko se hyvä  vai huono.

                                        Helsingin rautatieasema on oikeasti hieno.. Mä en vaan nyt onnistunut

Helsingissä oli tietysti se iso ero Kotkaan ettei tuttuja hypännyt joka nurkan takaa sanomaan moi. (Pari löyty!) Silti oli eristyksessä siitä päivittäisestä ympäristöstä mihin on tottunut, mutta ikävää ei enää ollut.
On tosi outoa ajatella, että näistäkin päivistä on jo yli viikko ja koko reissu alkaa tuntumaan koko ajan vaan kaukaisemmalta. Huh, huh mitenköhän pahan itku/parku kohtauksen saan kun alan kirjoittelemaan noista viimeisistä päivistä?
Mä innostuin nyt oikeen urakalla, joten varmaan palailen illalla kun saan pojat nukkumaan. (Saan sitten pillittää ihan rauhassa ;)
Game of Thrones on muuten oikeasti mielenkiintoinen sarja. Toivottavasti pikku tuhisija malttaisi nukkua vielä tunnin niin saisin yhden jakson katsottua.
Kaikille hyvää perjantaita! :) 

“Snow will always find my heart."

Täällä mä olen, Suomessa! Oon taas viimiset kolme päivää kuluttanut sanaa "ihanaa" ja nauttinut jokaisesta hetkestä kotona.
En ole nähnyt läheskään kaikkia kenet olisin jo halunnut nähdä, mutta se on sitten tämän viikon tavoite.
Tultiin perjantai-iltana Suomeen. Äiti oli vastassa ja pääsin ihanan vaivattomasti Kotkaan.
Perjantai meni ihan vain perheen parissa enkä lähtenyt mihinkään vaan pidin matalaa profiilia kotona. (Olin ihan poikki ja menin melkein heti nukkumaan.)
Lauantai aamuna olin reipas ja nousin puoli kymmenen aikaan. (Huom, Irlannissa puoli kahdeksan!)
Söin aamupalaa ja mun mieli oli niin korkealla. Kukaan ei varmaan tajua miten onnelliseksi mä tulin mun omista muumimukeista, mun satumetsä astioista ja mun omista ihanista jutuista, mitkä tekee mulle kodin, hyvän olon ja Suomen! (Ei musta saa mitään tolkkua kun oon tässä mielentilassa!)

Moni muu olis varmaan lähtenyt ensimmäisenä ystävä-kierrokselle, mutta mä lähinki lumikenkäilemään!!
Oikeesti oon huomannut miten paljon vaikeempaa oon lähteä pois Suomesta kun on paljon rakkaiden kanssa. Tietysti koko Suomessa vierailun idea on saada helpotettua ikävää, nähdä kaikkia ihania ja sitten palata reissuun. Ainahan mä kuitenkin tulen takaisin :)
Mä en kuitenkaan pystynyt näkemään ketään heti ja tuntu vaan, että otan eka kaiken irti tästä lumesta!

 Näin vaatimattomissa, helpoissa maastoissa liikuttiin mun isäpuolen Ekin kanssa. Voisko mun talentti olla lumikenkäily? Eki on ehkä eri mieltä :D

Hiki virtasi, mutta kyllä hymyilytti!

Lähetin Idalle tän kuvan ja mukaan tekstin "Suomen metsissä kasvaa viikatteita." (Ida järkyttyi tästä kuvasta hirveesti ja totesi, että Suomi tekee musta kamalan brutaalin.)

  (Nää kaikki yllä olevat kuvat on otettu puhelimella niin laatu ei oo mitä parhainta.) 

 Kävelin yksinäni näissä maisemissa ja vaan olin. Kaikki tuttu ja turvallinen mun ympärillä. Meidän perhe on niin ihana <3

Aurinko ei paistanut, mutta se ei haitannut yhtään. Kaikki oli silti niin kaunista.

Luulin olevani tosi edellä ajastani kun ihastuin noihin housuihin, mut aika nopeasti mut palautettiin maanpinnalle ja sain kuulla et joka toisella on tollaset housut. Nooh mun housut on Irlannista :D Mut joo joka tapauksessa rakastin vaan noita mun vaatteita kun sai taas käyttää kauan suomessa odottaneita kenkiä<3

Mulla oli nyt myös mahdollisuus viettää aikaa mun suloisen, ihanan pikku siskoni kanssa ja saatiin taas höpöteltyä kaikkea kivaa. Mulla on oikeasti niin ihana perhe <3 

Siellä mun ihana punahilkka pikku siskoni <3 

Mun voiton hetket taas menossa. Oon kyllä yks urpo ;)

Myöhemmin iltapäivällä ryhdistäydyin ja suuntasin Mian luokse. Siellä vietettiin sitten tälläsissä merkeissä iltapäivää ja alku iltaa :) 

Oikeesti mä tarviin näitäkin hetkiä mun elämään!

Mia muutti tossa vähän aikaa sitten ihanaan uuteen kotiin ja se on niin kiva! (Mä haluun samasta talosta oman asunnon!) 

Vielä pieniä paloja Mian kodista

Siellä me jutskattiin ja Mian baari oli auki koko illan. 

Siitä mun ilta sit alko ja soittelin mun ihanille murusille ja lähin yksille (jotka muutti sitten aika moneksi.)

Olin ihan kauhea, enkä soittanut kenellekkään, että oon kotona tulkaa tänne! (Vaikka mulla on niin iso ikävä ;( Näin silti tosi, tosi monta ihanaa tyyppiä ja mulla on nyt jo palakurkussa kun mietin, että ei nähdä taas piitkään aikaan. 

Siinä vielä mun ilta tällinki, kun päästin Mian vauhtiin. Onneks mun kaverit on niin monilahjakkaita niin mun ei tarvii ikinä oppia tekemään mitään mun hiuksille tai naamalle ;)

Tähän mun kuvat loppuukin. Ilta oli ihana ja mulla oli hauskaa. Harmi vaan ettei oma muru ollut lomilla, sillon kaikki olis ollu paljon täydellisempää. Onneks loppuviikosta nähdään <3

Nyt siis Helsingissä poitsujen kanssa ja tarkotuksena tehdä kaikkea kivaa! Keskiviikkona tai torstaina nähdään taas Kotkassa! Purr purr <3