Saan varmasti nyt kaikkien vihat päälleni kun sanon, että parin viimeisen päivän lumisade on oikeasti ihan kiva juttu. Itseäni ei henkilökohtaisesti masentanut luminen maa tai marsun kokoiset hiutaleet tippaakaan. Muutenkin koko talvi oli aika säälittävä ja muistoissa on taas enemmän pimeitä ja sateisia päiviä kuin kauniita, valkoisia ja valoisia maisemia (onneksi niitäkin oli edes hetken!)
Maanantaina mylläsin taas kerran vaatekaappini sisällön ja kaivoin sen syövereistä pitkän villatakin, villasukat ja siitä se asun kokoaminen taas lähti.
Lumisade oli ja meni ja ainakin meillä näyttää taas kerran piha masentavan märältä ja maisema on muutenkin ruma! Tätä kyseistä vesisade säätä vihaan enemmän kuin mitään! Syksyllä luonto on niin kaunis, että vesisateen kestää juuri ja juuri, mutta täytyy tässä vakavissaan alkaa harkita muuttoa jonnekkin muualle kun tuntuu siltä ettei suomessa saa koskaan nauttia kivasta säästä paria päivää enempää! (murrr!!)
Huomasin juuri, että jokaisessa kuvassa mun pää on ihmeellisesti alaspäin. Olen ilmeisesti niin rakastunut uuteen paitaani etten malta katsoa mihinkään muualle :D
Vesisateen ja järkyttävän tuulen pakottamana olen hengaillut sisällä enemmän kuin tarpeeksi. Katsoin parin viime päivän aikana areenasta au pairit Lontoossa ja heti perään sen jenkki version. Ensimmäisen kauden suosikkini oli ihana, sympaattinen Anna ♥ toisella kaudella en voi sanoa oikein ketään suosikiksi, mutta voi hyvää päivää niitä tunnemyrskyjä :D Olen aina ollut sitä mieltä, että olen super herkkä ja muutenkin vähän tasapainoton ja nössykkä ihminen, mutta molemmilla kausilla oli kyllä sellaisia super dramaatikkoja, että omat itkut jäivät ihan mitättömiksi.
Toisaalta löysin molemmilla kausilla paljon tilanteita joihin samaistua ja varsinkin ongelmat joita au pairit kohtasivat omien poikaystäviensä kanssa olivat aivan niitä samoja joita itse kävin läpi... Olen ehkä kamalan julma ihminen, mutta välillä meni hermo siihen miten dramaattisesti neljän kuukauden ero otettiin. Jokainen on erilainen persoona, mutta ensimmäisellä kaudella oli niin paljon itkua, että mietin useasti miksi jotkut tytöistä edes lähtivät reissuun jos neljän kuukauden ero perheestä tekee niin tiukkaa ettei yhdestäkään hetkestä voi nauttia?
Yllättävän koukuttava sarja, mutta johtuikin varmasti juuri niistä samaistumisen tunteista, että kyseinen sarja kolahti. Katsottuani molemmat kaudet vietin taas pari tuntia hirveässä angstissa ja mietin miten siistiä olisi taas lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaille (ei kyllä au pairiksi enää.) Toisaalta oli vähän huono juttu katsoa varsinkin ensimmäinen tuotantokausi, koska sain taas ihmeellisiä tunteiden purkauksia ja juuri ne samaistumisen tunteet olivat niin voimakkaita, etten uskonut vieläkin parin vuoden jälkeen saavani tällaisia viboja au pair jutuista.
Loppuviikko meneekin taas töissä (ylläri...) mutta yritän saada pari projektia etenemään niin saadaan ne myös tänne näytille ;) Reipasta viikkoa ihanat, tsemppiä säätä vastaan!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti