Dalkey village

Näihin fiiliksiin jäätiin siis viimeksi.
Killineyn polkuja pitkin lähdettiin siis laskeutumaan alaspäin näistä upeista maisemista kohti Dalkeyn pientä kylää.

Syksy on niin kaunista! Musta tuntuu vähän hupsulta nyt kun olen kokenyt tätä syksyä, eikä se ole todellakaan sitä mitä odotin ja mitä minulle kerrottiin. (Sinisilmäisenä taas uskonut kaiken.)
Yritän verrata vähän Suomen ja Irlannin syksyä. Molemmissa on samoja piirteitä, mutta Suomessa syksyä jäädään aina kaipaamaan kaiholla ja kylmyys iskee melkein aina yllättäen. Syksyllä sataa, mutta niinä onnekkaina päivinä kun ei sada, syksy on todella kaunis ja upea aika vuodesta.
Mun ja Idan mielipide oli ehdottomasti se, että Irlannin syksy on pitkä! Oikeesti täällä on vielä suuret määrät puita vihreinä, mutta silti keltaisia puita eksyy silmään vähän väliä. Tällä menolla meillä on syksy vielä tammikuussa! Täällä on muuten satanut vähemmän kuin Suomessa.

Jokatapauksessa me nautitaan nyt tästä mitä meillä on ja minä ja Ida molemmat pidetään peukkuja, että jouluna sekä Suomessa, että Ruotsissa olisi lunta.
Jatkettiin siis matkaa alas päin ja mun täytyy sanoa, että noi maastot on niin unelmat koirien ulkoiluttajille! Ilmeisesti tää reitti onkin erittäin suosittu lemmikki-ihmisten keskuudessa, koska matkalla Dalkeyn kylään pysähdyttiin kahvilaan. Toi kahvila on erittäin hyvä ihmisille, mutta vielä upeampi koirille!
Ensinnäkin piha oli varustettu koirien juomakupeilla, yhdellä kahvilan sivuista oli pehmeitä patjoja koirille ja katos, jotta ihmiset voisivat jättää koiransa hyvillä mielin ulos ja käydä itse hörppäämässä kahvit.
Kesäisin pihalla on myös tilat niin koira-ihmisille kuin lapsiperheille, jotta jokaisella olisi mahdollisimman mukava nauttia kahvilan tarjoiluista. Ihanan huomaavaista!

Laskeuduimme Idan kanssa suloiseen kylään suut käyden. Meillä oli niin erikoinen keskustelu adoptioista ja ruotsalaisesta elokuvataiteesta, että välillä toivottiin, että oltaisiin voitu puhua jotain muuta kieltä kun englantia, jotta ohikulkevat ihmiset eivät ymmärtäisi. (Tehtiin kompromissi ja vaihdettiin puheen aihetta.)

Dalkeyn kylä oli suloinen, vilkas, mutta hyvällä tunnelmalla varustettu. Ida rakastui kylään täysin ja oli sitä mieltä, että tällaisissa paikoissa meidän pitäisi vierailla joka viikonloppu.

 Tää kahvila oli vaan niin Cool! Ihan pelkistä asiakkaista näki, että täällä ei ketkä vaan vierailekkaan tai jos vierailee niin varmasti saa huomata ettei kuulu porukkaan.

Suloiset kahvilat ja pikkupuodit veti meitä puoleensa ja saatiinkin aikaa vietettyä ihan kiitettävästi uniikeissa toisinaan vähän ylihinnoitelluissa kaupoissa. Joulu oli jo heräämässä kaduille.

Putiikkien lisäksi jokaisen kujan täytti katusoittajien musiikki ja pienet erikoiset kojut. Varsinkin Liisa Ihmemaassa- teeman aikana kiljuin kuin pikkutyttö ja olin valmis kiikuttamaan pienen valkoisen kaniini- tuolin kotiin kunnes Ida huomautti etten millään saisi lentokoneeseen kuljetettua pieniä tuoleja. Mä olisin myös halunnut mennä ennustaja eukolle kuuntelemaan tarot-korteista mun tulevaisuutta, mutta Ida oli ehdottomasti sitä mieltä, että ei halua kuulla mitään paljastuksia. Lisäksi Idan mielestä ennustaja oli karmiva, joten jatkettiin matkaa. 

Kylän käveli läpi arviolta 15 minuutissa (jos ei pysähtyisi putiikkeihin.) mutta silti jokaisella kadulla on vähintään 3 ravintolaa. (Idan taivas) Ida oli jo valmis jäämään kylään yöksi, mutta onneksi oltiin niin väsyneitä, että molemmat kaipasivat omaan sänkyyn.
Ylemmässä kuvassa The Queen's ravintola, jossa söimme aivan mahtavaa ruokaa. (Lohta ja  parsakaalia valkoviini kastikkeessa, maukas salaatti ja jälkiruuaksi omenapiirakkaa.)
Ravitola ei ihan sattumalta päätynyt ruokapaikaksemme. Oma irkku-isini on nuorena työskennellyt paikassa, joten mulle meille Idan kanssa tuli ihan välttämätön tarve testata paikka. Kyllä tykättiin!

Pienet kujat oli vuorattu täyteen erilaisia taideteoksia. Mikä sen ihanampaa kuin kävellessä odottaa koko ajan uusia taideteoksia! Mun lempparit oli ehdottomasti nää kaksi ylempää. Nyrkkeilijä pojasta tulee yksi mun ihan parhaimmista kavereista mieleen ja Liisa Ihmemaassa ei vaan koskaan voi olla liikaa.

Ida oli niin tuskastunut mun auto bongailuihin ettei mitään rajaa. Ensimmäiset neljä mun mielestä kuvaamisen arvoista autoa oli Idastakin ihan ok, mutta viides (eli tämä) oli Idalle liikaa ja mun mielestä ihanien autojen bongaaminen jäi.

Irlannissa mua aina viehättää pienet asiat. Oikeasti ihmiset keskittyy niin pieniin ja ihaniin yksityiskohtiin joka paikassa. En tiedä osaanko edes ilmaista tätä asiaa niin hyvin kuin haluaisin, mutta kun kaikki valotolpista, muureihin on suunniteltu persoonallisesti ja siitä tulee ihan mieletön hyvän olon tunne. Kuka bongaa ylemmästä kuvasta kasvot? ;)
Hyvä mieli jäi tuosta lauantai-päivän matkasta, eikä yhtään haittaisi mennä uudestaan. Kun kaipaa arkeen rauhallisempaa tunnelmaa, mutta kuitenkin haluaa tehdä jotain kannattaa mennä kiertelemään Irlannin kyliä. Toivon ainakin, että jokaisesta kylästä jäisi yhtä hyvä mieli.
Maanantai on taas melkein ohi ja tää tyttö lähtee ottamaan happea ja toivottavasti kokeilemaan jotain uutta ja kivaa salilla! Hyvää maanantaita kaikille, toivottavasti teilläkin on joku tapa saada viikko hyvin käyntiin!