Näin pari kuukautta ilman kameraa eläneenä voin todeta olevani erittäin ärtynyt ja tietysti ennen kaikkea surullinen. Kuvaaminen on selvästi muodostunut minulle tärkeämmäksi harrastukseksi kun edes tajusinkaan ja kaipaan jatkuvasti kuvaamista ja siihen liittyviä haasteita. Huomaan jatkuvasti tilanteita jotka olisi ihana ikuistaa, mutta puhelimen kamera ei siihen kykene. Varsinkin ensilumi sai sen tutun fiiliksen pintaan ja katsellessani lumihiutaleita koulun ikkunasta oli mielessä heti kuvausideoita.
Suurin osa mun puhelimen kuvista lähiaikoina on just kun yllä oleva. Naama niin piimänä, että elämään kyllästynyt, kylmä fiilis välittyy kameran läpi.
Muuten elämä on kulunut ihan villapaitana. Aamulla on kylmä, illalla on kylmä, koulussa on kylmä... No voin sanoa, että tuossa villatakissa ei ole vielä kertaakaan tullut kylmä edes ulkona! Villatakki on myös helpottanut kaikkea muuta pukeutumista, koska harmaaseen unelmaan kääriytyneenä ja paksun villahuivin sisään piiloutuneena ei mikään muu päällä oleva vaate näy kuitenkaa.
Pimeys on myös koukuttanut mut kahviin ja nykyään päivässä menee se pari kuppia mustaa kökköä sekoitettuna kermaan ja miljoonaan sokeriin. (Terveellistä.)
Negatiivisen aallon vallatessa en osaa myöskään etsiä kivoja kuvia omien arkistojen kätköistä vaan esimerkiksi tänään vietin aikaani tutkien siskoni blogia ja sieltä löytämiäni kuvia.
Kaipaan hirveästi lunta, talvea ja joulua, joten tämä pimeys ja yleinen synkkyys ovat hirveää aikaa. Yllä oleva kuva on vierailulta Espoon mummin ja papan luota. Mummin ja papan koti on meille rakas, koska vietimme siellä paljon aikaa lapsina. Mummin ja papan kotona on aina kiva käydä. ♥
Kaiken tämän talvihömpötyksen keskellä synttärini lähestyvät ja sen mukana vuosi rakkaan Oulamme lähettämisestä ikuiseen uneen. Olimme koko perhe hyvästelemässä Oulan ja niinkuin moni muukin kaipaamme tätä rakasta, korvaamatonta Lumiturpaa edelleen niin paljon, että välillä ihan sattuu.
Timpan kuorsauksen yltyessä tajusin, että kello näyttää jo aika paljon. Hipsin tästä nyt nukkumaan, mutta loppuun täytyy laittaa vielä pari kuvaa meidän rakkaasta karvapallerosta ♥ Tämä suippokorvainen, papanapylly on loikkinut tiensä mun ja Timben sydämeen eikä se sieltä pääse mihinkään.
Pallero on kasvanut ihan hirveästi, mutta eipä ainakaan elä nälässä ;) Tämä 4 kuukautta vanha vipeltäjä ei syö porkkanaa, luistelee pitkin lattioita ja loikkii kuin saisi jatkuvasti sähköiskuja. Se on meidän Muru ♥
Timppa juhli tietysti omien sanojensa mukaan isänpäivää ja sai taas kerran herkullisen aamiaisen. Olen tullut siihen tulokseen, että passaan poikaystävääni ihan liikaa ja alan pikkuhiljaa odottelemaan vastapalveluksia! ;) Nyt lähden oikeasti nukkumaan ennenkuin innostun kirjoittamaan uutta romaania!
Jaksamista kaikille uuteen viikkoon! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti