Pieni meriseikkailu

Viikko on vierähtänyt aivan liian nopeasti! Huomenna alkaa siis viimeinen lomapäiväni ja maanantaina tiukka koulutahti jatkuu taas. Täytyy myöntää, että olen viimeisen viikon ollut aika hermona eikä vapaa-aika ole tuntunut lähes ollenkaan rentouttavalta. 

Haluan kuitenkin palata vielä hetkeksi viimeviikonlopun pieneen meriseikkailuun äitini ja isäpuoleni sekä tietysti urhean merikoiramme kanssa ;) 

Olen kaipaillut useasti meren äärelle tämän helteisen kesän viedessä voimia ja toivonut pitkiä vapaita veneen kannella loikoillen ainoina ääninä laineiden liplatus ympärillä.

Valitettavasti jokaisella on omat arkihulinansa ja kolmivuorotyön haasteena onkin juuri saada vapaata samoille päiville perheen kanssa. Onneksi viime perjantaina pääsin kuitenkin matkaan mukaan ja pikkuinen reissumme voitiin aloittaa!

Valmistaudumme Indin kanssa juuri laiturilla tähän jännittävään seikkailuun ;) 

Auliina- venen valmisteluissa en osannut auttaa, joten nautimme Indin kanssa auringosta rannalla, äidin ja Ekin ahertaessa. 

Indistä huomasi, että merellä seikkailu oli tuttua puuhaa. Tämä sympaattinen karvapallo hyppi laiturilta veneeseen ja toisinpäin niin itsevarmasti, että voisin kuvitella sen asuneen veneessä jo vuosia ;) 

Vaikka olinkin innokkaasti lähdössä reissuun täytyy mun myöntää, että aluksi vähän jännitti! Olen kuitenkin niin harvoin mukana veneilemässä, että alusta loppuun tunsin itseni hyvin kömpelöksi ja vähän avuttomaksikin. Onneksi isäpuoleni Eki on erittäin hyvä kapteeni ja saaristolaivurikurssien konkari (eikä äitinikään hullumpi ole!) joten olin kokoajan hyvissä käsissä.

Tietysti perheeni myös viettää lähes kaiken vapaa-aikansa veneillen, joten veneily mahdollisuudet ovat erittäin hyvät myös minulle ( mutta kun ne tyhmät aikataulut... ;( )

Karvapallero koki varmasti olevansa aivan yhtä tärkeä veneen ohjaaja kuin itse kapteenikin. Indillä on veneessä oma paikkansa ja pikkumies istuikin rauhallisesti koko matkan ajan. 

Itse olin erittäin ylpeä kampauksestani, joka ei kyllä kuvissa ainakaan vakuuta minua yhtään :D Olen tainnut katsella itseäni taas vaaleanpunaisten lasien läpi sillä kuvittelemastani nutturasta on tämä kampaus kaukana. 

Merellä ei enää pärjännyt shortseissa, vaikka lämpötilat olivatkin korkealla ja myös pitkähihainen oli välttämätön tuulen tuivertaessa. Kylmä ei kuitenkaan tullut ja matkan ajan nautin täysillä kaikesta kauneudesta ympärilläni ♥

Saavuimme noin puolen tunnn matkaamisen jälkeen läheiselle saarelle. Aallokko oli reipasta ja suurin osa veneessä ottamistani kuvista olivat erittäin heilahtaneita.

Saarelle päästessämme oli kuitenkin vastassa upea näky ♥ Näistä upeista tyrskyistä olisi kuvia löytynyt ainakin kaksikymmentä lisää, mutta pyrin laittamaan mahdollisimman erilaisia kuvia kyseisistä kuohuista. Tietysti jokainen aalto oli erilainen, joten kuvien samanlaisuus ei toivottavasti ole niin häiritsevää :)

Auringonpaisteessa kimaltavat aallot...

Suurien aallokoiden tekemät seinämät..

Valkoisten kuohupäiden iskeytyminen rantaan..

Ja veden hiomat kivet... 

Naureskelin ennen reissuun lähtöä äidin kanssa käytyä keskustelua jonka lopuksi äiti sanoi vievänsä minut katsomaan aaltoja.

Hihittelin vielä Timpalle äidin hupsuutta luulla, että innostuisin aallokosta ja meren tyrskyistä enää samalla tavalla kuin kymmenen vuotiaana. Timppa tietysti heti totesi, että olisin varmasti haltioissani.

Niin minä olinkin.

Olisin voinut katsella meren pauhetta koko illan jos vain aurinko ei olisi laskenut. Huokailin ihastuksesta enemmän kuin pitkään aikaan ja tunsin ihanaa levollisuutta ja välillä myös haikeutta ja surumielisyyttä. Meri sai minut ikävöimään myös Irlantia.

Samalla ajattelin miten paljon huomaamattani on veden läheisyys ollut minulle aina erittäin tärkeää. OIemme aina eläneet lähellä merta ja ylipäänsä paljon veden äärellä. Veden läheisyyden tärkeys on korostunut näin aikuisena ja olen ehdottomasti varma siitä, etten voi elää kaukana metsän keskellä jos missään lähimailla ei ole jonkinlaista lätäkköä.

Purjeveineitä oli ihana seurata ja jotenkin satumaisen näköistä kun niin monet eri sinisen värit yhdistyivät veneiden ympärillä. 

Myös Indin seikkailuja tuli kuvattua paljon, mutta yritin parhaani mukaan karsia karvapalleron kuvia.

Voisin omistaa kokonaisen postauksen tälle koiruudelle, mutta tässä pieni tarina Indin seikkailuista.

Tämä hellyyttävä karvapallero hyökkäsi kohti aaltoja kuin suurinkin merikoira ja välillä mietimme mikä Indi oikein kuvittelee olevansa. Varmasti kukaan perheessämme ei usko Indin tajuavan olevansa koira tai ainakaan pieni sellainen.

Todennäköisesti se kuvittelee olevansa Suomenlapinkoira tai merihirviö. Joka tapauksessa kymmenen kertaa isompi kuin mitä todellisuudessa.

Saimme monet naurut seuraillessamme Indin hepuleita kun taistelu aaltoja vastaan kävi koiralle ylivoimaiseksi. Indillä tuntui olevan ongelmia ymmärtää, etteivät aallot jäisi kiinni, vaikka niitä kuinka jahtaisi.

Tietysti maantasolla riehuessa sattui turkkiin tarttumaan monenlaista möhnää  (kuten hiekkaa ja hämähäkin seittejä.) Ilmeisesti myös silmät saivat osumaa aalloista ja myös komeita hämähäkinseittejä sai siivota kuonosta lähtien.

Edes suoristusrauta ei auttaisi tähän meriveden kihartamaan, hiekkaiseen karvaan vaan saimme nauttia Indin merellisestä tyylistä.

Myöskään jalat eivät malttaneet olla paikallaan saatika suorassa edes kuvausten aikana vaan Indi pomppi ja hyppi miniraketin tavoin pitkin rantaviivaa. 

Myös kuviin tämä pikkuherra ehti tunkea päänsä. Ei kuitenkaan kokonaan, jotta kuvaa olisi voinut sanoa onnistuneeksi.

Äiti  on yksinkertaisesti vaan niin kaunis ♥

Seuraavana päivänä kotimatkalla suurimman osan matkaa viihtyi murunen sylissäkin ja yhdessä ihailimme vielä merimaisemia mun pöllöviltin sisältä. 

Reissusta jäi vain positiivisia ajatuksia ja odotan jo innolla seuraavaa reissua joka ehdottomasti järjestetään vielä tänä syksynä!  Syksyn väriloisto on kaunista aikaa ja tulen odottamaan sitä taas kerran innolla.

Huomenna juhlimme vielä äidin syntymäpäiviä ja se onkin minusta täydellinen pieni juhlapäivä vielä ennen arkea. Äiti on itse aina niin vaatimattomana omista syntymäpäivistään, mutta tällä kertaa siskon kanssa emme antaneet periksi vaan pienet herrkuhetket pidetään!

Haluaisin vielä kirjoittaa ennen kouluun menoa, mutta palailen taas kun kerkeän! Uskomatonta, että kohta on taas syyskuu!