The atmosphere is so tense

Viimeisen kahden päivän aikana kaikki on ollut  todella hektistä. En ole osannut toimia normaaleissa arkirutiineissa rauhallisesti vaan toiminut asenteella "kaikki tänne nyt ja heti!"

Normaalisti jaan pyykin pesun, ruuan laiton sun muun yleiseen siisteyteen liittyvät asiat omiin päiviinsä. Pyykit ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja yleinen siivous maanantai, tiistai ja perjantai (okei vähän viikosta riippuen.) Tällä viikolla kuitenkin olen jättänyt kokonaan perjantain pois mun arkijutuista. Kaikki on siis pitänyt tapahtua samana päivänä (Pyykit, yleinen siivous, ruoka jne..)

Ihan naurettavaa sinänsä. En mä ole huomenna aamulla herätessäni kipeä eikä mua rajoita huomenna mikään fyysinen este. Silti olen painanut tukka putkella ja koittanut pitää kaikki pikkuriikkisetkin jutut tarkassa aikataulussa (vaikka seuraavana päivänä ne on kuitenkin pitänyt siivota uudestaan.)
Kaikki tämä johtuu vaan siitä, että stressaan niin paljon huomisesta! Mulla on siis tosi hyvä olla, mutta oon vaan aina sattunut olemaan turhasta stressaava, neuroottinen sätkyjalka. Niinpä huomenna mikään organisointia vaativa asia ei varmastikkaan onnistu. Mä lasken vaan tunteja siihen kun pitää olla lentokentällä ja valmiina reissaamaan Tanskan kautta Suomeen! (Mun laukku muuten painaa liikaa, eli tavaraa pois)

Mä oon miettiny tässä tän illan koko mun aikaa Irlannissa. Ensinnäkin on ihan käsittämätöntä, että nyt on JOULU. Siis se Joulu mikä tuntui alussa niin kaukaiselta. Kaikki ne kauniit lämpimät päivät ja tutustuminen Idan kanssa tuntuu joltain viimevuoden jutuilta. Kaikki se ikävä mitä en aluksi osannut yhtään hallita (Joo ketä mä huijaan! Opin vasta ton Suomen pikavisiitin jälkeen hallitsemaan sitä.)
Juttelin Idan kanssa tossa ja tällä hetkellä rehellisesti mulla on suuri tarve päästä kotiin. Mä tarvitsen lomaa. Mä tarvitsen maiseman vaihdosta ja oman piirin mun ympärille paijaamaan päätä ja sanomaan kuinka reipas tyttö oon ollu. (Ei nyt ihan kirjaimellisesti.)

Suomen reissu tekee mulle pelkästään hyvää ja mikä parasta, kun tulen takaisin Irlantiin pääsen vihdoinkin selvyyteen siitä mitä mä haluan. (Niin mä toivon!)
Mä odottelen jo jännityksellä näkeväni kevättä, vaikka se tuntuukin tällä hetkellä niin kaukaiselta ajatukselta. Tosin niin se joulukin piti olla kaukana edessä ja hups vaan täällä se jo on!

Yhtään liioittelematta ihastuin ja kiinnyin Dubliniin heti mun ensimmäisenä viikonloppuna täällä. Mulla oli niin paha ikävä, mutta silti koko kaupunki vaan puristi mut syleilyynsä ja jokaisessa kadun kulmassa mun silmät vaan kiilteli täynnä unelmia ja mahdollisuuksia mitä tää kaupunki pystyy mulle tarjoamaan. Alkuihastus on muuttunut selväksi rakkaudeksi ja olen entistä kiintyneempi kaupunkiin. Huomenna lähtiessäni pois mulla tulee olemaan ihan samanlainen olo kuin joka kesä kun pitää lähteä pois mökiltä ja tietää kesän olevan ohi ja mökille pääsee seuraavan kerran vasta seuraavana kesänä.

En voi tarpeeksi korostaa sitä, että tää ei ole ollut mitään lomailua. Töitä on tehty enenmmän kun normaalisti kotona ja työtunteja kertyy ihan helposti yli 40 joka viikko. (Muistakaa palkka!) Työssä tarvittava organisointi kyky, maltillisuus ja tasapainoinen käytös eivät aina tule luonnostaan kun takana on huonosti nukuttu yö tai tieto ongelmasta kotona Suomessa. Silti on kokoajan poissa siitä omasta elämästä. Kaikki ne "oikeat asiat" on jääneet kotiin odottamaan eikä mun tarvitse ratkaista tai kohdata niitä ennenkuin tulen pois täältä. Opiskelupaikan stressaus, asunnon vuokra sekä muut laskut ovat täysin poissa mun päästä ja mitä kauemmin olen Irlannissa sitä enemmän osaan sitä arvostaa.

Viimeiset kaksi päivää tosiaan täällä on ollut hirveä keli. On satanut tai muuten vain ollut erittäin synkkää. Normaalisti täällä ei sellaista ole! Siis joo sataahan täällä silloin tällöin, mutta tää pimeys ja synkkyys tekee mun kotiin pääsystä vielä paremman. Otan vaan niin osaa kaikille ketkä kärsi tänä vuonna vaihteeksi Suomen syksystä. En mä edes muistanut miten kamalaa synkkyys on ja meillä sitä on ollut vasta kaksi päivää. Suomi tulee aina olemaan mun ykkösmaa jollain tasolla. En mä siellä välttämättä aio koko elämääni asua, mutta silti vahva tunneside tulee aina olemaan. (Tähän varmasti suurimpana tekijänä perhe).

Kuitenkin on tosi hämmentävää kun itselleen on muodostunut tunneside maahan tai pikemminkin kaupunkiin jossa ei ole loppujen lopuksi ehtinyt viettämään aikaa kun neljä kuukautta. Silti noin kuukausi sitten olin jo valmis etsimään asuntoa täältä ja suunnittelemaan opiskelupaikan hakua. (Mun unelmat kaatu siihen kun kurkkasin kuinka arvokasta opiskelu täällä onkaan. Vahvasti opintolainaa vastaan olevana tämä ratkaisu ei siis käy päinsä.) Pari ihanaa jo vinkkasikin, että Uusi-Seelanti olisi hyvä vaihtoehto jos haluaa opiskella ulkomailla. Harmi vaan, että mulla on ne tunteen Dublinia kohtaan ja Dublinissa mä haluan olla.

Tässä vedetään niin kahteen suuntaan kuin olla ja voi. Suomi vai Irlanti. Eihän vielä ole ratkaisujen aika, mutta on vaan edelleenkin niin hämmentävää, että todella mulle muodostui näin voimakkaat tunteet Dubliniin. (Olen ylitunteellinen ihminen, tää olis pitäny jo tajuta!) Mun perhe on mulle kuitenkin aina etusijalla, joten enhän mä voi olla niistä loppuelämääni erossa aina neljää kuukautta kerralla! (Rakkaita vaan tarvitsee <3)
Tän kirjoituksen idea tais siis olla vaan hämmennys, koska en taaskaan saanut tästä mitään loistavaa ratkaisua keksittyä. Kuitenkin  nyt lähden stressailemaan ja suunnittelemaan vähän lisää ja odottelemaan, että pääsen sinne kotiin kauniiseen lumimaahan<3 (Teen heti ensimmäisen lumienkelin kun pääsen ulos lentokentältä!)
Huomenna illalla se lento lähtee ja lauantaina mä oon jo siellä!
Hyvää yötä murut, älkää te stressailko ;)