Suomessa se ankea syksy tuntuu välillä niin ylitsepääsemättömän rankalta ettei tiedä miten jaksaisi puristaa itsestään enemmän irti. Kotona kuitenkin oli ihanaa koulu tai työpäivän jälkeen sytyttää kynttilät ja kuunnella hyvää musiikkia ja kääriytyä viltin alle herkuttelemaan.
Täällä mun on noudatettava tiettyjä rutiineja ja niistä rankin on tällä säällä poikien hakeminen koulusta.
Ihan kun ne jätti kokoset vesipisarat kasvoilla ja märät vaatteet ei olisi tarpeeksi, mutta sen lisäksi sulla on siinä ympärillä kolme märkää, kiukkusta ja väsynyttä poikaa. (Nää säät kiitos pois nyt!)
Viime viikonloppu oli kuitenkin tosi kiva!
Valitettavasti mun kameran Usb- johto ei toimi ja en saanut kun osan kuvista koneelle. Pitää siis oikeasti hommata nyt se uusi johto.
Joka tapauksessa me lähdettiin Idan kanssa viime Lauantaina yhdeksän jälkeen kohti juna-asemaa. Melkein koko viikon ennen tätä reissua meillä oli Idan kanssa aika kireät välit johtuen mielipide-eroista. Mä olisin halunnut lähteä isompaan kaupunkiin ja vähän kauemmas, mutta Idan mielestä olisi parempi pysyä lähempänä.
Yllätys, yllätys mä annoin periksi ja suunnitelmat Waterfordiin alkoi. (Hahaa onneks sain ees vaikuttaa mihin lähikaupunkiin mennään!)
Kaiken maailman sähläyksen ja typerän kiukuttelun jälkeen me saatiin kaikki matka järjestelyt hoidettua ja päästiin lähtemään.
Siitä alkoi hyvä reissu!
Me saatiin aivan mahtava hotelli huone ja maksettiin tosta tosiaan 20 euroa molemmat! Mikään ei oikeesti oo tärkeempää kun se, että saa nukkua siistissä huoneessa ja pehmeässä sängyssä. Meillä oli myös oma kylpyhuone!! (En pääse ikinä yli siitä Belfastin hostellista, jossa oli yleisvessa ja jotain torakan tapaisia vilisteli lattialla..)
Meillä on reissulta niin monta mahtavaa videota, että ei varmaan enää ikinä onnistuta viettämään yhdessä yhtä hauskoja hetkiä.
Tää mesta joka kuvassa näkyy on koulu. Siis kyllä! Tenknologian opiskelijat viettää päivänsä näissä upeissa rakennnuksissa. Oon niin kateellinen! Kyllä mullekkin kelpaisi pitkät kivi käytävät, vanhanaikaiset luokka huoneet ja valtava kaunis kirjasto! (Onhan tuolla uusittu sisätiloja en mä hölmö oo ;) Ei vaan oo reilua, että jotkut pitää tän näköstä koulua ihan normaalina.
Koko kylä oli muuten tosi siisti ihan senkin takia, että kaikkialla oli pelkkkiä opiskelijoita! Oikeesti tänne vois lähteä kaveriporukalla vaan bilettämään. (Vaikkei tota kylää ikinä osais ulkonäkönsä perusteella pitää minään bile-mestana)
Kiinnostavia yksityiskohtia. (Kiroan ton Usb-johdon tässä kohtaa. Mulla olisi ollut niitä upeita yksityiskohtia aika lailla..)
Niinkuin aina, meille kahdelle ruoka on maailman tärkein asia, joten syöminen ennen shoppailua. (muahaha, mitä shoppailua?!)
Tollanen "kevyt" brunssi.. Mä en vaan ikinä totu siihen, että sipsejä tungetaan joka aamupalan kanssa! Miksi? Tässä annoksessa sipsejä oli tollanen asiallinen kulho, mutta normaalisti puoli lautasta peitetään sipseillä. Näihin ruokailutottumuksiin ei vaan ikinä totu. (Kiloja silti kertyy!)
Jotta aikuiset pääsevät shoppailemaan niin lapset jätetään leikkiparkkiin. Löydän käytävältä leikki koiran ja olen onnellinen koko loppu päivän. Idalla on helppoa.
Kasvoin äkkiä aikuiseksi ja kiiruhdettiin pubiin. Niinkun yleensäkin näin kolmen viikon ajan alkoi tuolloinkin satamaan ja pubi oli loistava paikka kuluttaa aikaa ennen sitä "oikeaa illan viettoa."
Toi ensimmäinen teksti on vaan niin paras, että oli pakko ikuistaa se ja laittaa tänne.
"Don't worry about what people think, they don't do it very often."
Ensimmäisen kerran mä näin Idan oikeasti surullisena. Siis koti-ikävä surullisena. Waterford on kuuluisa noista opiskelijoiden bileistä ja tietysti me nähtiin suurimmaksi osaksi sitä omaa ikäluokkaa. Jotenkin se toisten nuorien halailu ja kuulumisien vaihto teki meidät tosi surullisiksi.
On täällä tosi siistiä joo juhlia, mutta me ollaan nyt juhlittu kohta se puoli vuotta. Me molemmat kaivataan sitä oikeaa juhlimista. Ystävien näkemistä, tanssimista kavereiden kanssa, kuulumisien vaihtamista ja ihan vaan niitä samoja tuttuja naamoja. On meillä kivaa Idan kanssa, muttei mikään voita sitä kun pääsee Kotkan seurahuoneelle halimaan jokasta vastaan tulevaa tuttua <3 (Nyt lopetan tän angstaamisen, koska mä TIEDÄN, mulla on seuraava loppu elämä aikaa katella niitä ihania naamoja xD)
Tässä kaikki mitä mun illasta tarvii kertoa.. Olin ihan liian onnellinen.
Tosta illasta jäi niin mahtavia muistoja! Ihan odottamattomista ja vaatimattomista reissuista saattaa tulla niitä parhaita. Meillä ei ollut minkäänlaisia erityisiä odotuksia tältä illalta, mutta silti koko viikonloppu oli ihan täydellinen.
Aamulla en ollut ihan niin onnellinen. Koko O2-käytetty (mun puhelimen saldo siis tyhjä) Päätä särki ja herättiin Idan kanssa just ja just ennen kun siivooja tuli ovesta sisään.
Meidän pelastukseksi vieressä oli tää siisti jenkki-ravintola.
Suunnitelma oli hyvä, mutta ylemmässä kuvassa näkyvä auringonpaiste kesti tasan sen ajan kun oltiin tuolla sisällä ja sen jälkeen puhkes naurettava myrsky. (Irlanti ja irlannin säät!!)
Ida kauhistui kun otin kuvia vain kaikesta synkästä. Pah toi rakennus on toiminut vankilana, joten kai mua nyt kiinnostaa ne synkät asiat!
Tuolta siirryttiin sitten juoksu jalkaa TAAS syömään. Yritin ikuistaa kivoja kuvia matkalta, koska oikeesti noi kadut vaan oli niin kauniita. Ihana joki virtasi pienen kylän läpi ja ne värikkäät suloiset talot, ihanaa...
Valittiin herkuttelu paikaksi edellisen illan paras pubi "Kazbar" Tunnelma oli ihana ja toi pubi on sellanen paikka mihin voisin ehdottomasti mennä uudestaan, vaikka parin vuoden päästä!
Ruokaa vaan taas nassuun. Oon niin kärsivän näkönen, en voi uskoa, että oikeesti näytän tolta :D
Mulla oli tietysti vielä läksyjä tekemättä ja pähkäiltiin niitä Idan kanssa. Voin sanoa, että tää toka englannin tunti meni paljon helpommin kun en enää jännittänyt niin paljon ja ihmiset alko jo juttelemaan keskenään paljon vapaammin. Kaikki on aluksi aina niin vaikeaa. (Läksyjen määrä triplaantui eikasta tunnista, joten mulla on kyllä joka päivälle ihan riittävästi läksyjä.)
Ollaan muuten huomattu varsin masentava asia Idan kanssa täällä Irlannissa. Yleisesti kaikki ihmiset on tosi ihania ja mukavia ja tuntematon ihminen saattaa alkaa puhua ihan missä tahansa. Kuitenkin aina kun kerrotaan meidän työstä ja palkasta ihmiset tuomitsee ja suurin osa jopa moittii meitä.
"Kuka noin pienellä palkalla suostuu tekemään tollasta työtä?" ja "Sä oot koulutukseltasi hoitaja?! Tajuutko sä yhtään millanen palkka sulla on sun omissa oikeissa töissäsi?" Ärsyttävintä on, että jotkut ihmiset oikeasti pitää meitä niin tyhminä, että alkaa tarjoamaan apua oman vuokra-asunnon etsimisessä. Siis ihankun me muka vain tyhmyyttämme oltaisiin perheessä töissä.
Toinen asia mistä aina oman ikäiset jankuttaa on: "Miten te ootte Irlantiin eksynyt? Menkää Austraaliaan." No kai me nyt sinne oltaisiin menty jos haluttaisiin?! Austraalia käy mulle lomakohteena ja asuin paikkana vain jos saan mun erittäin läheisen ihmisen sinne mukaan. En varmana lähde tälläisenä koti-ikävä ihmisenä yhtään kauemmas!
On tosi ärsyttävää kun samaa saarnaa saa aina kuunnella. Pahinta vielä on, että aletaan aina miettimään Idan kanssa, että miksi me oikeasti tehdään tätä?!
Tulee ne hyvätkin puolet esille aina välillä, mutta mä ihan oikeesti keksin kohta taas jonkun uuden tarinan itestäni, koska en jaksa tota samaa au pai- jauhantaa joka kerta kun ollaan ulkona.
Torstai on kuitenkin jo melkein ohi ja taas ne viikon parhaat päivät on lähellä!
Meillä olisi viikonlopuksi hirveesti aktiivista toimintaa, mutta mä luulen, että joudun luopumaan tänä viikonloppuna monesta kivasta jutusta.
Ens perjantaina kuitenkin Suomeen!! Niin ihanaa, koti, koti, koti <3
Sit tuleekin taas pidempi jakso täällä, joten otan kaiken tästä Suomen-reissusta irti, vaikka vähän pätkinä se kotona olo meneekin.
Kuitenkin ihanaa mennä käymään kotiin!
