Mitä maanantaihin

 Maanantai-aamuna sain siis nukkua pitkään kun vanhemmilla oli vapaapäivä. Pojilla itseasiassa tulee olemaan koko viikko vapaata (Kiitos Halloween ja syysloma!)  joten maanantai rentoilu, kuulosti erittäin hyvältä ajatukselta!

Päivä aloitettiin kivalla rasvapommilla ja ihan aidosta Irlantilaisesta aamupalasta sain nauttia! Irlantilainen aamupala on oikeasti todella ihana, mutta mun kohdalla se menettäisi täysin viehätyksensä jos nauttisin sitä useammin kuin kerran kuussa. Tämä siis toinen kertani kun saan aitoa Irlantilaista aamupalaa.
Mun lautanen nyt näyttää kauhean köyhältä, mutta söin erittäin hyvin! Kroisantit ja aito soija leipä ei ehtinyt kuvaan ollenkaan.

Nautin kävelystä kaupunkiin ja kiertelin pikkaisen kaupoissa. Mukavaa kierrellä tuttuja katuja. Valitettavasti jouduin hikoilemaan kun kamala teini-jengi heitteli pilaantuneita isoja sipuleita kadulla ihmisten päälle! Siis voitteko kuvitella mitä teinejä? Keskellä kirkasta päivää. Uhreina olivat minä, iäkäs nainen ja nuorempi mies, joka kilahti ihan tosissaan kun ällöttävä limainen sipuli läsähti kovalla voimalla hänen selkäänsä. Ilmeisesti nuori mies oli se joka lopulta soitti poliisit paikalle. (Garda nimityksellä kulkevat Dublinissa.)
Mua järkytti tosiaan poikien kamala röykeys. Kyllä sitä itsekkin teininä on jotain hölmöjä juttuja tehnyt, mutta kuka edes kehtaa heitellä sipuleilla vanhaa naista?!

Pojat huusivat törkeyksiä ja autoin vanhemman naisen ylös maasta kun sipuli lensi naisen jalkoihin ja nainen kompastui (ilmeisesti enemmän säikähdyksestä, mutta kuitenkin!)

En ymmärrä miksi olen muutenkin saanut niin huonon kuvan nuorista täällä. Tuntuu kuitenkin, että joka päivä saa kuulla "isoilta pojilta" loukkaavia kommetteja kadulla ja nyt nään tällaista käytöstä.
En ota sen enempää kantaa tällä kertaa. Toivottavasti tapaisin mukavia teinejä joskus.

Puoli kahden aikaan hyppäsin perheen auton kyytiin ja lähdettiin yhdessä kiertelemään Dublinin lähialueita. Normaalisti autossa ei ole minulle tilaa, koska Alfa Romeo vetää sen viisi ihmistä, mutta perheen vanhin poika oli syntymäpäivä-juhlissa sain kivan mahdollisuuden viettää aikaa taas perheen kanssa.
Oikeasti on todella mukava lähteä ulos perheen kanssa aina silloin tällöin. Irkku-vanhemmillani on kuitenkin niin paljon hienoja paikkoja näytettävinä, että aina on mahtavaa lähteä heidän mukaansa.

Puhukoot kauniit kuvat puolestaan. Vähän pikselimössöä havaittavissa, kun blondina en muistanut ladata kameraa ja onnistuin lopunkin akun kuluttamaan jättämällä kameran auki koko ajomatkaksi.
Onneksi on puhelimessa kamera, niin sain edes vähän ikuistettua tästä mukavasta päivästä. Ihan sunnuntai-fiilis tuli! (Eilen kun ei oikeasti tapahtunut muuta kun nukkumista, lukemista, nukkumista lisää, syömistä, vielä lisää nukkumista, koneella istumista ja sauna<3)
Vietettiin tänään siis päivää ihan lähialueilla ja ylemmät kuvat Dalkey nimisestä pienestä kylästä tai pikemminkin sen kauniista rannasta. Olin ihan lumoutunut koko paikkaan. Lämmin kaunis sää ja maisemat tekivät lomatunnelman ja veivät ajatukset kauaksi arjesta. Miten upeaa olisikaan asua noin kauniissa paikassa?

Kierrettiin myös ihan omaa tuttua Dublinia, joka tosin ei olekkaan minulle niin tuttu mitä luulin. Näin ihan uusia paikkoja ja päätin, että seuraavien viiikkojen aikana on pakko tutustua paremmin kaupunkiin. Kaupoista haluan tosissaan pysyä kaukana, mutta rakennukset, patsaat sun muut päätyvät seuraavien viikkojen aikana toivottavasti mun kameran muistikortille.
Nautittiin perheen kanssa kahvit ja kaakaot (Ihan selvää varmaan, että mä join kaakaota.) ja vielä lopuksi ennen kotiin päin lähtöä (Ja kivaa kierrosta autolla) nautittiin aidot Teddy's herkkujätskit! Nammm!!
Meille tulee kohta Pizzaa ja sitten taidan eksyä salkkareiden pariin ja nukkumaan. Mukava päivä, laiton määrä kaloreita, mutta ehkä meistä tulee lihava, leppoisa ja onnellinen perhe! (Pakko päästä salille viikottain!!) Harvoin tosin saa nauttia lihavan, leppoisasta maanantaista, joten olkoon tämä kiva poikkeus :) Leppoisaa loppuviikkoa kaikille!

Superstition

Niin ihanan toiminnantäyteinen lauantai takana, että ihan hengästyttää vieläkin! (Päätä myös sattuu hieman särkemään.)

Aloitettiin päivä kävelemällä Idan kanssa kaupungilla ja katsellen meidän rakkaita tuttuja maisemia. Käveltiin myös pienillä sivukujilla ja löysin itselleni lämpimän Gap:in talvitakin 70 eurolla. (Kun saa sata euroa viikossa tuntuu aika pahalta maksaa tuollainen summa, vaikka suht halpa, hyvä takki nyt onkin!) 

Aurinko paistoi, mutta ilma oli aika kylmä, eikä nahkatakki enää riittänyt pitämään lämpimänä. (Tää on naurettavaa miten nopeasti tuli kylmä?!)

Ulkona kävellessä kuitenkin on hyvä miettiä asioita. Idan kanssa ollaan molemmat sellaisia mietiskeleviä persoonia, että välillä oli mukavaa kulkea sanomatta sanaakaan ja päästää omat ajatuksensa valloilleen. Viime päivinä olen miettinyt paljon mun ihmissuhteita. Luonteeltani tunnustan olevani erittäin herkkä, omistautuva ja rakastava ihminen. Välillä kuitenkin tuntuu, että annan itsestäni enemmän kuin saan takaisin. Ihmissuhteet ovat vaikeita, mutta rakkaus on se minkä pitäisi kestää. 

Älä tuhlaa aikaasi ihmiseen, joka ei tuhlaa aikaansa sinuun. Älä tuhlaa rakkauttasi ihmiseen, joka ei tuhlaa rakkauttaan sinuun. Älä tuhlaa kyyneleitäsi ihmiseen, joka saa sinut itkemään yhä uudelleen ja uudelleen, valuttamatta itse yhtäkään sinun vuoksesi. Hymyile ihmisille jotka saavat sinut hymyilemään, luota heihin jotka ovat sen arvoisia, tuhlaa aikaasi heille jotka sitä arvostavat ja muista, että jokainen ihminen tekee oman onnensa valitsemalla lähelleen ne ihmiset, jotka saavat hänet hehkumaan.

Muihin aiheisiin! Meidän ilta siis näytti tältä! 

 Otin ison satsin tavaraa kotoa ja lähdin naapuriin meikkailemaan! Mukana menossa myös Bulmers ja haukun ton siiderin kyllä alimpaan koloon. Niin hirveä päänsärky seuraavana aamuna ettei mitään rajaa.
Olen tyttö joka tykkää meikkailla, mutta en ole siinä erityisen taitava. Tekoripset sun muut härpäkkeet on mulle kamalaa ydinfysiikkaa, mutta olen aika tyytyväinen lopputulokseen!  Kaikki saatiin laitettua ja Ida oli loistava apu. Palkinnoksi kerroin Idalle Tobleronen historiasta, tekijästä ja "nallevuoresta" Ida oli niin huvittunut ;)

 Ida tosiaan onnistui omassa asussaan. Kamala pelottava Vampyyri, ei voi muuta sanoa! Meikki oli Idalle haaste, mutta valkoinen naama teki tehtävänsä. Kamalaa!! (Mut tosi hieno ;) Ida ei kuitenkaan voinut koko iltaa hampaita pitää. (Olisi tarvinnut niitä pariinkin otteeseen.. Oli siellä Idalle tosi kivoja miehiäkin!)

Mä näytin sitten tältä! Se joka ei tunnista punahilkkaa saa saman tien passituksen klassikko tarinoiden kouluun! Punahilkka on mun ehdoton lemppari ja halusin jotain täysin erilaista mun menninkäis-asun jälkeen ja luulen, että ihan hyvin se onnistui.
Haluun värjätä mun tukan vaaleeksi! Mitä sanotte?

Tässä vähän muistinvirkistystä punahilkasta ;)
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot korvat?" 
- "Jotta paremmin kuulisin sinun puhettasi" - kuului ihmeen käheä vastaus. 
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot silmät?" 
- "Että paremmin näkisin sinut" - kuului nyt vastaus yskimisen kera. 
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin suuret kädet?" - Punahilkan ääni kuulosti jo hyvin ihmettelevältä. 
- "Että voisin paremmin tarttua sinuun" - vastattiin vuoteesta nopeasti. 
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin hirvittävän suuri suu?" - ennätti Punahilkka vielä kysyä. 
- "Että paremmin voisin syödä sinut."

Bileissä näytti tältä! 

Pahoittelut huonolaatuisista kuvista ja rumasta sudesta ;) Meillä oli hauska ilta ja oli niin siistiä nähdä oikeaa Halloween meininkiä. Ilta päättyi meillä suht aikaisin (Kello kaksi oltiin kotona), mutta aloitettiin aikaisin, joten ilta tuntui riittävän pitkältä ja hyvältä Halloweenin juhlimiseen. 

Asuihin oli baareissa ja pubeissa panostettu, mutta oikea "karkki vai kepponen" päivä on keskiviikkona. Silloin lasten kanssa lähdetään kiertelemään ja varmasti saadaan upeita luomuksia nähdä! Munkin pitäisi pukeutua, mutta saa nähdä keksinkö taas uuden asun. Punahilkka-asu ei kuitenkaan ihan perheen pienimpien silmiin tarvitse eksyä. 

Hyvää Halloweenia kaikille! :) 

Mistakes happen

Perjantai on normaalisti se päivä kun fiilikset on katossa ja se odotettu viikonloppu vihdoinkin koittaa.
Ihan samanlaiset fiilikset oli tälläkin viikolla, mutta työpäivän päätteeksi totesin tehneeni tyhmän virheen, josta sain palautetta ansaitsemaani tapaan. (Unohdin vanhimman pojan syntymäpäiväkortit kotiin eikä ensiviikolla ole koulua, joten kukaan ei saanut kutsua syntymäpäiville, mitkä niin hienolla budjetilla ja kovalla työllä on suunniteltu.). Tietysti nyt irkku-mamini lauantai menee soitellessa eri perheille syntymäpäiväjuhlien ilmoittamisesta. (Ei tietenkään olisi ollut parempaa tekemistä.)

Oon erittäin tyytymätön itseeni tällähetkellä. Mun viisas ruotsalais-naapurini huomautti, että virheet on luonnollinen osa elämää, mutta tässä taas muistin itsestäni yhden huonon piirteen.
En kestä yhtään virheiden tekemistä. Vihaan virheitä ja olen erittäin ankara itselleni kun sellaisia pääsee sattumaan. Työskennellessäni suomessa hoitoalalla, virheisiin ei rehellisesti sanoen ollut hirveästi varaa. Lääkkeiden jaossa olin todella tarkka ja erilaiset siirrot pyrin aina suorittamaan varman päälle. Kerran kuitenkin sattui virhe ja mummo istui kymmenen sekuntin epäonnistuneen siirron jälkeen turvallisesti lattialla. Mitään vakavaa ei tapahtunut tällä kertaa. Ei kolhuja päähän tai muuallekkaan vartaloon  ja pyllähtäminen lattialle sujui kuin hidastetusta filmistä. Pyysin apuuni kaksi muuta hoitajaa ja nostimme mummon sängylle ja elämä jatkui. Silti kotona illalla itkeä pillitin, koska jotain kamalampaahan olisi voinut tapahtua!
Tällaisesta tavasta pitää päästä eroon. Huomaan työn tuntuvan sata kertaa raskaammalta kun otan kaiken niin vakavasti ja jään soimaamaan itseäni. "Virheistä oppii." lukee nyt seinälläni pienellä lapulla, jotta alkaisin itse vihdoinkin uskoa siihen.

 

Muuten perjantai oli erittäin hauska ja viihdyttävä. Ylemmässä kuvassa jo vähän viittausta siihen mun ja Idan ihanaan harrastukseen! En tosiaan ole vielä ottanut asiaa kunnolla käsittelyyn, mutta olkoon nyt sen aika.

Aloitettiin tosiaan Idan kanssa perinteisten Irlantilaisten huilujen soitto. Tässä kohtaa huomautuksena, että ei olla mitenkään kauhean vakavissamme tästä jutusta, joten saa nauraa. Oikeastaan jokainen meidän tuttu on nauranut meille täällä ja pari siellä kotonakin. En voi kieltää ettei olisi huvittava näky kun kaksi tyttöä kävelee huilut kädessä leikkikentällä. 

Tää koko karrastus lähti siitä, kun ei päästy aloittamaan Irlantilaista tanssia. Molemmilla meillä kuitenkin on niin suuri halu oppia Irlantilaista kulttuuria ja "Irlantilaistua", että jotain oli tehtävä. Ida on aika musikaalinen tosiaan ja meidän harrastus on lähtenyt käyntiin niin, että Ida soittaa kappaleita ja mä teen perässä. 

Tulevaisuudessa aletaan harjoittelemaan ihan aitoa Irlantilaista huilu-musiikkia, mutta itse pysyn "tuiki tuiki tähtösessä." vielä seuraavat pari kuukautta. 

Harrastus oli erittäin helppo aloittaa. Kävelin Irlantilaiseen kauppaan ja ostin 4 euroa maksavan huilun. (Itseasiassa Ida oli mulle velkaa 4 euroa, joten se osti mulle ihan oman huilun ;) 

Treenit jatkuvat omalla kevyellä aikataululla, mutta ehkä tulevaisuudessa pitää laittaa meidän kaunista soittoa muidenkin kuultavaksi. Parasta jokaisella soittokerralla on, että nauretaan näkymättömät vatsalihaksemme kipeiksi. (Onhan tää vähän hassua, mutta mitä ei oltaisi valmiita tekemään Irlantilaisumisen vuoksi!) 

Perjantain suurin tapahtuma tulee sitten tässä! Kiitos kaikille ihanille facebook-ihmisille, ketkä kerroitte lumen saapumisesta suomeen <3 Olin erittäin kateellinen eilen illalla kun en itse päässyt nauttimaan lumesta, mutta vielä järkyttyneempiä Irlantilaiset olivat eilisestä kylmyydestä! 

Täällä tosiaan oli ihan naurettavan kylmä! Mun perhe vakuutti mulle, että tällaista ei ole pariin vuoteen ollut. (Pari vuotta sitten Irlannissa oli paniikki tila kun tuli oikeasti lunta ja pakkasta. Kaksi vuotta sitten Irlannin vaateketjut aloittivat ensimmäistä kertaa talvitakkien teon, joten Irlantilaiset on aika keltanokkia oikean talven suhteen.) Ihmiset on kuitenkin täällä nyt kauhulla odottamassa tulevaa talvea, koska eilen yöllä mentiin melkein miinuksen puolelle ja on aika shokki mullekkin, kun päivällä on heittämällä 15 astetta lämmintä ja illalla mukaman pelätään pakkasta! Sairasta tää ilmasto!

Ylemmässä kuvassa kuitenkin minä ja Ida fiilistelemässä ensimmäistä oikeaa Gaelic Football-ottelua!

Tää ei kaiken lisäksi ollut ihan mikä tahansa ottelu. Kyseessä oli nimittäin matsi mitä seurataan myös Irlannin tv:ssä. Irlannissa pyörii sarja, jossa eri kaupunkin Gaelic Football-tiimeille annetaan kasvoiksi joku julkisuuden henkilö. Pelaajat ovat ihan normaaleja pelaajia, mutta saavat tietenkin huomattavaa näkyvyyttä kun heidän "mentorina" on Irlannin iso nimi. Julkisuuden henkilöt eivät vastaa mistään muusta kun siitä, että ihmiset katsovat ohjelmaa. Valmentajat sun muut ovat tavallisia tallaajia, joskin ohjelman myötä he saavat erittäin hyvää mainosta. 

Me siis olimme katsomassa kyseisen ohjelman finaalia ja vastakkain olivat Mayo ja Longford. 

Mayon julkisuuden henkilönä oli miesmalli Calum Best ja Longford:in julkkis oli naismalli Roz Purcell.

Tehdään heti selväksi, että me oltiin Longford:in puolella!

Musta-punainen oli meidän väri ja vastustajat oli musta-valkoisia. Ennen peliä olin tietenkin ottanut selvää säännöistä ja noista molemmista julkisuuden henkilöistä. Aluksi ajattelin, että kannustan Mayo:a ihan siksi, että paikka vaikuttaa kivalle, mutta onneksi otin selvää noista julkisuuden henkilöistä! Ei yökötys, miten toi ukkeli ei kolahtanut muhun yhtään. Siinä oli kaikki se mitä vihaan julkisuuden henkilöissä. Ylimielisyys, yliitserakkaus, kokoaika esillä olemisen tarve ja muuten vain röyhkeys ja ulkoinen olemus. Huoh, kun osasi olla ärsyttävä! Kentälläkin Calmun huusi kokoajan ohjeita pelaajille ja huusi kovaan ääneen omia taktiikoitaan. (Ihan varmasti pelaajia kiinnosti "herra poseeraan lehdessä" mielipiteet.) 

Gaelic football on erittäin kovatahtinen ja mielenkiintoinen peli. Pelaajia on 15 molemmissa joukkueissa ja peliaika jakautuu kahteen osaan joiden välissä on 10-15 minuutin tauko. Kyseistä peliä ei pelata ammatti-tasolla, joten pahimmassa/parhaimmassa tapauksessa oikeasti hyvän tiimin pelaajat treenaavat 4-6 päivää viikossa, reissaavat eri kaupunkeihin ottelemaan ja silti tekevät normaalia päivätyötä. Aika pirun kovaa täytyy sanoa. Niin maali on tosiaan aika pieni,  mutta siinä onkin kaksi osaa. Alempi on niin sanottu "pikkumaali" mistä kuitenkin heilahtaa 3 pistettä, jos pallon sinne onnistuu saamaan. Yläpuolella on nuo pylväät ja niiden välistä jos pallon saa niin tulee yksi piste. 

Peli oli ihan järkyttävän nopeaa. Palloa saa kuljettaa käsissä, mutta tietyin ajoin pallon pitää käydä maassa ja jalan kautta. (Oli niin monimutkaista välillä mulle se ymmärtäminen, että jätän näin hienoksi sääntöjen selittämiset.) 

Lopulta peli päättyi tilanteeseen 9-8 ja meidän joukkue niin valitettavasti urhean taistelun jälkeen hävisi! Oikesti matsi oli hyvä. Jäännitystä riitti, mutta jäi niin ärsyttämään kun kovan taistelun jälkeen hävittiin. 

Yleisön pauhu oli aivan uskomaton viimeiset 2 minuuttia. Okei mulla ei ollut niin väliä kuka voittaa ja jääkiekon ja jalkapallon suurfanina pääsin enemmän keskittymään muiden ihmisten reagointiin. (Idan mukaan kiljuin ihan yhtä paljon kun oikeat fanit, joten mun pitäis olla tässä kohtaa hiljaa.) Peli alkoi siinä kahdeksan hujakoilla ja oltiin kotona 10 jälkeen. Ihan tarpeeksi raju perjantai mulle. Odottelen jo innolla seuraavaa matsia ja katsotaan mikä urheilulaji seuraavaksi kyseessä. Nyt kuitenkin meen kattomaan mahtavia pätkiä Gaelic Football-matseista ja sen jälkeen kaupungille Idan kanssa! 

Huomenna kirjoittelen varmaan jännistä Halloween jutuista. Hyvää lauantai-päivää, meillä paistaa aurinko!

Nightmare

Niin sekava viikko alkaa olemaan takana, että hyvä vaan kun jää taakse! Koko perhe on ollut ihmeelliset bakteerejen ja pöpöjen saartama koko viikon. Maanantaina koko perhe pysyi kotona ja lapsilla mahassa pyöri ja möyri. Mulla alkoi nousemaan kuume maanantai-tiistai välillä ja pojille jatkui mahassa pyöriminen oikein runsaasti vielä tiistainakin.

Keskiviikkona hain hirveässä flunssa/kuumetokkurassa pojat koulusta ja mulla alkoi mahassa kiertää ja pojilla hyökkäsi uusi mahapöpö. Ei jestas!

Tänään Torstaina kaikki alkoi mennä jo paremmin, mutta mun lastenhoito-iltana tietenkin perheen vanhin poika sai kamalia painajaisia ja normaali kahdeksalta nukkumaan siirtyi normaaliksi puoli kymmeneltä nukkumaan. (Onneksi mulla ei ole enää kuumetta, saattaisi vähän vaikeuttaa elämää.) 

Onneksi mun keinot loppuu aina kesken ja viiminen mahdollisuus on avata tietokone ja näyttää muumeja! Tälläkin kertaa sain pojan rauhoittumaan jaksolla muumeja.(Normaalisti käytän tätä tekniikkaa pienimpään, mutta hyvä todeta se sopivaksi vanhimmallekkin.)  Onneksi kaikki jaksot on lähes kokonaan mun muistissa, joten näytin pojalle jakson missä muumipeikko näkee painajaista möröstä. (Ihana nähdä se oivaltaminen pojassa kun muumipeikko herää unesta ja kaikki onkin hyvin. Ihan sama nimittäin kuinka monta kertaa mä yritän sanoa, että kaikki on kunnossa, mutta kun muumipappa toteaa, että onneksi muumipeikko näki vain unta niin johan helpottaa. Kiitos muumit!)

Muutenkin oon joka päivä tällä viikolla katsonut muumia ainakin yhden jakson. Tekee vaan niin hauskan päivän kun saa kuulla muumien hassutuksia. Mulla ois niin monta lisättävää juttua muumien viisauksista, mutta jätän ne toiseen kertaan. (Ylemmässä kuvassa perheen pienin fiilistelee muumeja muumipaidassa. Koska teiltä alkaa pursua mun muumi-jutu ulos korvista?!) 

Tässä mun illan pääasia siis! Kyllä rakastan itteni pellenä pitämistä ja pukeuduin sitten menninkäiseksi linnan juhliin. Kun on mahdollisuus valita prinsessasta ja vihreästä hyypiöstä niin koen sen vihreän hyypiön ominaisemmaksi mulle.

Harmittaa tässä kuvassa vaan tää mun tylsä istuminen! Oikeasti hypin ja pompin toi asu päällä ympäri linnaa ja huvitin lapsia, mutta kun vihdoin sain irkku-mamin kuvaamaan alkoin olla niin puhki, että tyydyin vain istumaan sohvalla. (Mulla oli ihan oma hieno tanssikin.) 

Tuleva viikonloppu tuleekin olemaan jännä! Huomenna lähdetään katsomaan jännää Gaelic football-matsia ja lauantaina on mun ja Idan höpöttelypäivä (Tänne on tullut jo joulukaupat, mennään siis niihin kiljumaan.) ja illalla alkaa Halloween-bileet! Niin siistiä kun oikeasti saa nyt kokea sen "oikean" Halloweenin. Enkä muuten pukeudu urpoksi vihreäksi hemmoksi.

Sunnuntaiksi ehdin vielä keksiä jotain ja maanantai on mun vapaa vielä. (Murr oon vieläkin katkera siitä, että mulla on 3-päivää vapaata, eikä kukaan mun rakkaista käyttänyt tätä hyväksi ja tule tänne halimaan mua.) 

Onneksi oon niin mahtava, että keksin varmasti jotain itseäni viihdyttävää tekemistä. (Pliis tulkaa tänne!!) 

Huomenna siis live-urheilua ja katotaan kolahtaako tää laji muhun vai ei. Onneks säännöt on mulle selvät ja ottelu vaikuttaa mielenkiintoselta, joten kelpo matsi pitäisi olla tulossa. Toivottavasti teillä muilla ei ole ollut ihan näin sekava viikko. (Jos on niin muistakaa jatkossa, että muumit auttaa aina!) 

Some people

Tää päivä on mennyt kuumehoureissa ja lasten vahdissa. Välillä on tuntunut ettei poikien juoksemisen perässä pysy millään ja uupumus yrittää väkisin vetää jalat alta. Ei mun irkku-mami onneksi mikään hirviö ole, vaan olen saanut levätä, mutta pakko sanoa, että täällä ei kauheasti ole varaa sairastaa kun perheen vanhemmilla on pikkasen kiireelliset aikataulut ja pitkät työpäivät. (Ei ne turhaan au pairia tarvinnut.) Päivä kerrallaan ja toivotaan, että huomenna paremmin. En oikeasti oo näin rauhallinen! Mun on PAKKO olla terve perjantaina!!

Huomasin, että mulla on valitettavan paljon ihania kuvia julkaisematta linna viikonlopulta, mutta on ihan hyvä jättää jotain omiinkin arkistoihin piiloon. Kunhan ne ei sitten jää sinne uumeniin ja unohdu. Tosin aika siistiä vuosien jälkeen löytää ihania kuvia koneelta. Muisteluhetket on vaan tosi ihania! Kuitenki nyt siihen ihan "oikeaan" aiheeseen.

Hyvä reissu ei ole hyvä ilman mukavia ihmisiä. Koen itselleni helpoksi puhua uusien ihmisten kanssa, mutta en nää itseäni mitenkään super sosiaalisena. Taas kerran reissu todisti, että mulla on erittäin vääränlainen kuva itsestäni tässä kohtaa.
Sain paljon kommentteja mun ihanasta, super sosiaalisesta luonteesta ja tällasia kommentteja kuullessa menen aina ihan yhtä hämilleni. En vielä pysty näkemään itsessäni tätä puolta, mutta kai se on sitten vihdoin hyväksyttävä, että olen "Super sosiaalinen."

Viikonlopulla oli siis ihan oikea teema. Koko linna oli varattu vain suomalaisille ja heidän puolisoilleen upeaksi kokemukseksi ja mahdollisuudeksi tavata muita suomalaisia ja heidän ihania perheitään. Tapahtuman virallisena järjestäjänä oli tietenkin linnan omistaja sekä suomi-järjestö jonka työntekijöitä myös linnassa tapasin.
Ihanaa porukkaa, ihanaa seuraa. Okei jos lapsia ei laskettu mukaan niin olin ehdottomasti porukan nuorin "aikuinen", mutta ei se mun menoa mitenkään häirinnyt. Sitäpaitsi sain taas hyvän syyn olla vähän pöhkö kun piti esittää lapsen roolia. (ei se mitään esitystä ollut!)
Joukossa oli siis suomalaisia, suomen-ruotsalaisia ja Irlantilaisia ihmisiä. (Ainakin! Pahoittelen jos joku jäi mainitsematta.)

Mulla oli tietysti se huono puoli etten tuntenut ketään. Suurin osa ihmisistä kuitenkin oli jo tuttuja keskenään edellisen vuoden ja muiden yhteisten juhlien järjestelyn takia.
Onneksi meille oli keksitty kivaa tekemistä (Lapsille se suurimmaksi osaksi oli.) Reippaana menin sitten uusien ihmisten puheille ja meidän aarteen etsintä ryhmä oli kasassa! (Ylhäällä itseasiassa kuva meidän reippaan tiimin naisista. Niin ja kartasta. Me suoritettiin reitti ensimmäisenä!)

Avaimen etsintä oli ihan paras juttu ja voitte usko mikä kakara mussa pääsi valloilleen kun löysin yhden seitsemästä piilotetusta avaimesta!! (Tietysti annoin avaimen lapsille ja meidän ryhmä menetti pisteitä, mutta se löytämisen fiilis olikin parasta!!) Onneksi tehtäviä oli monta ja meidän tiimi voitti koko kisan!!
Mitä reissusta oikeasti jäi käteen?

Tutustuin mukaviin uusiin ihmisiin ja jatkossa aion olla ahkerasti mukana Suomi-toiminnassa. (Itsenäisyyspäivän juhla onkin seuraava hyvä mahdollisuus..)
Näin mahtavaa luontoa ja sain aikaa myös itsellenikin, vaikka suurimman osan ajasta vietinkin ihmishälinässä.
Sain kuulla taas kerran uusia jänniä tarinoita niin Irlannista kuin itse linnasta ja musta alkaa tuntua siltä, että tunnen Irlannin ja sen historian kohta paremmin kun Suomen. (Pitää vissiin lähteä johonkin Suomen perehdytys kurssille tän vuoden jälkeen.)

Monia uusia ihania muistoja taas mielessä. Suosittelen lämpimästi Blackwater linnaa kaikille, ketkä haluavat nähdä kauniita Irlannin maisemia ja tutustua oikeaan linna-elämään.
Tää tyttö lähtee nyt taltuttamaan kuumepöpöjä, hyvää yötä kaikille!

Power of nature

Blackwater linnasta odotin tietysti linnan lisäksi erittäin paljon luonnolta. Olen aina nauttinut ulkona olemisesta ja minuun on aina vaikuttanut vahvasti minkälaisessa ympäristössä olen.
Tässä melkein kahden kuukauden aikana on tullut jo selväksi, että Irlanti on kaikin puolin kaunis maa. Oikeasti ihan minne tahansa seuraavaksi päättää eksyä voi aina olla varma, että omalle silmälle kaikissa paikoissa on jotakin kaunista.
Blackwater linna ei tuottanut pettymystä.

Mun mielestä tää Irlannin syksy on niin hämmentävä! Kaikkialla on vihreää, mutta silti saattaa nähdä keskellä vihreää metsää yhden täysin oranssin puun. Ihanaa ja kaunista! Lämpötilat olivat kohdillaan ja taas sain nauttia koko viikonlopun kevyellä varustuksella. (Vasta illan tullen syystakki eksyi päälle.)

Linnan nurkilla sijaitsi kaunis puutarha minne eksyin ihan vahingossa erään suomalaisen naisen suosittelemana. Salainen puutarha oli niin suloinen ja vihreä paikka, että nautiskelin vihreydestä hyvän aikaa. (Ehkä musta tulee vielä viherpeukalo!) Tuoreita päärynöitä eksyi parikin mun taskuun ja popsin niitä hyvällä mielellä portin kulmalla myöhemmin samana päivänä. Puutarhoissa on aina oma viehätyksensä!

 Puutarhasta suunnistin suoraan metsää kohti. Oikeasti oli todella helppoa lähteä vain tietä pitkin pois linnalta, koska jokapuolella meidät valtasi vain ihana metsä.

 En ole ihan niitä ketterämpiä ihmisiä ja ihan varmasti jokainen lähettyvillä oleva eläin kuuli, että jotain suurta on nyt tulossa. Oli ihanaa löytää vanhoja rakennusten raunioita ja erikoisia kasveja! En oikeesti oo mikään viherpiipertäjä, mutta kun kaikki vaan oli niin jännittävää.

 Kaunis pieni joki virtasi aivan linnan alapuolella ja oli ihana kuunnella veden liplatusta. Toisaalta koko tunnelma ja mun omat ajatukset oli todella kaukana suomen metsästä, mutta silti tästä joesta tuli mieleen monet retken suomessa koirien kanssa.

Luonto oli tehnyt ihania "esteitä" matkalle ja sain melkein kontata puun alta toiselle puolelle. Ihan vieressä oikella puolella myös siis tämä kaunis joki. Oli niin kävelemisen arvoinen paikka!

Näitä mä metsästin innoissani jokaisen puun alta! Muistan miten pienenä oli ihan parasta kun löysi tammenterhoja taskuun pistettäväksi. Ei niillä, koskaan mitään tehnyt, mutta ihania aarteita ne olivat. Pienistä asioista mä vieläkin tuun onnelliseksi. (Oon täällä Irlannissa kyllä selvästi mennyt taaksepäin kehityksessä :D)

 Maasto ei tosiaankaan ollut kaikkein helpointa kävellä ihan senkään vuoksi, että halusin kävellä alueilla missä ei ollut valmiita muiden ihmisten tekemiä polkuja. Pariinkin otteeseen sitä tuli kompastuttua ja mun pahaksi onneksi tuolla oli erittäin paljon ampiasipesiä pitkin mäkeä! Linna siis sijaitsee erittäin kauniilla paikalla, mutta jyrkkä pudotus on aivan linnan takana. Valitettavasti ampiaisille paikka on ihanteellinen, sillä ilmeisesti aurinko sattuu paistamaan erittäin hyvin koko matkalta tälle mäelle. Yritin siis tosiaan moneenkin otteeseen kävellä eri paikoista takaisin tielle ja takaisin linnalle, mutta aina se kamala surina ja ampiaiset piiritti mut. Pari kertaa sain kieriäkkin alas mäkeä, koska mulla todettiin pari vuotta sitten allergia ampiaisen pistoille. En siis tosiaan halunnut ottaa mitään riskiä saada pistosta.

 Jatkoin ihan tyytyväisenä kävelyä pitkin metsää. Linna näkyi koko matkan ajan mun yläpuolella välillä paremmin ja välillä huonommin, joten eksyminen ei ollut todennäköistä. Toi kaivo oli ihana löytö. Mun mielikuvitus pääsi taas valloileen kun kuvittelin entisajan ihmisten käyttäneen kaivoa. Kaivon vesi oli myös uskomattoman tummaa..

Kauniita syksyisiä teitä kävellessä oli ihanan rauhallinen olo. Linna alkoi tällä välin täyttyä ihmisistä ja sain vielä ihanan rentouttavan hetken ihan vain itselleni ennen kaiken hulinan alkamista. Auringosta vaan oli pakko nauttia! 

 Tää oli ehdottomasti mun lempipaikka koko linnan alueella! Jos kurkkasi alas reunalta näki ihanasti virtaavan joen ja jyrkän pudotuksen. Linnan sivussa sijaitseva ihanan rauhallinen paikka.

 Portaat ja vanhat portit on aina ja ikuisesti mun mielestä kaunista. Juuri tällaiset asiat linnan pihalle kuuluu.

Istuskelin hyvän aikaa tuolla mun lempipaikalla ja nautin lämpimästä kelistä. Ilmat oli niin meidän puolella koko viikonlopun!

Vielä vähän kuvaa hahmottamaan linnan sijaintia. On kaunista! 

Näin hyvissä tunnelmissa ei maanantai valitettavasti alkanut. Olo on ihan järkyttävä ja tuntuu kun naaman yli olisi juossut rotta-lauma ja korvissa humisee pikajuna. Perheen vanhimmalla pojalla on mahapöpö ja pienemmät ei malttanut pysyä millään rauhassa. Mikä kirous maanantaissa oikeasti on? Ihan sama, vaikka mulla olisi kuinka paljon tahtoa tehdä töitä niin maanantait ei vain suju! Huomenna toivottavasti asiat pääsee taas rullailemaan normaalin päiväjärjestyksen mukaan. Ihana päätös kuitenkin maanatai-illalle kun sai jutella mummin, äitin ja poikaystävän kanssa Skypessä. Kyllä perhe on suuri voimavara <3 (Odottelen muitakin rakkaita skypeen) 

Palailen taas kirjoittamaan lisää linnasta jonain toisena päivänä. Hyvää viikkoa kaikille!