I wanna be a princess

Olen vihdoinkin päässyt turvallisesti hyvässä seurassa takaisin Dubliniin omaan osoitteeseen. (Nukuin koko matkan, mutta eilisen perusteella voisin sanoa seuran autossa olleen oikein hyvää :)

Alotetaan siitä, että olen maailman surkein pakkaaja. On kyseessä sitten viikon tai päivän reissu multa puuttuu aina jokin erittäin tärkeä asia.

Teininä yritin ratkaista asian sillä, että otin mukaan niin monta laukkua kun talosta löysin. Nyt en kuitenkaan jaksanut sen kummemmin miettiä. Parit vaatteet vaan mukaan ja matkaan. 

Tosiaan pari viikkoa sitten irkku-mamini kysyi olisinko kiinnostunut lähtemään lauantaista-sunnuntaihin reissulle oikeaan linnaan. Perhe maksaisi matkani ja saisin viettää viikonlopun upeissa maisemissa ja ihan oikeassa linnassa. Tietysti hommaan kuuluisi myös lasten hoitaminen illalla, mutta päivällä saisin katsella paikkaa rauhassa ja ottaa osaa linnan jännityksiin. 

Linnan omistaja on siis suomalaissyntyinen Patrick Nordström. Linna on nimeltään Blackwater Castle ja se sijaitsee Corkissa. Linna on rakennettu 1200-luvulla ja sisältää 9 asuinhuonetta. Linnan vieressä on myös erillisessä rakennuksessa 5 asuinhuonetta. Mun oman irkku-mamin sanoin. "Kuvittele, että sulla on mahdollisuus asua ihan oikeassa linnassa yksi viikonloppu ja pitää tätä ihan sun omana kotinasi. Ei tällaisia mahdollosuuksia voi sanoa kovin usein tulevan." 

Ei ollut mitään sattumaa, että perheeni valitsi juuri tämän viikonlopun reissulle. Täällä Irlannissa on yllättävän paljon suomalaisia ja meillä on myös oma Suomi-säätiö, joka huolehtii suomalaisista ja tarjoaa suomalaisille erilaisia mahdollisuuksia tavata toisiaan ja Irlantilaisia puolisoja. (Voi täällä ihan varmasti suomalaiset sinkutkin tavata muita suomalaisia, mutta itse en ole tavannut kuin perheitä ;) 

Oltiin siis oikein tervetulleita ihan sen ihanuuden takia, että ollaan suomalaisia! Hassua silti mun koko viikonloppu meni suurimmaksi osaksi englantia puhuen. Tietysti parempi niin ja silti sain kuulla suomea ihan tarpeeksi. Paikalla oli myös suomen-ruotsalaisia, joten uusilta kasvoilta kuulin ihan varmasti enenmmän ruotsia kuin suomea. (Irlannissa ei ole ruotsi-säätiötä, paitsi eläkeläisille!)

Lähdimme aamulla yhdeksän aikoihin liikenteeseen. Oman perheeni Alfa Romeo vetää sisäänsä viisi ihmistä, joten tämä tyttö hyppäsi aivan ihanan rakastettavan perheen auton kyytiin, johon kuului hieman iäkkäämpi pariskunta Morris Ja Merja. Voi, että miten ihania ihmisiä! Puhua pälätin melkein koko matkan ja olin niin otettu kun sain kehuja mun kauniista englannista. (Heti kehujen jälkeen hiljenin, kun menin niin hämilleni, että kadotin koko englannin kielen taidon.) Oikeesti oon niin kiitollinen tästä Irlannin reissusta. Mun puhuminen kehittyy jatkuvasti ja sanavarasto laajenee. 

Asiasta oikeaan asiaan. Saavuin Merjan ja Morrisin kanssa paikalle yli tuntia ennen kuin oma perheeni pääsi paikalla. (Morris super-kuski! Toivottavasti kirjoitan nimen edes oikein!) 

Meitä oli vastaanottamassa yksi suomi-järjestön vastuuhenkilöistä ja saimme ihanan vastaanoton täydellisellä aamiaisella. (Kiitos, että teette lauhdutuksen yrityksen turhaksi.) 

Tuli välittömästi ihanat suomi-fiilikset kun pystyin kuvittelemaan kesän ja ihanat hetket saunan jälkeen aitojen lettujen parissa. Voi Suomi! (Voi ei kolme lettua lihavampana)

 Normaalin linnan tapaan portaita riitti suuntaan ja toiseen. Oikeassa laidassa näkyy hieman lapsia varten tehtyjä Halloween-koristeluja.

Käytäviä pitkin vaelteleminen oli ihanaa ja yllättävän rauhallista, vaikka linna olikin täynnä ihmisiä. Ainakin tuon ruskean lipaston ja erikoisen tuolin olisin voinut napata minä hetkenä hyvänsä laukkuun ja viedä kotiin. Rakastan erikoisuuksia ja vanhoja esineitä. Suurimmalla osalla linnan käytävistä oli kokolattia matot, mutta vanhoilla portailla ja käytävillä kävellessä oli helppoa kuvitella illan tullessa entisajan ihmisten nousevan esiin piiloistaan ja palaamaan kummittelemaan. (Kyllä olen kohta kaksikymmentä!) Olisin ollut super-onnellinen jos olisin ottanut mukaani korkokengät! Prinsessa leikkeihin olen ehkä liian vanha, mutta kengät olisivat kopisseet kauniisti kivilattiaa vasten <3 

 Ruoka-sali teki suuren vaikutuksen kun kaikki pöytäkoristeet olivat paikallaan. Valitettavasti minulla on ikuistettuna vain raaka paljas pöytä, mutta kauniit suuret ikkunat tekivät mielettömän fiiliksen. (Ikkunoiden läpi näkyvät maisemat tekivät vielä suuremman vaikutuksen.)

Irkku-mamin ja isin huoneessa oleva vaatekaappi oli kaunis näky! Kultaiset kirjailut kermanvalkoisen kaapin koristeena tekivät ihanan suloisen yhteisvaikutelman ja vaikka nykyajan sisustukseen kaappi saattaisikin olla liian pramea sai se minut huokailemaan ihastuksesta. Olisin halunnut ottaa kauniisti kirjaillun avaimen mukaani, mutta täytyyhän seuraavienkin ihmisten nähdä kaapin kauneus kokonaisuudessaan!

Vanhassa kirjastohuoneessa olisi varmasti ollut lukuaarteita minullekkin, mutta aika riitti vain nopeaan selailuun. (Kuitenkin tässä kohtaa minua veti eniten mukaansa kaunis luonto)

Olen perusluonteeltani ärsyttävyyteen asti utelias ihminen ja jokainen lukittu kaunis ovi veti minua puoleensa. Nämä kauniit ovet olivat onneksi tällähetkellä auki ja toiselta puolelta paljastuikin ihana suomi-kauppa! Kyyneleet siinä melkein taas tulvahtivat silmiin kun pöydät olivat täyteen asti kasattu suomalaisia herkkuja. (Vatsani parhaaksi meillä on nyt rakasta ruisleipää, joka valitettavasti 6-henkisessä perheessä kestää juuri ja juuri kaksi päivää.) Silti moni lukittu ovi jäi minua mietityttämään ja vaikka takana olisikin ollut pelkkä kellari oli ihana jäädä siihen ajatukseen, että linnan edellisten asukkaiden salaiset aarteet olivat piilossa ovien takana. (Kyllä edelleenkin olen melkein kaksikymmentä!)

Niin tässä vielä leivän lisäksi mun suomi-rakkaudet! (Olisi kiva kyllä saada jotain mikä säilyisi. Näistä herkuista on iloa aina sen pahimman suomi-ikävä-masennuksen yli, mutta koskaan ei ole käynyt niin hassusti, että ne säilysivät.)

 Vielä Sunnuntai-aamuna meitä kohtasi mahdollisuus käydä linnan aivan alkuperäisessä osassa eli tornissa, jota ei ole entisöity millään lailla. Se on siis omaa alkuperäänsä 1200-luvulta. (Huomatkaa Suomenlippu!)

 Hienolla matematiikan taidollani laskin portaita olevan kahdeksankymmentä, mutta silti lähes kymmenen portaan välein kiljaisin innoissani huomatessani portaita olevan lisää.

 Katolle pääseminen ei ollut mikään helpoin homma, mutta olin kuin pikkulapsi avatessani ritileikön ja päästessäni ensimmäisenä katolle.

Rakas irkku-isini yritti ikuistaa minusta prinsessa kuvaa, mutta kai se on parasta todeta, että meidän perheen prinsessa on kaunis pikkusiskoni. Kuitenkin tässä kuvassa ainakin tulee selväksi, että mulla oli paljon sanottavaa kokoajan! ;)
Ihana päätös ihanalle reissulle. Kuvia riittää koko muistikortin verran ja ensimmäisen kerran näiden kahden vuoden aikana sain muistikortin täyteen kuvia yhdestä paikasta! (Hihihihiii)
Mulla on vielä niin paljon kerrottavaa! Tapasin mielenkiintoisia ihmisiä, sain hyvää ruokaa ja nautin kauniista maisemista ja tein oman retkenkin, joka oli päättyä katastrofiin! (Ei mitenkään yllättävää ettei mun kannata mennä yksinäni metsään tuntemattomassa paikassa.) Palailen niillä myöhemmin.
Nyt lähden kuitenkin katsomaan urheilua (ja syömään intialaista-ruokaa) koska ensiviikolla meillä on oikea live-ottelu tiedossa, jännää! Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille :)