Pieni meriseikkailu

Viikko on vierähtänyt aivan liian nopeasti! Huomenna alkaa siis viimeinen lomapäiväni ja maanantaina tiukka koulutahti jatkuu taas. Täytyy myöntää, että olen viimeisen viikon ollut aika hermona eikä vapaa-aika ole tuntunut lähes ollenkaan rentouttavalta. 

Haluan kuitenkin palata vielä hetkeksi viimeviikonlopun pieneen meriseikkailuun äitini ja isäpuoleni sekä tietysti urhean merikoiramme kanssa ;) 

Olen kaipaillut useasti meren äärelle tämän helteisen kesän viedessä voimia ja toivonut pitkiä vapaita veneen kannella loikoillen ainoina ääninä laineiden liplatus ympärillä.

Valitettavasti jokaisella on omat arkihulinansa ja kolmivuorotyön haasteena onkin juuri saada vapaata samoille päiville perheen kanssa. Onneksi viime perjantaina pääsin kuitenkin matkaan mukaan ja pikkuinen reissumme voitiin aloittaa!

Valmistaudumme Indin kanssa juuri laiturilla tähän jännittävään seikkailuun ;) 

Auliina- venen valmisteluissa en osannut auttaa, joten nautimme Indin kanssa auringosta rannalla, äidin ja Ekin ahertaessa. 

Indistä huomasi, että merellä seikkailu oli tuttua puuhaa. Tämä sympaattinen karvapallo hyppi laiturilta veneeseen ja toisinpäin niin itsevarmasti, että voisin kuvitella sen asuneen veneessä jo vuosia ;) 

Vaikka olinkin innokkaasti lähdössä reissuun täytyy mun myöntää, että aluksi vähän jännitti! Olen kuitenkin niin harvoin mukana veneilemässä, että alusta loppuun tunsin itseni hyvin kömpelöksi ja vähän avuttomaksikin. Onneksi isäpuoleni Eki on erittäin hyvä kapteeni ja saaristolaivurikurssien konkari (eikä äitinikään hullumpi ole!) joten olin kokoajan hyvissä käsissä.

Tietysti perheeni myös viettää lähes kaiken vapaa-aikansa veneillen, joten veneily mahdollisuudet ovat erittäin hyvät myös minulle ( mutta kun ne tyhmät aikataulut... ;( )

Karvapallero koki varmasti olevansa aivan yhtä tärkeä veneen ohjaaja kuin itse kapteenikin. Indillä on veneessä oma paikkansa ja pikkumies istuikin rauhallisesti koko matkan ajan. 

Itse olin erittäin ylpeä kampauksestani, joka ei kyllä kuvissa ainakaan vakuuta minua yhtään :D Olen tainnut katsella itseäni taas vaaleanpunaisten lasien läpi sillä kuvittelemastani nutturasta on tämä kampaus kaukana. 

Merellä ei enää pärjännyt shortseissa, vaikka lämpötilat olivatkin korkealla ja myös pitkähihainen oli välttämätön tuulen tuivertaessa. Kylmä ei kuitenkaan tullut ja matkan ajan nautin täysillä kaikesta kauneudesta ympärilläni ♥

Saavuimme noin puolen tunnn matkaamisen jälkeen läheiselle saarelle. Aallokko oli reipasta ja suurin osa veneessä ottamistani kuvista olivat erittäin heilahtaneita.

Saarelle päästessämme oli kuitenkin vastassa upea näky ♥ Näistä upeista tyrskyistä olisi kuvia löytynyt ainakin kaksikymmentä lisää, mutta pyrin laittamaan mahdollisimman erilaisia kuvia kyseisistä kuohuista. Tietysti jokainen aalto oli erilainen, joten kuvien samanlaisuus ei toivottavasti ole niin häiritsevää :)

Auringonpaisteessa kimaltavat aallot...

Suurien aallokoiden tekemät seinämät..

Valkoisten kuohupäiden iskeytyminen rantaan..

Ja veden hiomat kivet... 

Naureskelin ennen reissuun lähtöä äidin kanssa käytyä keskustelua jonka lopuksi äiti sanoi vievänsä minut katsomaan aaltoja.

Hihittelin vielä Timpalle äidin hupsuutta luulla, että innostuisin aallokosta ja meren tyrskyistä enää samalla tavalla kuin kymmenen vuotiaana. Timppa tietysti heti totesi, että olisin varmasti haltioissani.

Niin minä olinkin.

Olisin voinut katsella meren pauhetta koko illan jos vain aurinko ei olisi laskenut. Huokailin ihastuksesta enemmän kuin pitkään aikaan ja tunsin ihanaa levollisuutta ja välillä myös haikeutta ja surumielisyyttä. Meri sai minut ikävöimään myös Irlantia.

Samalla ajattelin miten paljon huomaamattani on veden läheisyys ollut minulle aina erittäin tärkeää. OIemme aina eläneet lähellä merta ja ylipäänsä paljon veden äärellä. Veden läheisyyden tärkeys on korostunut näin aikuisena ja olen ehdottomasti varma siitä, etten voi elää kaukana metsän keskellä jos missään lähimailla ei ole jonkinlaista lätäkköä.

Purjeveineitä oli ihana seurata ja jotenkin satumaisen näköistä kun niin monet eri sinisen värit yhdistyivät veneiden ympärillä. 

Myös Indin seikkailuja tuli kuvattua paljon, mutta yritin parhaani mukaan karsia karvapalleron kuvia.

Voisin omistaa kokonaisen postauksen tälle koiruudelle, mutta tässä pieni tarina Indin seikkailuista.

Tämä hellyyttävä karvapallero hyökkäsi kohti aaltoja kuin suurinkin merikoira ja välillä mietimme mikä Indi oikein kuvittelee olevansa. Varmasti kukaan perheessämme ei usko Indin tajuavan olevansa koira tai ainakaan pieni sellainen.

Todennäköisesti se kuvittelee olevansa Suomenlapinkoira tai merihirviö. Joka tapauksessa kymmenen kertaa isompi kuin mitä todellisuudessa.

Saimme monet naurut seuraillessamme Indin hepuleita kun taistelu aaltoja vastaan kävi koiralle ylivoimaiseksi. Indillä tuntui olevan ongelmia ymmärtää, etteivät aallot jäisi kiinni, vaikka niitä kuinka jahtaisi.

Tietysti maantasolla riehuessa sattui turkkiin tarttumaan monenlaista möhnää  (kuten hiekkaa ja hämähäkin seittejä.) Ilmeisesti myös silmät saivat osumaa aalloista ja myös komeita hämähäkinseittejä sai siivota kuonosta lähtien.

Edes suoristusrauta ei auttaisi tähän meriveden kihartamaan, hiekkaiseen karvaan vaan saimme nauttia Indin merellisestä tyylistä.

Myöskään jalat eivät malttaneet olla paikallaan saatika suorassa edes kuvausten aikana vaan Indi pomppi ja hyppi miniraketin tavoin pitkin rantaviivaa. 

Myös kuviin tämä pikkuherra ehti tunkea päänsä. Ei kuitenkaan kokonaan, jotta kuvaa olisi voinut sanoa onnistuneeksi.

Äiti  on yksinkertaisesti vaan niin kaunis ♥

Seuraavana päivänä kotimatkalla suurimman osan matkaa viihtyi murunen sylissäkin ja yhdessä ihailimme vielä merimaisemia mun pöllöviltin sisältä. 

Reissusta jäi vain positiivisia ajatuksia ja odotan jo innolla seuraavaa reissua joka ehdottomasti järjestetään vielä tänä syksynä!  Syksyn väriloisto on kaunista aikaa ja tulen odottamaan sitä taas kerran innolla.

Huomenna juhlimme vielä äidin syntymäpäiviä ja se onkin minusta täydellinen pieni juhlapäivä vielä ennen arkea. Äiti on itse aina niin vaatimattomana omista syntymäpäivistään, mutta tällä kertaa siskon kanssa emme antaneet periksi vaan pienet herrkuhetket pidetään!

Haluaisin vielä kirjoittaa ennen kouluun menoa, mutta palailen taas kun kerkeän! Uskomatonta, että kohta on taas syyskuu!

Pöllöilyä

Koen olevani erittäin tarkka siitä minkälaisia esineitä meillä saa olla näytillä. En voi vastustaa pientä tilpehööriä silloin tällöin, mutta tähän asti jokainen hetkellisesti hyvältä tuntunut hankinta on päätynyt kaapin perille pölyyntymään. 

Tällä kertaa hetkenhuumassa päätyi ostoskoriini tämä superhalpa torkkupeitto joka omaan silmääni näyttää (näin kauniisti sanottuna) jonkun tarhassa käyvän taaperon päiväunipeitolta. 

En vaan voi sille mitään, että joka kerta nähdessäni nämä sympaattiset pöllöt vilisee silmissäni sydämiä ja intopiukeana kietoudun toukkamaiseksi olennoksi tuon aivan liian pehmeän ja mukavan viltin sisään.

Viimeisten kuukausien aikana olen huomannut keränneeni salakavalasti myös univelkaa ja viimeksi päästessäni töistä ja tullessani kotiin tämä petollinen viltti vei minut mukanaan unimaailmaan. Nämä viattomilta näyttävät pöllöt saavat silmät sulkeutumaan nopeammin kuin vahvin unilääke ja 20 minuutin päiväunet venyivät kahteen tuntiin. (Ups...)

Mutta kuka voisi vastustaa näitä suloisia, suurisilmäisiä pöllöjä?! Tässä koulujen alun lähestyessä alkaa itsekkin tuntea itsensä vähän pöllöksi eikä se viimeinenkään aivosolu haluaisi millään skarpata.

 Tätäkin höpönlöpöä kirjoitellessa olen hivuttautunut lähemmäs kyseistä vilttiä ja nyt se jo mukavasti lämmittää kipeitä hartioitani. Peitto on ollut jo yhden yön reissussakin kun vietin mukavan päivän äitin ja Ekin kanssa veneillessä.

Sivuvaikutuksena kaikesta tästä pöllöilystä on selvästi muodostunut vähän sotkuinen tukka, sekä jatkuvasti hämmästyneet, pallomaiset silmät.

 Normaali hymykään ei selvästi enää onnistu vaan olen vienyt pöllöilyn seuraavalle tasolle. (Kuola suupielestä enää puuttuu..)

Koen edelleenkin olevani tarkka siitä miten kotonamme voi sisustaa, joten tämä suloinen pöllö viltti ei ole saanut omaa paikkaansa sohvalta vaan se on viimeisen viikon liikkunut reippaasti paikasta toiseen sen mukaan missä satun itse sillä hetkellä viettämään päiväuniani.

Pöllöjä ei koskaan voi olla liikaa (eikö?) joten myös opiskeluintoani ovat siivittämässä nämä värikkäät pallosilmät.

Näin loppuhuipennuksena olen vähän huolestunut siitä, että saan näinkin paljon kerrottavaa hölmöstä viltistä. Vielä huolestuttavampaa on kuitenkin se miten paljon hölmö viltti vaikuttaa myös muhun!!

No hei vitsi vitsinä. Taidan poistua nyt takaisin päiväunille ja odottelemaan parempaa päivää blogin kirjoitukselle. Asiaa on  taas niin paljon!!

Ihania päiväunia ♥

Meidän koti ♥

Niinkuin viimeksi kirjoitellessani mainitsin on tämän päivän postauksessa vähän kuvia meidän kodista ja tämänhetkisestä sisustuksesta. 

