"Let a horse whisper in your ear and breathe on your heart. You will never regret it ♥ "
Ratsastus on aina ollut rakkain harrastukseni tai oikeastaan nuorempana sitä olisi voinut kutsua elämäntavaksi. Äiti ei varmasti ikinä unohda niitä hevosten kuvilla tapetoituja seiniä ja järkyttäviä laskuja alkaen ratsastus tamineista kaiken maailman lehtiin ja kirjoihin. (Hevoshullu, Villivarsa, Pollux....)
Muutettuamme Kotkaan alkoi ratsastus vähentyä pikkuhiljaa ja lopulta kun läheltä ei löytynyt hyvää, meitä miellyttävää tallia alkoi harrastus jäädä vain muistoihin. Varsinkin näin "aikuisena" en halua tukea huonoa hevostoimintaa ja jos itse koen, että tallilla ei ole kaikki ok, en sinne halua mennä. Tärkeintä minulle on, että hevoset voivat hyvin ja ilmapiiri on hyvä. Niinpä siinä kävikin niin, että kahdentoista vuoden hevostelun jälkeen alkoi tauko, joka venyi vuosiin.
Kunnes..
Siellä me ollaan minä, luokkakaverini ja yksi tallin pitäjistä/omistajista maastossa. Neljän vuoden tauon jälkeen ja lähes puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen saimme laittaa hevoset valmiiksi, hypätä selkään ja suunnata keskelle näitä ihania maisemia, joita ei paljon ehtinyt fiilistelyiltä kuvailla.
Haapaojan tila on mukavan kotoinen ja hyvillä maastoilla varusteltu talli, jonne saimme varattua yksityisen ratsastuksen lauantai päiväksi. En muista olenko ikinä kahdentoista vuoden aikana päässyt näin pienellä porukalla maastoon. Ainakin muistoissa, meitä oli aina vähintään viisi ratsastajaa opettajan lisäksi.
Ferdi on hellyyttävä Suomenhevonen, jolla pääsin ratsastamaan. Alkuun olin huolestunut hevosen laiskuudesta, mutta maastossa minkäänlaisesta löntystelystä ei ollut tietoakaan, vaan tämä ruuna pisti vauhtia lenkin aikana kokoajan vain enemmän. Raippa oli mukana, mutta sitä ei todellakaan tarvinnut ja loppua kohden oli päinvastoin askellusta rauhoiteltava.
Askel oli ihanan pehmeä eikä ainakaan minulle tuntunut pahalta, vaikka pitkä tauko olikin takana. Kaikki tuntui miellyttävältä ja vaikkei laukassa pysyttykkään tammojen perässä riitti vauhtia silti! Huomenna mun jalat ja peppu on ihan jumissa!
Aitaukset olivat mun mielestä älyttömän kauniita. Koivujen välissä kävelevät hevoset ja talvinen maisema olivat jotain niin upeaa!
Tilalla riitti myös muita eläimiä ja tässä yksi niistä hellyyttävistä olennoista ♥
Vuohet olivat ihan älyttömän symppiksiä!
Tilalta löytyi myös kissoja, lisää koiria sekä kani ja minipossut joita emme tällä kertaa nähneet. Kokonaisuutena päivä oli aivan ihana ja mun sydän hyppäsi vähän väliä ylimääräisen kerran kun sain olla taas heppatyttö.
Kiitän kyllä mun vanhempia siitä, että olen saanut aina harrastaa ja kaikenlisäksi ne harrastukset ovat pysyneet. Iskän luona lasketeltu on aina ja äidin kanssa saatu heppailla. Jokaisena lapsuuden- ja nuoruuden kesänä vietetty ikimuistoinen viikko heppaleirillä eivät ole itsestään selvyyksiä! Nyt näin aikuisena en voisi olla onnellisempi kun voin saada näin hyvä olo samoista asioista kun nuorenakin! Jotkut asiat ei vaan ikinä muutu ja yksi niistä on ikuinen rakkaus hevosiin ja ratsastukseen ♥
Ihana postaus ♥ Rakkaus eläimiin ja luontoon on sydämessä eikä häviä mihinkään, vaikka harrastustoiminnassa olisi kuinka pitkä tauko. Kirkkonummellakin etsimme pitkään tallia, jossa hevosilla oli hyvät oltavat ja Pakula oli ehkä paras kaikista. Viihtyisä ja erittäin siisti pihattotalli, suuret laitumet, hyvät lenkkimaastot, järvi, johon saattoi pulahtaa uimaan hikisen ratsastustunnin jälkeen...... voi niitä aikoja :)
VastaaPoistaKyllä olet äiti ihan oikeassa :) <3 Pakula oli kyllä mun suosikki ja siellä oli tosi hyviä hevosia, vaikka suosikkini taisi kuitenkin olla Miran tallilla :) Kesäleiri Hyvinkään tallilla oli yksi parhaista, mutta suosikkini oli Pakulan leiri :)) Monissa hyvissä paikoissa ollaan kyllä päästy ratsastamaan ja toivottavasti yhtä hyvä paikka vielä löytyisi! Tästä paikasta on hyvä ainakin aloittaa! :)
Poista