 |
Tämän päiväinen luukku on mielestäni henkilökohtainen aihe joka herättää varmasti hyvin monenlaisia mielipiteitä. Ennen kun alan kirjoittamaan hirveällä vauhdilla sormet sauhuten tätä stooria varoitan, että teksti voi olla joidenkin mieleen liian kärjistettyä ja ehkä vähän provosoivaa. Jokainen tietysti reagoi eritavalla, mutta muistakaa, että kyseessä on vaan mun mielipide ja jokaisella olkoon omansa ;) (Joista kuulen mielelläni.)
Otin ensimmäisen tatuointini niskaan 18- vuotiaana. Mielipiteeni tatuoinneista on ollut aina todella positiivinen, mutta minulla ei silti niitä montaa löydy. Miksi? Siihen on monta selitystä joihin palaan postauksen aikana varmasti.
Jo toisella viikolla Irlannissa asuessani tiesin, että haluan ottaa maassa tatuoinnin. Rakastuin vaan niin pohjattomasti, että ajattelin haluavani muiston siitä ikuisiksi ajoiksi itseeni. Yllä olevasta kuvasta näkee, että se on aivan tuore ja veri puskee vielä ikävästi läpi.
Tämä kolmiapila eli "Shamrock" on kliseisin Irkku symboli mitä keksiä voi (toinen suosikki on harppu) Kyseinen tatuointi herätti paljon ihastusta ja herättää toisissa ihmisissä edelleenkin. Tällä tatuoinnilla on selkeä merkitys. Se kuvaa Irlannin alkuperäisissä uskomuksissa uskoa, toivoa- ja rakkautta (isä, poika, pyhähenki versio taitaa olla ihan ensimmäinen.), mutta itselläni se tarkoittaa päällepäin ikuista muistoa Irlannista.
Kuvan voi ajatella monella tavalla. Siinä on kolme lehteä aivan niinkuin perheessäni jossa asuin oli kolme poikaa. Se on myös kuvaus Irlannin luonnosta johon rakastuin, mutta millään näillä ei periaatteessa ole väliä, sillä eihän kukaan random ihminen joka kyseisen kuvan näkee tiedä näitä asioita. Se random ihminen perustaa mielipiteensä siihen onko se hänen mielestään hieno vai ei. Vai perustaako?
Tämän tatuoinnin kautta mä mietin Irlantia noin kerran päivässä, koska automaattisesti kuvan nähdessäni (pukiessani sukkia, housuja yms.) muistot palaavat mieleeni. Kuvasta on kysytty useasti, mutta yleensä se saa kehuja vasta siinä kohtaa kun olen kertonut sen merkityksen. Välillä mietin joidenkin ihmisten ajatusmaailmaa. Onko tatuointi oikeutettu vain silloin kun sillä on merkitys, voiko se vain silloin olla hieno?
Tietysti on aika noloa alkaa haukkumaan sellaisen ihmisen tatuointia (on se kuinka ruma tahansa) jos se on otettu kuolleen lemmikin tai äidin kunniaksi.
Noniin rakas perheeni TADAA tässä se on, minun uusi tatuointini. (Nyt seuraa pitkä hiljaisuus tai järkyttynyt henkäys ;) Tälläkin tatuoinnilla on merkitys, mutta toisaalta se ei kuulu kenellekkään (oon vissiin kertonut sen silti kaikille) mutta onko sillä väliä? Merkitys tai ei siinä se on musteena ihossa eikä lähde pois, vaikka kuinka yrittäisi.
Itse tietysti rakastan sitä ♥ (Siinä olikin mun vaatimattomat kuvat loput ei kuulu mulle ;)
 |
| Ysätäväni tatuointi |
Mitä sitten kun oot vanha? Niin no todennäköisesti kun olen vanha, mulla on kiva koti (mulla on nyt jo aika kiva koti ♥) ja toivottavasti edelleen mies ja lapsenlapset pyörii jaloissa ja pyytää mua leipomaan tai katsomaan hienoja piirrustuksia joita ne on tehnyt harmaa hiuksisesta mummista, jolla on tatuointeja.
Olen nähnyt mun työssä, vaikka minkälaisia ihoja eikä ne tatuoidut ole millään muotoa pahimmasta päästä. Kun jonain päivänä olen ryppyinen ja ihoni on paperia, onko sillä väliä näkyykö siinä katkenneita verisuonia vai tatuointia. Kaikenlisäksi tatuointi värit ovat nykyään niin kehittyneitä ettei niiden kuvien pitäisi pahaksi mennä ihan yllättäen. Niin ja edelleenkin, ketä kiinnostaa?
 |
| Ystäväni tatuointi |
"Tatuoinnit on vaan muotivillitys, joka menee ohi ja sitten kaikki ne kenellä on tatuointeja on tosi noloja ja niitä hävettää." Siis jep, ihan varmasti. Mikä siinä on niin outoa, että joku voi oikeasti rakastaa väritettyä ihoa? Ajatteleeko nämä kommenttien heittäjät koskaan, että ehkä se tatuoitu iho on ainut iho mistä ihminen oikeasti tykkää itsessään? Mitä jos ne kuvat iholla tuovat sellaista onnellisuutta, mitä kukaan muu ei vaan voi ymmärtää.
Tatuointien katuminen on sitten asia erikseen. Mun mielestä tatuointeja kadutaan vain silloin jos ne ovat alunperinkin rumia/epäselviä/sotkuisia yms. tai ne näyttävät muuten typeriltä. Jos ihminen oikeasti saa hienon tatuoinnin ihoonsa ja on suunnitellut sitä kauan miksi hän sitä katuisi?
 |
Mulle on hirveän tärkeää toisten ihmisten mielipiteet välillä, mutta onneksi tässä asiassa mua ei kiinnosta tippaakaan. Vaikka mä kuulunkin siihen "ryhmään" joka voi kertoa jokaisen kuvansa merkityksen (Okei tolle yksisarviselle mulla ei ole sen parempaa merkitystä kun, että SE ON YKSISARVINEN) ei mun mielestä siltikään kenelläkään ole oikeutta tuomita sellaista ihmistä kenen tatuoinneilla ei ole merkitystä.
Itse syyllistyn kyllä arvostelemaan päässäni muiden tatuointeja, mutta enpä sitä kenellekkään mene päin naamaa huutamaan, vaikka taiteilian jälki ei miellyttäisikään itseäni, jokaisella olkoon oikeus näyttää miltä haluaa. Ainoa asia mitä en tatuoinnissa hyväksy on ihmisten tyhmyys uhmata omaa terveyttään ottamalla kuvia jossain ei-niin-puhtaassa-paikassa ja todennäköisesti ihan osaamattoman ihmisen käsissä, silloin saatan pitää ihmistä vähän tyhmänä.
Olet jo 22- vuotias, miksi sinulla ei siis ole enempää tatuointeja kun kerta pidät niitä niin hienoina? Ensimmäisenä mieleeni tulee se, että tatuoinnin ottaminen on aina iso prosessi ja riippuen paikasta se voi sattua ihan älyttömästi. Omista kuvistani tehtiin ensin tuo kuvassa näkyvä perhonen.(joka on kokenut aika moisen muodonmuutoksen viime käynnillä tatuointiliikkeessä.) Perhonen on niin pieni loppujen lopuksi ettei se tuntunut ikävältä kuin hetken eikä kipu missään kohtaa ollut ylitsepääsemätöntä.
Jalassa oleva apila ei rehellisesti sanoen tuntunut yhtään pahalta, vaikkei sitä nipistelyä tietenkään voi miellyttäväksi sanoa. Viimeisellä kerralla eli ruusujen, hepan ja perhosen muodonmuutoksessa kipu oli rehellisesti sanoen ihan äärilleen viety. Niinkun aina ei aluksi kipua tuntunut ja parin neulan kohdalla jopa nautin kuvan teosta. Välillä kipu kuitenkin ylsi niin kovaksi, että koko kroppani tärisi ja purin vain hammasta.
 |
Siinä siis vähän sekavasti kirjoitettu miksi tatuointeja on niin vähän. Prosessi on pitkä ja haluan olla varma siitä mitä otan ihooni ja tietysti se kipu! Tietysti myös ihmisten kanssa työskennellessä en voisi kuvitella tatuoivani käsiäni kokonaan tai muutenkaan ottavani mitään todella isoja kuvia. (Ne ei vaan ole mua.)
Tatuointini ovat parantuneet aina hyvin, vaikka ensimmäisinä päivinä onkin heikottanut ja lihaksia vähän särkenyt. Jokaisella on omat rajansa kivunsiedossa.
Aiotko ottaa lisää tatuointeja?
Ideoita mulla on todella monta, mutta mitään isoa en ole suunnitellut. Isolla tarkoitan koko pohkeen/reiden tai esim kyljen kokoista tatuointia. Pari pientä voisin mennä ottamaan, vaikka heti, mutta yritän malttaa vähän pidempään näin suuria juttuja :)
 |
| Ystävän kuva |
Tatutoinnit on ikuisia!
No ei ne kyllä ole. Nykyään niitä saa poistettua niin hyvin ettei iholle jää mitään merkkiä vanhasta kuvasta. Toimenpide voi viedä vuosia, koska kuvaa ei yhdellä kerralla yleensä pois saada (koko, värien käyttö yms. vaikuttavat tähän.) Toisin sanoen voin siis koska tahansa alkaa poistaa kuviani jos siltä tuntuu. Toisaalta miksi tekisin niin?
Kerron varmasti tulevaisuudessa lisää tatuointi juttuja, mutta tämän tekstin pointtina oli kertoa omia ajatuksiani noista kliseisimmistä kysymyksistä/kommenteista mitä kuulee kylillä. Toiset näistä kysymyksistä eivät ole henkilökohtaisesti mulle esitettyjä, mutta olen kuitenkin ollut vieressä niitä kuuntelemassa.
Siinä siis luukku numero 12. Palaillaan taas huomenna! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti