Too much legs

 Rauhalliseen koti-iltaan kuuluu kynttilät, Muru ja uusien vaatteiden fiilistely.(Oon kyllä oikeesti ihme mummo :D Mun joka toinen postaus kertoo rauhallisista koti-illoista :D)  Tilasin pari viikkoa sitten mukavia koti vaatteita ja tänään postipoika toi paketin ihan kotiovelle asti. Nettishoppailu on aina riskialtista mun jalkojen takia.. Yleensä vaatteiden tiedoissa on tarkat mitat, mutta tälläkin kertaa legginssien pituus (M-koko) ei vaan riittänyt.

Seuraavat pari kuvaa eivät laadultaan ole niin tasokkaita, mutta ei voi minkään. Lumi taas suli ja kokoajan on tyhmää ja pimeää eikä keinovaloa parempaa valaistusta ole tarjolla.  Taustalla saattaa pomppia kiukkuinen Timppa :D Tuo netin kaatuminen pilasi hyvän peliputken..

Toinen kiva juttu minkä pakettipoika toi on tuo harmaa poncho. Ponchon kanssa tulee varmasti kuljettua muuallakin kun kotona, mutta kieltämättä mitat eivät tässäkään vaatteessa miellytä.. Jos olisin kymmenen senttiä lyhyempi peittäisi Poncho selän lisäksi kaikki kriittisetkin paikat. Joudun kuitenkin käyttämään ihan oikeita housuja tämänkin kanssa. Mulle ei vaan ihan helposti löydy niitä pitkiä tunikoita tai jos löytyy niin aika jätesäkki meiningillä mennään. 

Yllä olevasta kuvasta saa aika hyvän käsityksen siitä miten lyhyeksi noi pöksyt oikeesti jäi :D Tietty eihän ne ole tarkoitettukaan kun koti oloihin, mutta ois niissä kiva hipsiä, vaikka Siwaan.. Haluisko joku mun jaloista, vaikka puolet? 

Kynttilät on taas asemissaan ja tänäänkin meillä tuoksuu kaneli ja vanilja ympäri kotia ♥ Voisin hehkuttaa joulun odotusta vähän vielä lisää, mutta onneksi meillä on tulossa taas pikkujouluja joihin pääsee fiilistelemään joulua oikein kunnolla.

Yritettiin viikonloppuna ottaa Murusta joulukortti kuvaa, mutta ei nää nyt vaan iske :D Pupu näyttää jotenkin kärsivältä näissä ;D Yritettiin me sitä istuttaa paikallaankin, mutta aika huonoin tuloksin. 

Tämä pikkutonttu ei taida välittää joulusta ihan hirveästi... :D
Mä jatkan koti himmailua ja tulen takaisin viimeistään ensimmäinen päivä joulukuuta kun aloitan taas joulukalenterin! :) Olen saanut aloitettua jo pari ensimmäistä luukkua ja luvassa on aika paljon juttuja ja pari niistä saattaa järkyttää esim äitiä. Instagrammin puolelle laitoinkin jo  vähän huonomman kuvan mun uudesta tatuoinnista, mutta tänne blogin puolelle kuvia tulee vasta kun iho on kokonaan parantunut.

Lähden nyt viettämään mun jännittävää mummoilua ja tekemään iltapalaa :D Heippa!

Twenty two roses

On aika taas palata takaisin blogin pariin ja toivottavasti näin joulun lähestyessä pääsisin enemmänkin käymään täällä. Lempi aikani vuodesta on vihdoinkin alkanut ja samalla uskon intoni arkeen kasvavan. Tähän aikaan vuodesta kuitenkin tavallisinkin arkipäivä sisältää ripauksen joulun odotusta ja siihen liittyvää jännitystä ja iloa. 

Neljä päivää sitten ikäni kasvoi taas vuodella ja 

22 vuotta tuli täyteen. En osaa ajatella ikääni sen kummemmin. Omasta mielestäni en edes näytä "vanhalta". Mitä vanhemmaksi tulee sitä hirveämpää on kohdata lapsia! Lapset ovat niin rehellisiä ja pari viikkoa sitten siskopuoleni lasten kanssa riehuessa näin sen saman ilmeen heidän silmistään mikä itselläni on joskus ollut. Muistan vieläkin selkeästi, miten pienenä ajattelin muiden ympärilläni olevien olevan niin vanhoja ja muutenkin isoja. Nykyään minä olen se iso ja vanha, eikä olekkaan enää yhtään niin hauskaa. 

Noh kai tämä ikäkriiseily joskus loppuu.  

Viime viikonloppuna pidin kahvikekkerit osalle perheestäni. Äitini, tätini ja mummi ja pappa tulivat käymään, sekä siskoni ja ihana ystäväni. Leipomukset jäivät kuvaamatta kun kinkkupiirakka upposi heti, samoin smurffihatut (kuva smurffihatuista löytyy viimevuoden synttäripostauksesta.) 

Sain ihania lahjoja enkä voi valehdella ettei se olisi  kivaa!! Tätini pingviini- tyyny oli mahtava yllätys ja ihailen tyynyä vähän väliä, se on upea! Ystäväni Ria toi hellyyttävimmän yksisarvisen ikinä ja Avonin tuotteen pelastavat naaman ja tukan. Sain myös kirjeen joka saa vieläkin kyyneleen tai pari vierähtämään poskeltani. 

Mummi ja pappa toivat ruusuja joista kaksi oli punaisia ja loput oranssi/vaaleanpunaisia. Nämä kuvasivat tähän asti eletyn elämäni vuosia ja liikutuin mummin ajatuksesta ♥ 

Minä ja mummi ♥ Vuosienkaan saatossa mummin iloinen elämänasenne tai energisyys eivät ole kadonneet mihinkään. Itse sorrun monesti surullisiin ajatuksiin ja vedän mielummin peiton päälle kun lähden kohti uusia vastoinkäymisiä. En kuitenkaan usko, että mummi olisi koskaan näin tehnyt. 

Papan kanssa ei ehditty kuvia nappailemaan, mutta pappa on aivan yhtä rakas minulle, enkä voisi kuvitella parempaa miehen mallia tai esikuvaa kun minun oma rakas pappani ♥

Syntymäpäiviksi en ehtinyt saada vielä kameraa, mutta lahjaksi sainkin mahdollisuuden säästää uutta objektia varten. Syntymäpäivä viikollani Timppa kuitenkin ylläti minut ja käytiinkin Gigantin kautta hakemassa uusi!! ♥ 

En voi koskaan hehkuttaa kameran ja kuvaamisen tärkeyttä elämässäni tarpeeksi. Joo onhan puhelimessani myös kamera, mutta laatu/valotus/suunnittelu ei ole mitään verrattuna oikeaan kameraan ja sen käyttöön. Nikonin kanssa meillä on syntynyt hyvä suhde enkä näe syytä miksi vaihtaisin hyväksi todetun merkin johonkin muuhun. 

Yllä olevassa kuvassa toinen kummipoikani ♥ 

Niinkun kuvan päivämäärästä näkee vietimme kahvihetken myös virallisena syntymäpäivänäni, mutta tällä kertaa toisella porukalla.

Poikaystäväni äiti oli leiponut herkulliset kakut ja nehän maistuivat :)

Rehellisesti sanoen en innostunut kahvittelusta yhtään. Viikolla ollut stressi ja väsymys tekevät elämän niin harmaaksi ja koin olevani vaivaksi.

Oli kuitenkin hyvä saada tärkeitä ihmisiä käymään ja sain taas ihania hetkiä heidän kanssaan. 

Seuraavana päivänä saimmekin kauan odotetun valkoisen maiseman ♥

Olen ehdottomasti aina ollut talven rakastaja enkä tiennyt miten päin olla nähdessäni ensimmäiset kunnolliset lumihiutaleet. Maan peittyessä lumeen purskahdin itkuun. Pienenä talvi merkitsi minulle vielä enemmän, mutta ei se vieläkään ole vain yksi vuodenaika muiden joukossa, vaan ihaninta ikinä ♥ Tietysti pakkasen laskiessa alle kahdenkymmenen viiden on turha edes väittää sen olevan ihanaa, mutta unelmieni sää onkin juuri näissä kuvissa. ♥

Vilan punainen takki ei varmasti pidä minua lämpimänä kovimpina pakkasina, mutta onneksi joulupukille on jo lähetetty tästä tieto ;)

Rakastan meidän pihaa! Vaikkei meidän rappuset kuvassa näykkään (ylläri kun otin tämän kuvan niiden vierestä..) Meidänkin lyhty on saanut jo kynttilänsä ja lumen keskeltä loistava kynttilän valo on vaan niin kaunista ♥

                          

Tietysti lumen keskellä piti päästä heti kuvailemaan ja myös Timppa joutui kameran taakse hetkeksi. Yleensä Timppa ei suostu kuvaamaan mua, koska jokaisessa kuvassa on mun mielestä jotain vikaa. Tällä kertaa jostain ihmeen syystä kaikki tuntui sujuvan, myös kuvissa! Tässäkin kuvassa pieni osa etuhiuksia on karannut ja tukka repsottaa vähän hassusti, mutta en oo kauhea naaman rassaaja, joten ei se ole niin justiinsa ;)

Tänään ei lumesta enää ole paljoakaan jäljellä, mutta toivottavasti perjantaina saataisiin lisää ja pysyisi viikonlopun yli. ♥ 

Meilläkin alkaa pikkuhiljaa näkyä joulukoristeita ja keittiössä kanelin tuoksuiset kynttilät tekevät joulun tuntua. Edes vessassa ei pääse joulun odotusta karkuun sillä ostin piparkakun tuoksuista käsisaippuaa :D 

Jouduin tänään ottamaan kausirokotteen koulun painostuksesta ja ilta onkin mennyt huonovointisena ja kuumeisena. Onneksi pikku pupumme pitää seuraa ja Murun voi aina ottaa kainaloon. Viimeiset pari tuntia olen kuunnellut ihania joulubiisejä ja taidan jatkaa niiden parissa ja hörppiä pari mukillista glögiä. 

Mulla on taas monta asiaa kerrottavana ja taidan palata vasta myöhemmin kertomaan mitä ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi ;) 

Reipasta viikon alkua kaikille :) 

If you think my home is messy, you should see my brain...

Näin pari kuukautta ilman kameraa eläneenä voin todeta olevani erittäin ärtynyt ja tietysti ennen kaikkea surullinen. Kuvaaminen on selvästi muodostunut minulle tärkeämmäksi harrastukseksi kun edes tajusinkaan ja kaipaan jatkuvasti kuvaamista ja siihen liittyviä haasteita.  Huomaan jatkuvasti tilanteita jotka olisi ihana ikuistaa, mutta puhelimen kamera ei siihen kykene. Varsinkin ensilumi sai sen tutun fiiliksen pintaan ja katsellessani lumihiutaleita koulun ikkunasta oli mielessä heti kuvausideoita.

Suurin osa mun puhelimen kuvista lähiaikoina on just kun yllä oleva. Naama niin piimänä, että elämään kyllästynyt, kylmä fiilis välittyy kameran läpi. 

Muuten elämä on kulunut ihan villapaitana. Aamulla on kylmä, illalla on kylmä, koulussa on kylmä... No voin sanoa, että tuossa villatakissa ei ole vielä kertaakaan tullut kylmä edes ulkona! Villatakki on myös helpottanut kaikkea muuta pukeutumista, koska harmaaseen unelmaan kääriytyneenä ja paksun villahuivin sisään piiloutuneena ei mikään muu päällä oleva vaate näy kuitenkaa. 

Pimeys on myös koukuttanut mut kahviin ja nykyään päivässä menee se pari kuppia mustaa kökköä sekoitettuna kermaan ja miljoonaan sokeriin. (Terveellistä.) 

Negatiivisen aallon vallatessa en osaa myöskään etsiä kivoja kuvia omien arkistojen kätköistä vaan esimerkiksi tänään vietin aikaani tutkien siskoni blogia ja sieltä löytämiäni kuvia. 

 

Kaipaan hirveästi lunta, talvea ja joulua, joten tämä pimeys ja yleinen synkkyys ovat hirveää aikaa. Yllä oleva kuva on vierailulta Espoon mummin ja papan luota. Mummin ja papan koti on meille rakas, koska vietimme siellä paljon aikaa lapsina. Mummin ja papan kotona on aina kiva käydä. ♥

Innostuin talvisista kuvista taas kerran ihan älyttömästi. Olen selannut torin sivuilta itselleni uusia suksia ja tulevana talvena aion viettää laduilla mahdollisimman paljon vapaa-ajastani. (kunhan sitä lunta tulee!!)  Tietty laskettelu on talven ykkös harrastus kunhan mahdollisuuksia siihen tulee, joten rinteissä riehumista tulossa myös!

Kaiken tämän talvihömpötyksen keskellä synttärini lähestyvät ja sen mukana vuosi rakkaan Oulamme lähettämisestä ikuiseen uneen. Olimme koko perhe hyvästelemässä Oulan ja niinkuin moni muukin kaipaamme tätä rakasta, korvaamatonta Lumiturpaa edelleen niin paljon, että välillä ihan sattuu.


Timpan kuorsauksen yltyessä tajusin, että kello näyttää jo aika paljon. Hipsin tästä nyt nukkumaan, mutta loppuun täytyy laittaa vielä pari kuvaa meidän rakkaasta karvapallerosta ♥ Tämä suippokorvainen, papanapylly on loikkinut tiensä mun ja Timben sydämeen eikä se sieltä pääse mihinkään.

Pallero on kasvanut ihan hirveästi, mutta eipä ainakaan elä nälässä ;) Tämä 4 kuukautta vanha vipeltäjä ei syö porkkanaa, luistelee pitkin lattioita ja loikkii kuin saisi jatkuvasti sähköiskuja. Se on meidän Muru ♥

Timppa juhli tietysti omien sanojensa mukaan isänpäivää ja sai taas kerran herkullisen aamiaisen. Olen tullut siihen tulokseen, että passaan poikaystävääni ihan liikaa ja alan pikkuhiljaa odottelemaan vastapalveluksia! ;) Nyt lähden oikeasti nukkumaan ennenkuin innostun kirjoittamaan uutta romaania!

Jaksamista kaikille uuteen viikkoon! ♥

The night is darkest just before the dawn. And I promise you, the dawn is coming.

Kerrankin maanantai oli onnistumisensa puolesta positiivinen yllätys. Viime yö meni kauheiden painajaisten ja jatkuvan heräilyn merkeissä eikä tämän päivän lukujärjestys  (8-19 ) näyttänyt parantavan päivää yhtään. Tämän lisäksi illaksi oli vielä luvassa yksi kouluprojekti jonka uskoin saavani valmiiksi vasta aamun ensimmäisinä tunteina.

Kuitenkin kaikki meni paremmin kuin hyvin ja koulupäivä sujui omasta mielestäni kauhean nopeasti. Päästessäni kotiin huokaisin vain kaksi kertaa projektiosaamisen tehtävän perässä, mutta ennenkuin huomasinkaan oli oma osuuteni valmis.

En tiedä mitä voimapillereitä olen syönyt, mutta väsymys ei vaivaa vieläkään.

Tämän postauksen kuvat ovat viime lauantailta kun siskoni kävi pika vierailulla. Laurasta saatiinkin upeita kuvia, mutta omani eivät miellytä jostain syystä yhtään... 

Hiusten juuresta lähtevä sinisyys on kuitenkin omasta mielestäni ihana ja hiusten sävy onkin suorastaan jäätävä luonnon valon siihen osuessa. (Koulussa keltaisten ja oranssien loistelamppujen valossa hiukset eivät näytä miltään..) 

Odotan jo ihan hirveästi lunta ♥ Joka vuosi ensimmäiset maahan jäävät lumet tekevät upean fiiliksen eikä rakkauteni talveen katoa koskaan. Olen onnellinen, että saan asua maassa jossa talvi voi olla mitä upein ♥ 

Tänään oli muuten aivan kamala ilma ulkona ja sateessa ja tuulessa bussipysäkillä olin jo ihan märkä. Se ei kuitenkaan haitannut! Oikeasti mun täytyy ottaa kaikki irti nyt tästä positiivisuudesta koska tää ei ole ihan normaalia ;) 

Huomenna koulu alkaa taas aikaisin ja opiskelu jatkuu pitkälle iltapäivään. Koko loppuviikko on samaa rääkkiä koulun suhteen, mutta jos huominen sujuu edes puoliksi niinkuin tämä päivä niin voin olla tyytyväinen itseeni.

Pikkuhiljaa tässä alkaakin väsyttämään, vaikka niin hehkutin miten energiaa vielä riittää. Nyt voin kuitenkin mennä hyvillä mielin nukkumaan ja herätä kohta taas uuteen päivään. 

                 

Koulun pimeillä käytävillä kävely oli oikeastaan aika rentouttavaa. Tänään oli päivä kun ensimmäisen kerran oikeasti viihdyin uudessa koulussamme. 

Hyvää yötä ihanat, voimia tähän viikkoon ♥ :)