Elokuun ensimmäinen päivä minulla tuli tasan vuosi eloa näiden kauniiden seinien sisällä ja sen lisäksi, että vuosi on mennyt erittäin nopeasti on koti ehtinyt näyttää sekä hyvät, että huonot puolensa. 

Olen erittäin ylpeä kotini kahdesta hirsiseinästä jotka pienellä maalilla ovat saaneet nykyaikaisen ilmeen. Hirret ovat kotini alkuperäistä seinää, joten niille tulee iäksi tänä vuonna jo yli sata vuotta. 

Liloja kynttilöitä minulla ei enää ole, mutta tekstitaulu ja lyhty uunin päällä ovat edelleenkin. Uunin päälle on kertynyt myös hieman muitakin asioita, mutta ennen koulun alkua aion tehdä reippaan suursiivouksen ja valmistella uunin talvikäyttöön. Tänä talvena aion nimittäin kokata paritkin herkut juuri tuota uunia käyttäen. 

Tummat puukalusteen keittiössä, sekä valkoiset röyhelöpäälliset luovat myös keittiöön ripauksen romantiikkaa. Jos asuisin yksin näyttäisi kotimme vielä enemmän naisellisia ja romanttisia piirteitä, mutta vielä olen pysynyt pienissä yksityiskohdissa. 

Sohvalle on pikkuhiljaa kertynyt vaaleita kauniita tyynyjä ja seuraavaksi onkin keskustelun aika siitä minkävärisiä tyynyjä tuomme kaiken tämän mustan ja valkoisen joukkoon. Olen yrittänyt hyväksyä Timon toiveita ja pitää kodin mahdollisimman "neutraalina", jotta molemmat kokisivat sisustuksen mieluisaksi, mutta nyt alan kyllästyä tähän kaikkeen mustavalkoisuuteen. Tämä koti tarvitsee väriä!

Porvoossa käydessämme saimme vihdoinkin uudet oven nupit tähän minulle rakkaaseen hemnes- lipastoon. Viime kesänä jo ihastelin erivärisiä söpöjä nuppeja, mutta ilman uuden kodin sisustuksen tietämistä en uskaltanut tehdä näin tärkeitä päätöksiä ;) 

Oikeasti nämä nupit olivat ainoat joissa pääsimme samalle aaltopituudelle Timpan kanssa. Sovimme, että molemmat saavat omat suosikkivärinsä kunhan tyyli on sama ja ylhäällä näette lopputuloksen. ( Seurustelen ehkä maailman vaikeimman miehen kanssa vai onko kukaan kokenut sisustuksessa näin monia kompromisseja miehen takia? ;)

Viikonloppuna nautitut pitkät aamiaiset sängyssä ovat kuuluneet meidän elämään aina kun mahdollista, joten myös tarjotin on ollut pitkään etsinnässä. Ei ollut yllätys, että Porvoosta saimme haluamamme.

Olohuoneesta on puuttunut jo pidemmän aikaa kello. Harkitsimme ensin seinäkelloa niinkuin keittiössäkin, mutta ihastuimme molemmat tähän herätyskellon tyyliseen, sympaattiseen pöytätason kelloon. 

Vuoden aikana kotimme on paljastanut kylmät lattiansa talvella ja aina villasukkien unohtuessa on kylmä laminaatti palelluttanut varpaani. Kesä on ollut oikea koettelemus kuumine päivineen eikä kotimme ole helteillä viilentynyt siedettäväksi edes yöaikana vaan viileät suihkut aamuyöllä, sekä unettomuus ovat saaneet meidät kiroamaan tätä vanhan talon epäkäytännöllisyyttä moneen otteeseen.

Kotimme ei ole ikinä kesän aikana täysin pimeä suurien ikkunoidensa takia, mutta ei myöskään koskaan ahdistavan synkä, koska kynttilöiden valaistessa kaunista kotiamme talven rankimman kaamoksen aikaan tuo koti minulle parasta lohtua ja turvaa. Varsinkin jos saman aikaisesti saan nauttia kupillisen minttukaakaota rakkaan kainalossa. 

Kotimme ei ole ydinkeskustassa, mikä on minusta aivan mahtavaa, mutta emme kuitenkaan ole kuin kilometrin päässä kauppakeskuksesta. 

Kodissamme on vahvat seinät ja meillä on jännittävä vintti joka pitää sateen melun ja ukkosen pauhun aina meidän kuuloetäisytemme ulkopuolella.

Rakastan kotiamme ja sen suurta pihaa. Omenapuita ja grillauspaikkaa. Rakastan portaita ja aitaamme, joka pitää ulkopuoliset poissa. 

Olen edelleenkin onnellinen tästä kodissa ♥ 

"Under the same sky dreaming the same direction."

Mun on pakko hehkuttaa sitä miten moni odottamani asia on toteutunut tänä vuonna! Ensinnäkin olen käynyt Irlannissa, viettänyt aikaa ihanien ihmisten kanssa ja käynyt mökillä. Kesä on tietysti taas kerran ollut täynnä työtä ja kieltämättä myös stressiä ja välillä myös murheitakin, mutta silti olen saanut kokea taas yhden ihanan päivän ja tällä kertaa Porvoossa! 

Viime perjantaina 15 päivä oli parisuhteemme vuosipäivä ja Timpan ehdotuksesta vietimme iltapäivän tässä kesän suosikki kaupungissani. Kirjoittelin viimekesänäkin kyseisestä kaupungista ja täytyy sanoa, että rakastuin siihen entistäkin enemmän.

Viime kesään verrattuna huomasin, että vanhakaupunki oli jo siirtynyt syysmallistoihin eikä yksikään kauppa näyttänyt samalta kuin viimekesänä. Upea valikoima ja kauniit maisemat saivat mut huokailemaan ihastuksesta ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta tällä reissulla huomasin syksyn oikeasti olevan jo ihan lähellä. 

Ihmisiä ei myöskään ollut liikenteessä samalla tavalla kun keskikesällä (jos japanilaisia tai/ja kiinalaisia ei lasketa.) joten kävely tutuilla kaduilla oli miellyttävää lämpöisestä ilmasta  huolimatta.

Rakastan vanhan kaupungin "lapsellisuutta." Kuka voisi olla stressaantunut ja huonotuulinen pastellitalojen loiston keskellä. Tai miten voisi esittää välinpitämätöntä kun jokaisen putiikin rappusilla on jännittävää hipelöitävää.

Olin positiivisesti yllättynyt Timpan käytöksestä reissussa. Timppa ei yleensä innostu mun hössöttämisestä ja häsläämisestä, mutta melkein samalla tavalla Timppa ihasteli tätä upeaa kesäkaupunkia mun kanssa.

Oli myös ihanaa todeta, että molemmat meistä voisivat kuvitella asuvansa Porvoossa. Yleensä kaupunki ihastuksemme eivät nimittäin kohtaa ja toisinaan olen myös pelännyt ettei Timo halua ikinä pois Kotkasta (toisin kuin minä.) En näe mahdottomaksi sitäkään, että vuosien päästä perustaisimme perheen Kymenlaakson seudulle, mutta rehellisesti toivoisin kaupungin olevan joku muu.

Oli  muuten erittäin hyvä asia ettei jokainen  putiikki ollut täynnä samoja juttuja kun viime kesänä sillä todennäköisesti kotiin olisi lähtenyt puolet enemmän tavaraa (vaikka näin jälkikäteen tuntuukin, että kaikki tarvittava saatiin.)

Tällä reissulla huomasin ajattelevani monista muistakin asioista positiivisemmin. Olen aina tykännyt mukulakivi teistä, mutta viimekesänä vielä kauhistelin sitä miten vaikeaa pyörällä olisi liikkua noilla vanhoilla kaduilla kivien tehdessä epämukavia pomppuja. Tänä vuonna huomasin ikävöineeni noita ihania epätasaisia teitä. Mukulakivet ovat loppujen lopuksi ainoa oikea pohja tälle kaupungille (tai sen osalle.)

Sain jo Timpan lupaamaan, että vierailemme Porvoossa talvikaudella ja jos tulee paljon lunta tulemme ihastelemaan Porvoon joulua ♥ (Romanttinen Jenni on taas vauhdissa vaaleanpunaisten sydämiensä kanssa.)

Taas kerran kehuin kaduille panostettuja yksityiskohtia. Eikö olisi ihan siistiä jos itsekkin alkaisi koristelemaan kotia ihanilla ja erikoisilla jutuilla? (Katosta roikkuvia tuoleja sekä muuta yhtä käytännöllistä. )

Monet putiikkien  sisäänkäynnit olivat vielä täynnä kukkasia ja meidän molempien lempparikauppa taisi olla Vanilla Home. (Tai ainakin sieltä löysimme eniten kiinnostavia juttuja.)

Koko Porvoon vanhakaupunki tuli kierrettyä yllättävän nopeasti (mitä muuta kahdelta malttamattomalta pitkäkoivelta voi odottaa?)

Pitkän kävelyn jälkee osasi Timppa vielä yllättää viemällä mut lepuuttamaan jalkoja Porvoon paahtimolle. 

Tilat olivat erittäin miellyttävät sisältä ja ulkona terassilla jokimaisemassa vasta pystyikin rentoutumaan. Huokailin ihastuksesta istuskellessani hetken aikaa yksin terassilla Timpan hakieassa meille juomia. 

Ostoksetkin sai hetkeksi pois käsistä.. (Niin enhän mä niitä kantanut..)

Yhteisiä vuosia kertyy tottakai kokoajan lisää ja toivon niistä jokaisen olevan yhtä ihana. Tietysti jokaisena vuonna se tärkein lahja mulle on meidän yhteinen aika. Olisin voinut jatkaa yhteistä aikaa koko viikonlopun ja sen ylikin, mutta toisaalta yksi erityinen päivä saa arvostamaan sitä toista ja sen toisen ihmisen aikaa vielä enemmän. 

Kukkia ei Timppa mulle tänä vuonna ostanut, mutta tuo vaaleanpunainen pupu on ehkä söpöintä ikinä! (tässä kohtaa mulla on kerrostalon kokoiset sydämet silmien tilalla!) 

Tänään töissä säikähdin huomatessani, että ikävöin Timoa, vaikka juuri viimeksi aamulla nähtiin. Mun mielestä se on kuitenkin ehdottomasti positiivinen asia. Näin kolmen vuoden jälkeenkin toinen voi vielä saada mut hymyilemään suupielet korvissa ja niin toivottavasti on vielä kolmenkymmenen vuoden päästä. 

Nyt nää mun vaaleanpunaisten lasien läpi kirjoitetut hömpötykset loppuu ja ensikerralla kirjoittelen taas jostakin realistisesta ja masentavasta arkihässäkästä jossa Timppa ei suostu viemään roskia eikä " ikinä" ostamaan kukkia ;)

Loppuun vielä meidän uudet kengät ♥ (Intersport taisi sittenkin olla se Timpan lemppari kauppa.)

Voin jo etukäteen kertoa, että seuraavalla kerralla kirjoittelen meidän sisustuksesta ja kodin lemppariasioista. Huomasin nimittäin tuossa pari viikkoa sitten, että vuosi tässä kodissa on jo ehtinyt kulua ja siitä noin puolet yhdessä asumista. 

Nyt kuitenkin ihanaa viikon jatkoa kaikille! :) 

Ps. Alhaalla linkki viime kesän Porvoon reissuun.) 

http://readheads-daydream.blogspot.fi/2013/08/kaunis-porvoo.html