Mini minä

Olen tiennyt haluavani omia lapsia pienestä pitäen. Ihan oikeasti pienestä sillä tiesin jo kymmenen vuotiaana haluavani perheen. Halusin toki monia muitakin asioita kuten kymmenen hevosta, koiria, lintuja jne, joten toki unelmani olisivat voineet tähän päivään mennessä muuttua. En esimerkiksi enää halua kymmentä hevosta, mutta yksi voisi olla kyllä ihan passeli! 

Noin 14-vuotiaana keskustelimme lähes viikottain lapsien saamisesta silloisen parhaan ystäväni kanssa ja olimme molemmat "vauvakuumeen kourissa." Oikeasti en todellakaan ajatellut lapsien hankkimista (hyvä kun uskalsin edes puhua pojille..), mutta olen silti aina nähnyt perheen perustamisen elämäni suurimpana tavoitteena. 

Nyt kun ympärilläni alkaa olemaan lapsia todella paljon ja olen alkanut miettimään yhä enemmän minkälainen äiti haluaisin olla, päätin kertoa omasta lapsuudestani ja siitä mitä omille lapsilleni jonain päivänä haluaisin :) 

BAE on syönyt hyvin!

Ensinnäkin, en "kärsi" tällä hetkellä vauva kuumeesta eikä minulla ole tarvetta saada omia lapsia vielä. Itse synnyin äitini ollessa 25- vuotias ja olen perheeni esikoinen. Äidin takia olen varmasti itsekkin halunnut aina saada ensimmäisen lapseni 25- vuotiaana. Vanhempani olivat naimisissa ja minuun oli muutenkin valmistauduttu hyvin. Nyt itse lähestyessäni tätä ikää tuntuu jännittävältä ajatella, että voisin olla jo kolmen vuoden päästä äiti! 

Minulla oli aivan pienestä pitäen ystäviä ja näen sen  myös omille lapsilleni tärkeäksi. Vaikka kaikki ystäväni olivatkin poikia (ja ehkä tästä syystä tappelin päiväkodissa erään tytön kanssa naaman verille) olin todella onnellinen. Myös äidin kannalta tämä oli tietysti tärkeää, kaikki ystävieni äidit olivat äitini hyviä ystäviä ja voin kuvitella heidän olleen iso voimavara toisilleen :) 

Tietysti minulla on ollut myös aina maailman ihanimmat isovanhemmat ja edelleenkin olemme läheisiä ♥ Olen siinä mielessä onnekas, että he ovat aina olleet osa elämääni ja varsinkin kesällä kun sai parhaassa tapauksessa viettää viikon "mummolassa" oli elämä yhtä juhlaa! Mielestäni oli aina kauheaa kuulla koulussa jonkun sanovan ettei ole yhtään isovanhempaa elossa. Kuinka olisinkaan pärjännyt tässä maailmassa lapsena ilman mummia ja pappaa? Minulla oli myös mummin äiti mamma ♥

Mummit ♥ Sain äiti- ja isäpuoleni kautta vielä kaksi mummoa lisää! Pidän siis isovanhempia välttämättömänä hyvänä omille lapsilleni, enkä tiedä mitä tekisin jos omilla lapsillani ei olisi isovanhempia. Olen sitä mieltä, että vanhempien lisäksi vain isovanhempien roolia ei voi korvata.

Olen ollut todella aktiivinen ja rasavilli lapsi. En pahantahtoinen koskaan, mutta ajattelematon ja todella häslä. Puhuin myös lakkaamatta ja keksin päivittäin tarinoita, joissa ei suurimmaksi osaksi ollut mitään järkeä. On siis todennäköistä, että omista lapsistani tulee samanlaisia. Sain tihutöistäni aina rangaistuksen enkä voisi kuvitella, että omista lapsistani tulisi kunnollisia "vapaan kasvatuksen" kautta. Toisilla sekin onnistuu (huomattu on) mutta lapseni tulevat tarvitsemaan kuria. 

On  vaikeaa ajatella omien lapsien saamista kun itsellä on ollut turvattu ja hyvä lapsuus. Tietysti olen aina kärsinyt yliherkkyydestä ja tunneherkkyyden takia olen saanut kärsiä, mutta se ei liity siihen, miten minulle on tarjottu kaikki mahdolliset eväät tähän elämään. Olen myös kehittänyt itseäni enkä enää teini-iän jälkeen ole kärsinyt yliherkkyydestä vaan jatkuvasti haastanut itseäni ja luonut uusia tavotteita joiden mukana olen kasvanut tähän muottiin.

Vauvakuumeeni ei ole vielä koskaan ollut "vakava"  sillä haluan voida tarjota samat asiat omille lapsilleni mitä minulle on tarjotttu ja vielä enemmänkin jos mahdollista. Olen kuitenkin aina saanut lapsuudessani tarvitsemani ja päässyt harrastamaan ja tekemään itselleni tärkeitä asioita. Kukaan ei tietenkään ole koskaan valmis ja kaikki ovat erilaisia vanhempia erilaisten lähtökohtien takia. On toisaalta pelottavaa, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alan huolestumaan siitä tulenko koskaan olemaan valmis äidiksi. Toisaalta kukaan ei taida olla täysin valmis ennenkuin lapsi syntyy :)

Tietysti sisko ja serkku ovat myös lapsuuteni rikkauden salaisuus ♥ Olen aina halunnut vähintään kaksi lasta ja ilman siskoani en olisi oppinut jakamaan mitään. Vastuun tuntoisuus ja suojelemisen haluni siskoani kohtaan ovat jotain sellaista jota en koe ketään muuta kohtaan tässä maailmassa.

Asuimme koko ikäni pääkaupunki seudulla (olen syntynyt Espoossa) ja olen aina kuvitellut kasvattavani myös omat lapseni sellaisessa paikassa. Maailma muuttuu kuitenkin kokoajan ja suunnitelmat eivät mene aina ihan unelmien mukaan, aina voi kuitenkin unelmoida, eikö? ;)

Kaikkien näiden kuvien katselu ja lapsuuden miettiminen nosti tunteet pintaan. Olen kyllä ikuinen itkupilli ;D

Pikku- Jenni toivottaa kaikille kivaa viikonlopun odotusta ♥